Miksi me emme ole tasa-arvoisia?
Kun ihmisellä on etuoikeus johonkin asiaan, niin hän haluaa pitää näistä asioista kiinni, koska etuoikeutta pidetään saavutettuna etuna. Etuoikeuden myöntäminen on vaikea asia, vaikka me kuinka haluamme tuomita muiden etuoikeudet, ja neuvomme niin mielellämme muita ihmisiä siinä, kuinka heidän pitäisi jakaa omastaan sekä ryhtyä elämään niin, että muillekin jää jotain käteen.
Eli tällöin törmäämme mielenkiintoiseen asiaan nimeltään polarisoitunut totuus. Jos joku muu saa enemmän kuin me itse, niin silloin hän saa kaiken ansiotta. Mutta itse olemme aina ansainneet kyseiset edut, ja auta armias jos joku on toista mieltä. Silloin haetaan puukot sekä heinähangot kaapista, ja lähdetään tekemään selväksi sitä, että meidän omat oikeutemme ovat niitä, joista emme koskaan voisi tinkiä.
Yksi etuoikeus meillä on muuhun maailmaan nähden, ja se se että elämme demokraattisessa länsimaassa, missä kaikkiin asioihin voidaan ottaa kantaa ilman pelkoa siitä, että pääsee uudelleen koulutettavaksi. Tai ehkä sitten asia on niin, että me länsimaiset henkilöt emme ajattele jostain syystä sitä, miten etuoikeutettuja oikeastaan olemme. Se että olemme etuoikeutettuja tietenkin johtaa siihen, että me voimme joko vaieta siitä että olemme etuoikeutettuja esimerkiksi koulutukseen, mitä ei kolmannen maailman maissa ole tarjolla, tai sitten voimme esimerkiksi jakaa omaa ekologista osaamistamme myös kehitysmaihin.
Ja sitä kautta voimme vaikuttaa vaikkapa kehitysmaiden tuottamaan hiilidioksidiin. Se että itse ajamme ekologisilla autoilla ja tuotamme energian ekologisesti ei ole aivan riittävä asia. Meidän pitäisi saada myös kehitysmaat laskemaan hiilidioksidipäästöjään sekä myös löytämään muita tapoja tuottaa energiaa kuin puiden hakkuu. Mutta jos haluamme että muut myös tulevat mukaan muutokseen, niin silloin meidän pitäisi sitten myös antaa heille jotain, tai sitten meidän sanamme ovat pelkkää puhetta.
Miksi meidän on niin vaikeaa muuttaa ryhmän saavuttamaa etua kaikkien yhteiseksi eduksi?
Jos ajatellaan tilannetta, että jokaiselle joka omistaa esimerkiksi citymaasturin ehdotetaan sitä, että hän vaihtaisi autonsa miniin tai johonkin muuhun pienikokoiseen autoon, jotta muutkin saisivat auton parkkiin kaupunkiin, niin silloin tietenkin tilanne olisi se, että kyseistä asiaa ehdottanut lytätään kasaan sosiaalisessa mediassa. Jokainen citymaasturin omistaja tarvitsee autoaan aivan varmasti jossain tärkeässä asiassa, joita on esimerkiksi tulevan vauvan rattaat tai vessapaperia tulevaa pandemiaa varten.
Tuolloin kaikella suurella on tietenkin oikeutettu syy olla olemassa. Me ihmiset emme koskaan käytä luonnonvaroja turhaan, tai emme koskaan voi olla ottamatta muita huomioon, sekä suhtaudumme ymmärtäväisesti muihin ihmisiin, jos he liikkuvat kadulla. Tai ainakin ottavat muut huomioon silloin, jos esimerkiksi joku muu auto on parkkeerattu supermarketin ruutuun, koska toisen auton päälle on vähän vaikea pysäköidä. Jos itse satumme ajamaan esimerkiksi stop-merkin tai kolmion takaa jonkun eteen, niin se varmasti on aivan inhimillistä.
Samoin pitää muidenkin tiellä liikkujien muistaa katsoa eteensä sekä painaa jarrua, jos vaikka joku sattuisi painamaan kolmion kohdalla jarrua liian hitaasti. Ja tietenkin me kaikki olemme ymmärtäväisiä, jos sitten kohtamme maanteillä ihmisiä, jotka eivät ole yhtä loistavia autoilijoita kuin me itse, ellei käy niin, että joku sattuisi vaikka ajamaan kolmion tai stop-merkin takaa eteemme, ja joutuisimme painamaan jarrua tässä tapauksessa.
Tuolloin tämä kolmion takaa eteemme kaartanut henkilö tekee varmasti anteeksiantamattoman virheen, ja varmasti olisi parempi että hän menettäisi kortin saman tien. Eli tätä kutsutaan polarisation nimellä. Jos me itse teemme virheen, niin silloin me ajattelemme, että ainahan muidenkin pitää katsella ympärilleen. Mikäli muut tekevät virheen, niin silloin me tietenkin olemme syyttömiä, ja tuolloin on helppoa lähteä syyttämään muita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.