Reikä M/S Estonian kyljessä |
Onko reikä Estonia-laivan rungossa syntynyt laivan upotessa vai vasta meren pohjassa?
Kun M/S Estonia upposi 28.9.1998 suurin osa aluksella olleista matkustajista kuoli. Ulkoministeri Haaviston mukaan Saksalaisen dokumentin tekijät, jotka ovat kuvanneet Estonia-laivan runkoa saattavat saada syytteen siitä, että ovat rikkoneet Estonian-laivan hautarauhaa. Samoin sen rungossa olevia reikiä hän sanoo merkittäviksi, ja että väitteet niistä on tutkittava.
Aikoinaan tuon laivan upotessa 900 laivalla olleesta henkilöstä 852 kuoli, joten siitä syystä tuolla paikalla on hautarauha. Joskus olen miettinyt sitä, että onko joku pelännyt että Ruotsin tai jonkun muun maan merivoimilta olisi karannut torpedo, mikä olisi iskenyt Estoniaan? En itse usko tähän, mutta saattaa olla niin että joku muu on saattanut niin uskoa. Siis väite tästä että Ruotsalainen sukellusvene olisi upottanut Estonian ei ole minun itseni keksimä, vaan se on esitetty Iltalehdessä. (Linkki alla)
(https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2276a734-e37d-452d-a559-a67bdce7baab)
Saksalaisen dokumentin mukaan Estonia-laivan rungossa olisi reikä, joka saattaa liittyä onnettomuuteen, mutta joka ei voisi upottaa alusta. Siis tärkeää on se että onko reikä syntynyt vasta meren pohjassa, jossa se on ehkä leikattu laivan kylkeen. Jos se on tehty vasta laivan upottua niin, kyseinen asia tarkoittaa sitä, että joko aluetta valvovat viranomaiset eivät ole tehneet raporttia asiasta, tai sitten kyseisen reiän tekijät ovat liikkuneet esimerkiksi sukellusveneellä.
Kyseinen reikä ei ole syntynyt räjähteen voimasta, joten saattaa olla niin että se on leikattu aluksen kylkeen uppoamisen jälkeen, mikä tarkoittaa että joku ehkä Venäläinen erikoisryhmä, mikä on käyttänyt esimerkiksi “Paltus” (1) tai “Uniform”(2)-luokan pienoissukellusvenettä on käynyt tutkimassa hylkyä. Tietenkin hylyn tutkijat ovat voineet olla myös jostain muusta maasta kuin Venäjältä, jos sitten nuo reiät ovat syntyneet onnettomuuden jälkeen. Eli sukellusvene olisi leikannut kylkeä auki, ja sitten sitä olisi painettu hydraulisella tunkilla.
Tässä tapauksessa lähden siitä, että ainakin Venäjän laivastolla on käytössään sellaisia välineitä, joiden avulla se voi operoida hyvinkin syvällä, ja nuo syvänmeren pelastusvälineet on kehitetty sukellusveneistä ammuttavien ydinräjähteiden palauttamista varten, joten ne kykenevät toimimaan erittäin syvällä, mikä tarkoittaa yli 3000 metrin syvyyttä. Tarkkoja tietoja näistä välineistä ei olla julkaistu, mutta uskoisin että ne voivat vaivatta operoida Itämerellä.
Tuolloin hylyn kylkeen on saatettu leikata reikä laserilla, ja sitten aluksen sisälle on laskettu kauko-ohjattava robotti, mutta tietenkin tämä on vain spekulointia. Se onko reikä syntynyt räjähteen takia ei ehkä aivan heti näy, koska tuo “räjähde” on saattanut olle esimerkiksi laser- tai termiitin kaltainen vedessä palava erittäin kuuman liekin kehittävä kemikaali, jota käytetään yleisesti vedenalaisissa polttoleikkaus operaatioissa.
Ulkoministeri Haaviston kommentin mukaan siis rungossa oleva reikä on “väite, joka on tutkittava”. Samoin hänen mukaansa Saksalaisen kuvausryhmän toimintaa voidaan tutkia hautarauhan rikkomisena, ja sitä kautta sitten noita kuvaajia vastaan nostaa syyte. Ja tällä tavalla on asioita ennenkin käsitelty meidän maassamme.
Lähteet:
“Paltus : https://en.wikipedia.org/wiki/Paltus-class_submarine
Termiitti: https://fi.wikipedia.org/wiki/Termiitti
“Uniform” : https://en.wikipedia.org/wiki/Kashalot-class_submarine
MTV3:n artikkeli aiheesta: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ulkoministeri-haavisto-uutuusdokumentista-mtv-lle-estonian-hautarauhaa-rikkoneita-vastaan-voidaan-nostaa-syyte-vaite-kyljen-reiasta-merkittava-ja-selvitettava/7938328#gs.gssehw
IL artikkeli aiheesta: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1dda8195-5288-4e67-8cb2-5bf842136b20
Väite Estonian uppoamisesta Ruotsalaisen sukellusveneen toiminnan seurauksena : https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2276a734-e37d-452d-a559-a67bdce7baab
IS artikkeli aiheesta: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006651068.html
YLE:n artikkeli aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-11566419
Kuva: https://estonianworld.com/security/documentary-ms-estonia-has-a-large-hole-in-the-hull/
Kommentit
Lähetä kommentti