keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Itsekkyyden siemen

 


Itsekkyyden siemen


Oletteko nähneet Stig Doggin musiikkivideota “Stigidilaatio”? Siinä henkilö tilaa “ison paatin illaksi”, ja tässä videossa irvaillaan sitä, mitä kutsutaan itsekkyyden nimellä. Eli maailmassa on ihmisiä, jotka kuvittelevat että täällä kaikki asiat ovat heitä itseään varten, eikä koskaan edes tarvitse ajatella ketään tai mitään muuta. Jotkut ihmiset kehittävät itsekkyydestä oikein taiteen, eli he saattavat kiilata jonossa vetoamalla keksittyyn sairaskohtaukseen. Maailma on täynnä itsekkäitä ihmisiä, ja meistä jokainen on jollain tavalla itsekkäitä, mutta rajansa kaikella. 

Itsekkyyden määrällä ei ole rajaa, kun ihmiset kohtaavat ongelmia, missä heidän oma toimintansa vaatii pientä luopumista. Me emme voi oikeasti luopua mistään, ja esimerkiksi me kaikki tiedämme että ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii vain sitä, että vähennämme yksityisautoilua tai siirrymme käyttämään uusiutuvia luonnonvaroja, mutta kun sitten pitää ryhtyä teoriasta käytäntöön, niin silloin eteen tulee suuri määrä ongelmia. 

Nimittäin kukaan ei halua tuulimyllyjä pilaamaan omasta ikkunasta näkyvää näköalaa. Eikä kukaan voi missään tapauksessa ryhtyä tekemään etätyötä, koska silloin meidän oma maasto-automme seisoisi tyhjän panttina eikä kukaan edes voisi kuvitella että me emme voisi sitten näyttää kaikille että me käymme työssä. Siis mitä siitä tulisi jos emme voisi ulkoisesti esitellä sitä, että me olemme työelämässä olevia ihmisiä, koska jos siirrymme etätyöhön, niin silloin me emme voi matkustaa toimistoon, ja puhua siitä miten meillä on kiire, ja kuinka olemme juuttuneet ruuhkaan. Ihmeellistä tässä asiassa on se, että pomoilla on ollut oikeus etänä tehtäviin työpäiviin jo pitkän aikaa sitten. 

Mutta se että tämä mahdollisuus laajenisi koskemaan työläisiä on lähinnä huvittava, koska miten pomo tuolloin näyttää asemansa. Joten työmatkoille kehitetään jatkuvasti uusia tekosyitä, joista tärkein on se, että jos kaikki ovat jatkuvasti kotona, niin tuolloin pinna kotona saattaa kiristyä suuresti, kun me joudumme tekemään työtä, ja se mikä meitä eniten pelottaa on se, että lapsemme huomaavat ettemme ole siis tekemässä jatkuvasti monia vaikeita asioita kuten pelastamassa Maapalloa asteroideilta, vaan meillä on myös kahvitaukoja. Eli työpaikalla tehdään muutakin kuin vain istutaan sekä tuijotetaan ruutua. 

Samoin se että joidenkin ihmisten mielestä esimerkiksi koronavirus rajoitukset eivät heitä itseään koske on asia mitä ei kukaan ottanut aikoinaan huomioon. Eli mitkään rajoitukset eivät toimi, jos niitä ei kukaan edes halua noudattaa, mutta eihän diskoon tai kirkkoon voi mennä maski naamalla, tai noita asioita tehdä etänä, koska tuolloin kukaan ei näe sitä, että kuinka suuressa uskossa tai kuinka kova reivaaja joku on. Eli mitä mistään rajoituksista välittämään, kun maskin sekä käsidesin käyttö ovat vain niiden ihmisten ongelma, joka kantavat huolta huomisesta. Muut voivat elää sitten kuin pellossa. 

Itsekkyys on asia, mikä kuuluu ihmisluonteeseen. Se on tarkoitettu suojelemaan lajia sekä yksilöitä, joten sitä kautta voidaan itsekkyyttä jotenkin ehkä ymmärtää, mutta kuitenkin se miten ihmisestä tulee avoimen itsekäs olento, joka kuvittelee omistavansa koko maailman on tietenkin asia erikseen. Ihminen jonka itsekkyys hipoo jopa koomisuuden äärirajaa on ikävä kyllä välillä meidän kaikkien edessä ainakin kerran elämässä. 

Mutta miten ihminen sitten kehittyy sellaiseksi, että hän sanoo esimerkiksi ruotsinlaivalla haluavansa jonkun toisen poistuvan koko laivasta ei varmasti ole enää normaalia edes narsistien suuressa joukossa. Sellainen kehitys, mitä kuvataan Stig Doggin rap-musiikkivideossa, missä henkilö ikään kuin hankkii käyttöönsä kokonaisen laivan varmasti vaikuttaa jonkun muun mielestä ehkä jotenkin koomiselta on kuitenkin joidenkin ihmisten kohdalla täyttä totta. 

He saattavat esimerkiksi laivarannassa sanoa jollekin tuntemattomalle henkilölle, että he eivät halua tätä laivaan, ja sitten mennä lahjomaan järjestysmiehiä, jotta nämä poistaisivat tuon “persona non-gratan”. Se että ihminen todella toimii noin vaatii hiukan muuta kuin sitä paljon puhuttua oma-aloitteisuutta, ja se että narsismi kohoaa tuolle asteelle vaatii sitä, että tätä kehitystä tuetaan myös kotona sekä kaveripiirissä. Muuten en usko että kukaan kehtaa tehdä sellaista, mitä äsken kuvailin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...