lauantai 25. heinäkuuta 2020

Osuuskunnat sekä niiden käyttö kestävän kehityksen mallina

 



Osuuskunnat sekä niiden käyttö kestävän kehityksen mallina

Voisiko osuuskuntamalli pitää syrjäseudut elinkelpoisina?

Voisiko osa syrjäseutujen ongelmista ratketa sen kautta, että noiden ongelma-alueiden elinkeinonharjoittajat verkotetaan yhteen osuuskunniksi, jotka sitten toisivat yhteisvastuuta sekä yrittämistä ja uskoa huomiseen noille alueille, jotka menettävät jatkuvasti väkeä sekä sitä kautta palveluita. Se mikä syrjäseutujen asioissa on suurin ongelma on negatiivinen kasvuvauhti, mikä tarkoittaa sitä että ihmiset muuttavat pois, ja jos ihmiset lähtevät, niin silloin lähtevät myös palvelut. Ilman palveluita olevat alueet eivät kiinnosta ainakaan nuoria, ja siksi nuoriso muuttaa pois. 

Jos ei ole postia kauppoja tai muita palveluita, niin ihmiset eivät muuta tuolle alueelle. Mikäli alueella ei ole palveluita eikä ihmisiä, niin silloin sinne ei myöskään muuta yrityksiä, ja edessä on ketjureaktio, missä sosiaalisten ongelmien kasvun takia kylät tyhjenevät ja alueet autioituvat. Ja kaikki mitä sinne jää on ihmiset joilla ei ole varaa tai voimia hankkia uutta kotia. Ei ole mukavaa elää sosiaalituella, mikä passivoi ihmistä, ja saa hänet tuntemaan itsensä hyödyttömäksi. 

Mutta mitä jos alueelle tuodaan malli, missä ihmisten on pakko lähteä tekemään itse työtä? Ja tuon mallin kautta sitten ihmiset kokevat olevansa tarpeellisia sekä haluttuja yhteisön jäseniä. Voisiko tuo malli olla jonkinlainen osuuskunta? Se olisi malli, missä ihminen kokisi olevansa tärkeä osa yhteisöä. 

Voisiko osuuskunnan kautta tapahtuva yhteisöllistäminen saada aikaan muutoksen? 

Osuuskuntaa ei perinteisesti ole pidetty kovin antoisana liiketoimintamallina, vaikka esimerkiksi S-marketit toimivat osuuskunnan mallin mukaan. Ja ainakaan oman tietoni mukaan S-marketit eivät ole mitenkään epäonnistuneet liiketoiminnassa. Jos osuuskuntaa ajatellaan siltä kannalta, että joku kylä muuttaa itsensä osuuskunnaksi, niin sillä saadaan aikaan yhteisöllisyys, mitä muissa liiketoiminta- tai yritysmuodoissa ei ole. 

Katsottaessa Suomalaisten osuuskuntien listaa, niin silloin voidaan huomata, että mikään tuossa listassa olevista osuuskunnista ei ole erityisen huono toimija liiketoiminta sektorilla, missä myydään päivittäistavaroita sekä puuta ja muita vastaavia tuotteita. 

Voisiko kyläyhteisön muuttaminen osuuskunnaksi pelastaa syrjäseutujen palvelut, ja pitää kylät elinvoimaisina? 

Mikäli ajatellaan syrjäseutuja, niin tietenkin olisi mahdollista että syrjäseutujen kyliin perustetaan osuuskunta esimerkiksi maatalouselinkeinon ympärille, niin silloin voidaan tuon kylän elämään puhaltaa uutta liekkiä. Tuolloin alueen elinkeinon harjoittajat ikään kuin verkotetaan yhdeksi kokonaisuudeksi tuon maatalouden ympärille. Silloin mekaanikot, maanviljelijät ja muut toimijat olisivat yhteistyössä keskenään, ja jakaisiva verkostonsa eli osuuskuntana tuottamien hyödykkeiden tuoton keskenään. 

Jos lähdetään siitä että joku kylä muuttaa itsensä osuuskunnaksi, niin sillä voisi olla sellainen yhteisöllistävä vaikutus kylän henkeen, eli silloin nämä kyläläiset kokevat kuuluvansa johonkin yhteisöön, mikä voi vaikuttaa positiivisesti kylän sosiaaliseen elämään. Tai niin ainakin itse ajattelen tilannetta, missä voin vaikuttaa samalla tavalla kuin kaikki muutkin toimijat. Ja sitten lähdetään siitä, että osuuskunta joka tässä tapauksessa työllistää koko kylän, ja jota joku nimittää varmasti kolhoosiksi, niin tämän kaltainen osuuskunta voisi estää kylän kuoleman. Mutta kuten kaikki näkevät, niin kyseessä olisi kolhoosi, joka toimii markkinatalousmaissa. 

En tiedä mitä laki tähän sanoo, mutta kuitenkin voisin pitää sellaista tilannetta mahdollisena, että osuuskunta saisi ainakin osan ihmisistä jättämään “hälläväliä” asenteen, missä yhteistä omaisuutta turmellaan eikä mistään välitetä. 


Liite: Suomalaiset osuuskunnat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...