Miksi pelkäämme nuoria poliitikkoja?

Miksi pelkäämme nuoria poliitikkoja?

Me pelkäämme nuoria poliitikkoja siksi, että me pelkäämme kaikkea outoa sekä erilaista, ja siksi koemme välillä “vanhan sekä vakaan” henkilön ikään kuin paremmaksi, koska vanhalla ja vakaalla henkilöllä on paljon enemmän kokemusta kuin nuorella päättäjällä, ja se siitä. Vai onko asia näin, eli kuinka määritellään sana “kokemus”? Kaikki on siis siitä kiinni, kuinka paljon kokemusta jollain henkilöllä on esimerkiksi vallankäytöstä, mutta missä esimerkiksi pääministeri on tätä asiaa opiskellut?

Onko “kokemus” sitä, että henkilö saa istua jonkun valtion johtajan vieressä oppimassa sitä, miten asiat hoidetaan tai miten niitä pitäisi hoitaa? Vai onko kokemus sitä, että henkilölle opetetaan kädestä pitäen sitä, miten oikea päättäjä syntyy? Tai ehkä kokemus tarkoittaa sitä, että joku henkilö on vain verkottunut paremmin oikeiden tai oikeassa asemassa olevien ihmisten kanssa kuin joku toinen? Tällöin voidaan kysyä sitä, että mitä varten nuoria pelätään, kun he tulevat politiikkaan tai nousevat muuten valtarakenteiden hierarkian huipulle?

Eli onko kellään oikeasti mitään kokemusta esimerkiksi valtion johtamisesta, ennen kuin he astuvat korkeimpiin päättäviin virkoihin? Valtion johtaminen ei ole sama asia kuin yrityksen johtaminen, koska valtiosta ei voi ketään erottaa, vaan valtion pitää jotenkin huolehtia kansalaisistaan, vaikka nämä eivät mitään tuota.

Yritysten johtajat voivat heittää työntekijänsä pihalle, jos vaikka sattuisi käymään niin, että yritys ei sitten kannattanut, mutta valtion johtaja ei voi näin tehdä, koska ihmisiä ei voi niin vain siirtää toisen valtion huoleksi. Mutta kuten tiedämme, niin sanoilla saattaa olla piilomerkityksiä, joita emme niillä ehkä haluaisi olevan, joten tarkoittaako “kokemus” oikeastaan sitä, että jollain ihmisellä on “vain” suhteita muihin ihmisiin, ja sitä kautta heidät ja heidän toimintatapansa tunnetaan.

Ihmisillä on merkillinen tapa ottaa palvova asenne johtajia kohtaan, ja heitä huudellaan mielellään avuksi, kun itse joudutaan vaikeuksiin. Ennen vanhaan oli melko yleistä, että kun nuori poliisi tuli sakottamaan jotain olutta kadulla nauttivia vanhempia miehiä, niin silloin huudettiin, että “hae pomo paikalle”. Ja tuota asennetta on joskus näkynyt myös muita ihmisiä kohtaan.

Jos ajatellaan sitä, että laki sanoo jotain siitä, että saako jossain paikassa juoda alkoholia tai ajaa niin kovaa kuin huvittaa, niin voidaan kysyä että onko kyseessä poliisin halventaminen tai niskoittelu, jos konstaapelin tullessa paikalle ryhdyttiin kutsumaan esimiestä? Eli eikö tavallisten ihmisten pitäisi oikeasti uskoa poliisia, joka edustaa valtiota häneen nähden riippumatta tämän arvosta tai iästä?

Samaa voidaan sanoa myös valtion johtajista. Jos valtiollinen tai muu johtaja on vaaleilla valittu, tai muuten laillisesti nimitetty tehtäviinsä, niin silloin häntä pitää kunnioittaa aivan samalla tavoin kuin kaikkia muita johtajia, tai sitten hän antaa potkut.

Valtio on asia, mikä on perustettu puolustamaan heikompia, sekä antamaan normeja jokapäiväiseen elämäämme. Eli täällä ei ole voimassa viidakon lait, vaan me elämme järjestäytyneessä yhteiskunnassa, missä lakia ei valvota siten, että fyysisesti vahvempi ei ole aina oikeassa. Jos näin olisi, niin olisimme ehkä edelleen Neandertalin ihmisiä, mutta kuten olemme huomanneet, niin yhteisössä on voimaa, ja valtio on yhteisöistä äärimmäisin,

Sen jäsenyyttä ei ihminen voi itse valita, eikä hän myöskään voi aivan vapaasti omaa valtiotaan vaihtaa. Valtion tehtävänä on olla auktoriteetti, jota kunnioitetaan ja jota ne pelkäävät, joiden sitä pitää pelätä, ja valtion edustajilla on oltava tietty auktoriteetti, jotta heidän uskottavuutensa säilyy, koska heidän uskottavuutensa on myös valtion uskottavuutta,  ja mikäli valtio ei ole uskottava, niin edessä voi olla anarkia, kun ihmiset ryhtyvät perustamaan omia järjestyspartiota.

Mutta kuten tiedämme, niin yhteisö pyrkii aina järjestykseen, ja ennemmin tai myöhemmin anarkia päättyy ja järjestys palautuu, koska ihmiset haluavat elää rauhallisessa sekä väkivallattomassa yhteisössä, missä kauppaan voi mennä ilman pelkoa siitä, että henkilö jää tuolle matkalle, ja ehkä tämä asia päätti myös villin lännen ajan. Eli kukaan ei viitsi oikeasti elää kuin jossain lännenfilmeissä, vaan ennemmin tai myöhemmin ihmiset alkavat ymmärtää, että vahvemman ja nopeimman ampujan oikeus ei ole sitä oikeaa oikeutta, jossa kaikkia osapuolia kuunnellaan tasapuolisesti, jotta oikea tekijä löytyisi.