Kommunikaatio sekä sen suhde interaktioon

Kommunikaatio sekä sen suhde interaktioon

Kommunikointi työelämässä sekä muussakin elämässä on merkillinen asia. Itse olen joskus miettinyt mitä esimerkiksi sanat sosiaaliset taidot oikeastaan tarkoittavat? Tarkoittaako se sitä, että kun alaiset kutsutaan aamupalaveriin, niin sitten pomo ottaa puheeksi “pari asiaa”, mikä tarkoittaa tehtävien jakoa. Sen jälkeen jokainen henkilö ryntää omaan työhuoneeseensa ja alkaa tehdä niitä tehtäviä, joita pomo on antanut. Ja sitten ruokatunnin ja kahvin jälkeen päivä on päättynyt, ja tietenkin kuuliaisesti kaikki pomon tekemät tehtävät on tehty. Mutta sitten kun ajatellaan sosiaalisia taitoja, niin itse asiassa se taitaa tarkoittaa sitä, että itse alainen on istunut koko päivän aivan hiljaa, eikä ole edes suutaan avannut paitsi kahvia juodakseen.

Tuolloin tietenkin asia täytyy käsittää, että vaikeneminen on kultaa, ja puhuminen on hopeaa, ja jos olisin ihmissusi, niin silloin pomon puhe olisi hopealuoteja, jos joku sattuisi hänet palaverissa keskeyttämään. Se että joku uskaltaa avata suunsa palaverissa merkitsee sitä, että pomon tarkasti sekunnin murto-osan tarkkuudella synkronoitu työpäivä menee pilalle, ja muutenkin asiat on hyvä kysyä sähköpostin avulla, koska silloin pomo voi samalla katsoa kalenterista tai jostain muusta listasta, mitä pyyntö vaatii tai voiko sitä edes hyväksyä. näet johtajan aika on kallista, eikä sitä saa turhaan kuluttaa kyselemällä esimerkiksi isompaa näyttöä jotain CAD-tehtävää varten. Se mitä sitten sosiaalisuus muuten tarkoittaa, on taas jäänyt vähän vähemmälle. Eli jostain muistan lukeneeni sosiaalisuuden olevan jonkinlainen interaktio, eli tilanne, missä kumpikin osapuoli esittää mielipiteitä, ja toinen vastaa niihin ilman tarvetta jyrätä toisia.

Mutta todellisuudessa sosiaalisuus on merkillinen asia, nimittäin kun työläinen tulee aamulla töihin, niin hän sanoo “huomenta”, ja muuten ei sitten päivän aikana juurikaan ehdi kommunikoida, kun kaikilla on niin kauhean kova kiire omien tehtäviensä kanssa. Sitten kun tulee eteen kahvi- tai ruokatunti, niin jokainen lähtee omaan paikkaansa tai jää huoneeseen syömään, sekä tekemään niitä taulukoita tai vastaamaan naapurihuoneesta lähetettyyn sähköpostiin, missä tiedustellaan sitä, että mistä löytyy esimerkiksi mustepatruunoita tai paperia.

Kun kello tulee puoli neljä tai ehkä kolme, jos molemmat kahvipaussit on jätetty pitämättä, niin  lähdetään kotiin, ja tuon jälkeen rynnätään harrastusten ääreen, kuten pelaamaan sulkapalloa tai aerobic ryhmään, missä mukavan techno-jytä yms. musiikin tahtiin tehdään mukavia asioita. Siinä tulee sitten sanottua jopa kaverille sana “moi”, ja mitään muuta ei sitten tarvitse sanoa, kun kaikessa on se “tekemisen meininki”.

Tällaisessa mallissa vain käy niin, että se puheen avulla tapahtuva kommunikaatio jää vähän vähemmälle. Itse joskus ihmettelen, että miten ihmisellä nyt sattuu ylipäätään olemaan enää äänielimiä ollenkaan, koska meidän päivittäinen suusanallinen kommunikaatio on keskittynyt tekstiviestien sekä sähköpostien lähettämiseen sekä vastaanottamiseen.

Ja esimerkiksi perheen sisällä voi asiat kertoa sähköpostin tai tekstarin avulla, jotta toisen aikaa, mikä on varattu TV:n katsomiseen, kodinhoitoon sekä kotitehtäviin ei turhaan kuluteta keskustelemalla kaiken maailman työasioista. Mitä se lapsille kuuluu, mitä työpaikalla tehdään, kun heidän pitää muutenkin valmistautua huomiseen jääkiekko- tai koripallopeliin, eikä muutenkaan ole mukavaa, kun työasioista puhutaan kotona, kun kaikki haluavat pitää työn ja vapaa-ajan erossa toisistaan.  Ja sitten voidaan illalla käpertyä koko perhe suuren TV:n ääreen seuraamaan jotain sarjaa, jossa tapahtuu kaikkea jännää. Silloin tietenkin on hyvä olla aivan hiljaa, jotta tämä ainutkertainen kokemus ei jää välistä.

Viikonloppuna mennään tietenkin normaalina aikana isovanhempien luokse katsomaan TV:tä, ja lukemaan sähköposteja, joissa käydään läpi sitä, kuka esimerkiksi taloon otetun harjoittelijan perehdyttää töihin. Tuolloin saattaa kuulua sanat “voi vitsin pyssyt”, kun oma työpäivä sekä totuttu rytmi menevät täysin pieleen, ja ne ohjeetkin pitää tuolle harjoittelijalle sitten vielä kirjoittaa, kun hän ei muuten noita tehtäviään osaa tehdä, ilman että joku seisoo koko päivän tuon henkilön takana vahtimassa että aika ei mene pelaamiseen, vaan koneella tehdään vain sitä työtä, mitä työnantaja on sillä käskenyt tehdä.