Jokainen sukupolvi voi muuttaa maailmaa, jos tahtoa on
Ylellä oli tänään juttu kahdesta nuoresta, jotka voivat muuttaa maailmaa. Ja itse asiassa me kaikki olemme olleet niitä sukupolvia, jotka ovat saaneet mahdollisuuden syntyessään muuttaa maailmaa. Samoin me olemme myös niitä sukupolvia, jotka ovat tehneet virheitä, joista jälkipolvet saavat maksaa kovaa hintaa. Mutta kuten me joita aikoinaan kutsuttiin “sukupolvi X”- nimellä” voimme sanoa yhden asian puolustukseksemme. Me emme ole vastuussa siitä mitä tapahtui kauan ennen kuin olemme syntyneet.
Eli me emme voineet vaikuttaa siihen, että öljystä tuli polttoaine numero yksi. Tai että meidän nuoruudessamme ei rasismista juurikaan välitetty. Ja yhden asian tässä vielä sanon siitä, mitä “Black live matters” kampanja on tuonut eteemme. Me kaikki olemme hiukan sinisilmäisiä sen suhteen, että sulkemalla kaikki erilaiset ihmiset pois Suomesta tai maailmasta, niin silloin saamme väkivallan loppumaan. Tai jos käännämme katseen pois siitä, kun joku hakataan, niin voimme sen takia elää rauhassa.
Rasisti saattaa sillä hetkellä suunnata vihansa johonkin muuhun henkilöön, mutta sitten saattaa käydä niin, että meidän pukeutumistyylimme ei sitten enää miellytä tuollaista henkilöä, ja seuraukset saamme tuntea nahoissamme. Vai muistatteko ne ajat, kun portsarit, poliisit ja vartijat saivat käyttää esimerkiksi punkkariin mitä voimaa sattui huvittamaan. Tai siltä ainakin tuntuu vielä nykyäänkin, kun katsoo mitä nykyään samoista otteista ajatellaan julkisesti.
Jos sitten puhutaan siitä, mitä esimerkiksi jokainen sukupolvi on voinut muuttaa, niin yksi niistä asioista on se, että voidaan ajatella, että kaikki me teemme joskus virheitä. Eli myöskään esivalta tai sen yksittäinen edustaja ei ole virheetön, ja saattaa käydä niin, että joku voi myös antaa esivallan edustajalle vääriä tietoja. Tai ehkä sitten menen tässä liian kauas siitä, mitä minun piti kirjoittaa.
Siis jokainen sukupolvi on ollut joskus nuori ja täynnä idealismia. Mutta sitten tuo idealismi vain on kadonnut realismin tieltä. Ja mitä tuo realismi sitten oikeasti on ollut? Onko se ehkä sitä, että kun uusi sukupolvi poliitikkoja astuu valtion ruoriin, niin silloin meno jatkuu aivan samanlaisena kuin aina ennen. Eli me jokainen olemme aina vaaleissa voineet äänestää muutosta, mutta jostain syystä olemme aina halunneet menneisyydestä tuttujen tapojen jatkavan.
------------------------------------------
Tapaus Moore river
Vaikka esimerkiksi Australiassa on puhuttu siitä, kuinka muutos tulee, ja kaikki ongelmat tuossa maassa on ratkaistu, niin siitä ei suorastaan olla puhuttu, että Australiassa on aboriginaaleja jäljellä vain 2,2% väestöstä. Syytä tuohon hyvin pieneen lukuun ei ole tiedossa, mutta jos ajatellaan sitä, miten asioita on tuossa maassa hoidettu, niin tietenkin jokainen sukupolvi on ollut kykenevä muutokseen, mutta sitten on asioita alettu hoitaa kuten ennen.
Ja vaikka lainsäädännössä ei ole virallisesti rasismia, niin kuitenkin on olemassa asia, mitä kutsutaan “kriittiseksi asenteeksi”. Tuolloin usein tarkoitetaan kielteistä asennetta tiettyihin ihmisiin, jotka ovat erilaisia kuin mitä “kriittinen henkilö” itse on. Se mitä kritiikki tässä tapauksessa tarkoittaa on se, että esimerkiksi etnisestä vähemmistöstä kaivetaan vain kielteisiä asioita. esille. Se sitten oikeutta esimerkiksi hakkaamaan tai ampumaan jotain ihmisiä siksi, että he ovat erilaisia. Vaikka Hitlerin leirit olivat tietenkin vaikuttavia, samoin kuin esimerkiksi Stalinin leirit, niin tietenkin on valtioita, joiden johtajien edesottamuksia ei koskaan olla käsitelty julkisuudessa.
