Mietteitä erilaisista asioista, joista puhutaan tai jotka vaikuttavat yhteiskuntaan sekä yksilöön. Eli blogi sisältää sekä yksityistä ja julkista infrastruktuuria, lainsäädäntöä ja politiikkaa koskevia ajatuksia
keskiviikko 8. huhtikuuta 2020
Mitä väliä sillä on onko paavina ollut nainen?
Mitä väliä sillä on onko paavina ollut nainen?
Tämä on kirjoitus siitä, onko jokainen mahdollinen salaliitto sitten vaikuttanut meidän elämäämme. Tai onko käsidesi-yhtiöiden mainoskampanja sitten mennyt vähän yli. Kaikki me olemme kuulleet tarinan paavista, jota kutsutaan “Johannaksi” (1). Tuo tarina on vankka osoitus siitä, miten erilaisilla salaliittoteorioilla on paljon kannattajilla, mutta kuten tiedämme, niin yksi asia on jäänyt unholaan, eli mitä väliä sillä on onko paavina ollut joku nainen? Ehkä kyseinen henkilö olisi aiheuttanut sen, että naisten asemaa alettiin huomioida vähän paremmin Vatikaanissa.
Kyseinen tarina naisesta paavina on erittäin mielenkiintoinen, mutta oikeastaan sillä ei varmasti mitään vaikutusta enää nykyihmiseen ole, paitsi ehkä sikäli, että se on kiinnostava, ja ehkä osoitus siitä, että myös hyvin oppinut ihminen tarvitsee tietoa siitä, mikä on naisen ja miehen fysiologinen ero. Eli myös peruskoulu kannattaa korkea-aseteen teologian lisäksi käydä kunnialla. Toisaalta voidaan sanoa että paavi on saattanut olla transvestiitti tai kuohittu henkilö, mutta se että mikä tuo “paavi johanna” sitten on ollut, on asia mikä ei ole mitenkään muuten merkittävä, paitsi ehkä kirjojen aiheena.
Koronavirus on osoittanut sen, että kaiken maailman teorioilla on edelleen vankka asema yhteiskunnassamme, ja historia on täynnä erilaisia teorioita. Kuitenkin kun käsiä pestään tai käydään kylvyssä, niin pesun pitää tapahtua saippualla sekä vedellä tai kädet voi tietenkin aina välillä pestä myös käsidesillä, mutta oletteko kuulleet siitä, että jotkut ihmiset eivät pese itseään vedellä, vaan korvaavat normaalin pesun esimerkiksi käsidesillä tai täyttävät kylpyammeen kölnin vedellä. Tuolloin seurauksena on ollut vakavia infektioita sekä jopa kuolema. Joten tietenkin käsidesiä ja deodoranttia voi jokainen meistä käyttää väärin, ja siksi kaikista aineista kannattaa lukea käyttöohje.
Eli oman kehon pesemiseen kannattaa käyttää vain aineita, jotka on siihen tarkoitukseen tehty. Aina on ihmisiä jotka haluavat uskoa erilaisiin asioihin, joita ei yleensä käsitellä television aamu-uutisissa. Ja salaliittoteoriat, kuten niitä kutsutaan ovat siis asioita, jotka saavat ihmiset raivon partaalle. Eli käsidesi-salaliitto on tarina siitä, kuinka käsidesiä valmistava teollisuus kehitti tarinan korona viruksesta, jotta se saisi tuotteitaan kaupaksi.
No ehkä tämä ei vaikuta aivan uskottavalta, mutta kuten tiedämme niin esimerkiksi vuoden 1929 pörssiromahduksen (3) syynä olivat siis pelkistetysti uutiset, joissa sanottiin että pankit olivat menossa konkurssiin, ja se sai aikaan sen, että ihmiset vetivät rahansa pois pankeista, ja joidenkin mielestä nuo uutiset olivat tarkoituksella levitettyjä. Se miten tätä asiaa tutkitaan nykyään perustuu Adman Smith(3)-nimisen miehen ideoimaan malliin siitä, miten “näkymätön käsi” ohjaa taloutta. Kun Adam Smith kehitti mallin siitä, kuinka informaation eli lehtiartikkelien avulla voidaan vaikuttaa pörssikursseihin, niin hän samalla keksii myös informaatiosodan.
