torstai 3. syyskuuta 2020

Miksi pitää aina olla niin vaatimaton?



Miksi pitää aina olla niin vaatimaton?

Kun ihminen menee työhaastatteluun, niin silloin haastattelija pyytää hakijaa usein kehumaan itseään, ja tässä vaiheessa tilanne on usein se, että ihminen joka on tottunut olemaan vaatimaton sekä vähättelemään itseään kohtaa tilanteen, mikä on hänelle aivan uusi. Mitä itsestä pitää kertoa, kun menee haastatteluun? Silloin kyllä pitää muistaa toki se, että kukaan ei osaa kaikkea, mutta kuitenkin pitää miettiä sitä että ei anna itsestään liian hyvää kuvaa. Kuitenkin pitää huomioida se, että jos ajatellaan että henkilö menee töihin esimerkiksi kotisivuja tekevään yhtiöön, niin silloin voi kyllä kysyä että minkä tyyppisiä asioita tuo kyseinen yhtiö yleensä tekee? 

Eli tekeekö se niin sanottuja “yksinkertaisia kotisivu kokonaisuuksia”, jotka liitetään toisiinsa linkkien avulla, vai tekeekö tuo yhtiö niin sanotusti “syvällisiä dynaamisia sekä interaktiivisia Web-palveluita? Näissä asioissa sitten kannattaa kysyä suoraan sitä, että kuinka paljon näissä yhtiön “caseissa” oikeasti pitää osata esimerkiksi koodata, vai tekeekö yhtiö sitten kaiken ohjelmointi automaateilla? 

Siis tässä tapauksessa saattaa käydä niin, että henkilö palkataan rakentamaan niin sanottua “Java-tornia”, jonka tehtävänä on ohjata kotisivuille tehtävä syöte suoraan tietokannalle, jossa sitten suoritetaan vertailu siitä, että antaako henkilö oikean salasanan ja tietenkin kaikki muutkin syötteet tallennetaan tietokantaan, josta ne voidaan hakea tarvittaessa hyvin nopeasti. Jos sitten ei tuon Java-tornin eli syötön ohjauskoodin rakentaminen onnistu, niin se saattaa olla vähän nolo tilanne. Eli tuollainen tilanne saattaa olla se, missä joku lupaa hiukan liikaa. Mutta kuitenkin vaikka ihmisellä olisi kuinka loistava osaaminen sekä kokemus, niin hänet saatetaan kuitenkin jättää palkkaamatta. 

Tuolloin vastaus on että “valitettavasti päädyimme toiseen henkilöön”. Eli mitä hakija on unohtanut? Hän on unohtanut sen, että osaamisesta pitää olla näyttöä. Ja näyttöä pitää olla mahdollisuus julkisesti arvioida. Siis siitä mitä ihminen osaa, pitää olla jotain näyttöä, mitä myös muut kuin joku työhönottaja voi arvioida. Jos lähdetään siitä, että tulevaisuuden Web-palvelut rakennetaan tekoälyn varaan, mikä toimittaa henkilön tekemän tilauksen suoraan varastoon, ja robotti laittaa sen pakettiin, mikä toimitetaan tilaajan kotiin, niin silloin tietokanta tai ohjelmisto käyttää koneoppimista, jotta se löytää oikean kokoiset kengät tai housut. Vaatteet ovat tietokoneen eli tekoälyn kannalta päivittäistavaroista kaikkein ongelmallisin tuote, mikä johtuu siitä, että vaatteet pitää voida sovittaa päälle ennen kuin ne ostetaan. 

Silloin tietokone saattaa pyytää henkilöä esimerkiksi astumaan ruutupaperin päälle ilman sukkia, ja sitten ottamaan jalastaan kuvan, mikä toimitetaan tekoälylle. Tuolloin tekoäly käyttää ruutupaperin ruudukkoa siihen, että se määrittelee millaiset jalkineet sopivat tilaajalle.

Tekoäly saattaa myös pyytää henkilöä ottamaan itsestään selfien lempihousut jalassaan, jotta se voi määritellä sen, millaisia vaatteita asiakas sitten yleensä käyttää. Tuolloin kyseessä on niin sanottu oppiva järjestelmä, mikä tekee yksilöllisiä valintoja vaatteiden käyttäjän puolesta. Näin saadaan ehkä myös palautukset vähennettyä minimiin, kun henkilö sitten ostaa vaatteita, jotka on ikään kuin ennalta soviteltu hänen päälleen. Saadakseen aikaan parhaan mahdollisen tuloksen täytyy tekoälyn saada myös tietoa siitä, mihin henkilö aikoo noita vaatteitaan tai muuta tavaraa käyttää. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...