keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Putin sai yllättäen jatkoajan

Putin sai yllättäen jatkoajan

Kansanäänestys siitä, saako Putin jatkaa Venäjän virallisena johtajana lopun elämäänsä on suoritettu, ja tulos on yllättäen se, että Vladimir Putin saa jatkaa Kremlin herrana kunnes hän sitten joskus vanhana miehenä jää eläkkeelle. Joskus olen kuullut, että Venäjällä äänestyslipuista on ilmeisesti otettu sormenjälkiä, mutta sitten tietenkin saattaa olla niin, että ihmiset ovat oikeasti äänestäneet Putinia jatkoon. Ihmiset saivat nyt muistutuksen siitä, että kaikkialla esimerkiksi demokratiaa tai muita vastaavia asioita tulkitaan toisin kuin mihin me olemme tottuneet. 

Nimittäin on niin, että heillä on vain yksi vaihtoehto Venäjän johtajaksi. Tuo mies on Vladimir Putin, joka käyttää valtaa joko julkisesti tai kulisseissa. Ja jos tuota asiaa ei ymmärrä, niin seuraukset sitten tuntuvat omissa nahoissa. Ehkä julkinen vallankäyttö vähentää Putinin halua ottaa “vanhan kunnon KGB:n “ tavat hoitaa asioita käyttöön. Venäjän raskaat ydinaseet pitävät huolen siitä, että Putinin tapaan hoitaa asioita ei puututa yhtä innokkaasti kuin esimerkiksi Saddam Husseinin tyyliin hoidella naapurisuhteitaan. 

Tai oikeastaan voidaan kyllä sanoa, että jos Saddam ei olisi hyökännyt Kuwaitiin, eikä vastustanut YK:n tarkastajia, niin hän saattaisi yhä olla Irakin johtaja. Eli kansainvälinen politiikka on likaista ja ikävää toimintaa, missä ihmisten etua jyrätään jatkuvasti. 

Virallisesti Vladimir Putin sai kansan tuen omalle agendalleen sekä oikeuden jatkaa presidenttinä lopun ikänsä. Tämä merkitsee osittain palaamista Neuvostoliiton aikaan, mikä tarkoittaa sitä, että Venäjän johtajat valitaan lopun iäkseen. Se miksi Putin sai nämä äänet, jotka oikeuttavat häntä jatkamaan vallassa saattaa johtua siitä, että Venäjällä pelätään sitä, kuka on Putinin seuraaja. Putinin itsensä kanssa on opittu elämään, mutta hänen seuraajansa voi olla henkilö, joka on ehkä jopa itseään Stalinia kovempi. 

Toinen syy tähän perustuslain muutokseen saattaa olla se, että Putinin halutaan käyttävän valtaa näkyvästi, ja tuolloin kansalla on mahdollisuus valita kahdesta Putinista. Eli onko parempi, että Putin käyttää valtaa julkisesti ihmisten edessä tai että hän käyttää valtaa kulisseissa? Ihmisillä on kuitenkin tällä hetkellä mahdollisuus valita johtajakseen kenet tahansa, kunhan se vain on Vladimir Putin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...