Aboriginaaleja lähetettiin vuosien 1880-1940 leireille, jotka muistuttivat Hitlerin keskitysleirejä, mutta joita ei koskaan olla muisteltu yhtä hartaasti kuin Natsien leirejä. Ja ainakin Moore Riverin leiriä kutsutaan “Helvetiksi maan päällä”. Mutta samalla voidaan katsoa ensimmäistä linkkiä, jossa kutsutaan ihmistä, joka on noista Australian kannalta “hiukan kyseenalaisista” asioista kirjoittanut sanalla “provokatiivinen intellektuelli”. Se tarkoittaa siis sitä, että hänen sanoillaan on vaikutusta. Jos asialla on merkitystä, niin silloin se saa välittömästi aikaan vastareaktion.
----------------------------------
Kun demokratia muuttui rasismin tukemiseksi
Vaikka puhutaan siitä, että Suomessa demokratialla on pitkät perinteet, niin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutettiin Suomessa vuonna 1906, ja maamme on Euroopan valtio, missä myös naisia valittiin parlamenttiin ensimmäisenä maailmassa vuonna 1907, niin kuitenkin tällainen pysyvä äänioikeus naisille on maassamme toteutunut vasta vähän yli sadan vuoden ajan.
Australiassa ja Uudessa Seelannissa oli naisille annettu myös äänioikeus naisille, mutta ainakin Australiassa vuonna 1902 tuo oikeus oli vain valkoisilla naisilla. Eikä Uudessa Seelannissa naisilla ollut oikeutta asettua ehdolle vaaleissa, vaikka he saivat äänestää vuonna 1893. Tai ainakaan yhtään naista ei tuolloin valittu Uuden Seelannin parlamenttiin.
Tuossa tapauksessa voidaan sanoa, että tämä oikeus tuki kuitenkin rasismia. Eli se mitä naisten äänioikeus tarkoitti tuolloin Australiassa, missä oli voimassa rotuerottelu ei varmasti olisi ollut kaunista katsottavaa nykypäivän ihmisistä. Se että valkoiset naiset saivat äänestää vaaleissa sai aikaan sen, että he voivat vaikuttaa yhteiskuntaan, mutta tuo sitten koski vain valkoisia. Se miksi rotuerottelun yhteydessä mainitaan vain USA sekä Etelä-Afrikka on hyvin merkillistä. Eli myös Australiassa on aboriginaaleja kohdeltu melko huonosti. Se että Etelä-Afrikassa esimerkiksi valkoinen vähemmistö oli rasistinen, ja omisti hallinnon tietenkin aiheutti sen, että tähän asiaan oli helpompi puuttua kuin tapaukseen, missä enemmistö olisi ollut rotuerottelun kannalla.
Ja olihan Etelä-Afrikassa tietenkin kaikilla valkoisilla eli myös naisilla oli äänioikeus, mikä sai aikaan sen, että maa vaikutti oikealta tasavalta-henkiseltä maalta. Mutta itse ajattelen kauhulla, mitä jos Australiassa olisi 1980-luvulla ollut sama tilanne kuin Etelä-Afrikassa? Olisiko 2,2% väestöstä vain voinut kadota?
------------------------------------------------------------
Rotuerottelu on erittäin ikävä asia, ja kuten tiedämme, niin vaikka aina syytämme USA:aa sekä esimerkiksi Etelä-Afrikkaa näistä asioista, niin me itse olemme myös siinä tilanteessa, että vaikka meillä ei ole lakiin kirjoitettua rasismia, niin esimerkiksi saamelaisten sekä romanien lapsia on aikoinaan otettu huostaan melko kevyin perustein. Samoin saamen kielen käyttämisestä kuulemma rangaistiin kepin iskuilla, jotka eivät ainakaan koululain mukaan ole sallittuja rangaistuksia.
Ja kuten aina olen sanonut, niin se että me emme ole myöntäneet etnisten vähemmistöjen olemassaoloa, niin silti me joudumme sanomaan sen, että myös Suomalaiset ovat olleet rasisteja. Eli saamelaisia tai saamen kieltä puhuvia ei ollut edes olemassa. Joten miten silloin voimme olla rasisteja?
Yhteen aikaan esimerkiksi oli tapana, että romaneille ei tarvinnut anniskella, tai että ihmisiä yllytettiin syrjimään vähemmistöihin kuuluvia, ja heitä nimettiin julkisesti rikollisiksi, mikä tietenkin oli virallisesti kiellettyä. Mutta ainakin itse muistan, että etnisistä vähemmistöistä leivottiin virallisilla kanavilla järjestäen, riippumatta siitä missä maassa nuo vähemmistö edustajat sattuivat asumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.