Eli talouden kulkua voidaan ohjata jakamalla niin sanottua väärää tietoa erilaisissa lehdissä, ja kysymys on siitä, että onko tuo tieto, mikä aiheutti tuon kuuluisan pörssiromahduksen tarkoituksellisesti levitettyä? Ja vastaus on varmasti mennyt hautaan niiden ihmisten mukana, jotka ovat tuolloin olleet töissä noissa lehdissä. Se mitä tuollainen pörssiromahdus mahdollistaa on se, että joukko yrityksiä siirtyy hyvin alhaisella summalla toiseen omistukseen.
Vaikka esimerkiksi koronavirus olisi tahallaan levitetty, niin vaikuttaisiko se sitten kranteeniin tai muihin asioihin ollenkaan?
Mutta salaliittoihin halutaan uskoa, ja jokaisessa niistä on ripaus totta. Salaliittoihin halutaan uskoa myös koronan kohdalla, koska se antaa meille inhimillisen vihollisen. Olisi joku jota voidaan rangaista siksi, että osalla ihmisistä meni tämä kevät pilalle, ja varsinkin opiskelijoiden kohdalla peruuntuneet kesätyöt ovat varmasti aiheuttaneet suunnitelmien uusimisen tarvetta. Ja tällaisessa tilanteessa ihmiset haluavat jonkun jota voi lyödä, ja jonka kasvot voi repiä kappaleiksi.
Eräs versio kuuluisasta käsidesi-salaliitosta on että eräs opiskelija joka sai työpaikan ovelta-ovelle kauppiaana kehitti tämän koronaviruksen saadakseen käsidesiä paremmin kaupaksi. Eli tällaisia versioita on tästä teoriasta, ja erään toisen version mukaan öljy-yhtiöt ovat kehittäneet tämän viruksen, koska ne haluavat ihmisten siirtyvän takaisin yksityisautojen käyttäjiksi.
Mutta vaikka koronaviruksen levittäjä olisi toiminut tahallaan, niin muuttaisiko se muuten tilannetta mitenkään? Eli olisiko karanteeni sitten toisenlainen tai olisiko tuon asian kanssa helpompi elää, jos joku saadaan syytteeseen siitä, että hän kaatoi koeputken sisällön ihmisten jaloille eräällä kiinalaisella torilla. Mutta siinä on tietenkin vinha perä, että tauteja on levitetty tahallaan.
Eli joskus aina kuulee tarinoita siitä, että esimerkiksi narkomaani on kosto mielessä pistänyt esimerkiksi huumeneulalla esimerkiksi omaa kumppaniaan, kun häneen on tarttunut AIDS tai hepatiitti. Mieleeni tuli vain sellainen tapaus, missä niin sanottu HIV-raiskaaja oli aikoinaan lehdessä, mutta oliko hän tahallaan levittänyt tautia raiskatessaan on kysymys, mihin ei muistaakseni olla annettu julkisuudessa tietoja.
Mutta jos Iltalehden artikkelia (4) sekä Wikipediaa (5) on uskominen, niin esimerkiksi AIDS:ää on myös suomessa ilmeisesti levitetty tahallaan tai ainakin joskus on käynyt niin, että HIV-potilas on lainannut verisiä huumeneuloja tai ollut suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä tietäen infektiosta. Tällainen asia kuitenkin ruokkii erilaisia teorioita siitä, että jossain on tehty jotain kauheaa. Ja se mikä näitä teorioita rokkii on salailu. Eli jos kaikki materiaali on salassa pidettävää, niin silloin asia sitten on niin, että siinä on jotain haluttu salata.
(1) https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavi_Johanna
(2) https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1929_p%C3%B6rssiromahdus
(3) https://fi.wikipedia.org/wiki/Adam_Smith
(4) https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2014100318716123
(5) https://fi.wikipedia.org/wiki/Aki_Hakkarainen
Image: https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_1204,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco/13-3-10408262.jpg
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ydinaseita ja miinasopimusta.
Yllä: Panavia Tornado IDS kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...

-
Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan ...
-
Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoks...
-
Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tiet...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.