Siirry pääsisältöön

Johdin- ja muut sähköautot sekä niiden toimivuus


Johdinauto Berliinissä,1882


Johdin- ja muut sähköautot sekä niiden toimivuus

1) Sähkö on ekologista vain jos sitä tuotetaan ekologisesti

Sähköauto on ekologinen, vain jos sitä käyttävä sähkö tuotetaan ekologisesti. Jos ajatellaan että johdinauto ei voi siirtyä sivuttain, niin silloin tietenkin voidaan kaupungin kadut varustaa liikennevaloilla, jotka pysäyttävät liikenteen, että matkustajat voivat päästä sisään bussiin ja sieltä ulos turvallisesti, jos pysäkki sattuu olemaan keskikorokkeella. Ja eihän myöskään raitiovaunu voi siirtyä sivuttain, mutta sitä silti käytetään esimerkiksi Helsingissä. Se mikä kaupunkien liikennesuunnittelussa on mielenkiintoista on se, että miksi kaikkia mahdollisia ratkaisuja hyödynnetään vain yhdessä mallissa.

Eli esimerkiksi metroa, raitiovaunua sekä trollibussia varten rakennettua infrastruktuuria voidaan käyttää vain yhteen tarkoitukseen. Eli samalla tavalla myös tavaraa voidaan kuljettaa samoissa metrojunan vaunuissa kuin ihmisiä, sekä myös esimerkiksi kuorma-auto voisi käyttää johdinautojen tekniikkaa liikkuessaan kaupungissa. Mutta se että ihmiset ovat muutosta vastaan on erittäin mielenkiintoista, eli joku tapa pitää löytää siihen että ilmastonmuutos sekä esimerkiksi autojen määrä kaupungissa saadaan laskemaan.

2)Verkostomalli sähkön tuotannossa takaa sähköntoimitusten jatkuvuuden myös vikatilanteessa

Sähköautojen tuoma ratkaisu ei ole välttämättä kokonaisuudessaan kovin ympäristöystävällinen, koska se vain siirtää päästöjä toiseen paikkaan, mikä on joku voimalaitos. Jos keskustellaan siitä että olisiko esimerkiksi sähkön tuotannossa parempi käyttää useita pienitehoisia voimaloita vai muutamia suuritehoisia keskus voimaloita, joita maassamme voisi edustaa 4 suurta ydinvoimalaa, niin ensimmäisessä ratkaisussa yhden voimalan pettäminen ei aiheuta niin suurta tehon laskua kuin jos sähköä tuotetaan 100 yksikön voimin.

Jos neljästä suuresta ydinvoimalasta yksi joudutaan sulkemaan, niin silloin 25% sähköntuotannosta katkeaa, ja sähköä joudutaan tuottamaan 75% kapasiteetilla. 100 yksikön kohdalla taas 99% kapasiteetista jatkaa sähkön tuotantoa. Tämä nyt on vain sellainen helppotajuinen esimerkki siitä, miksi verkottunut sähkön tuotantomalli on ainakin omasta mielestäni vähemmän herkkä häiriöille, kuin sellainen pariin voimalaan perustuva malli, ja se pätee kaikilla mahdollisilla energianlähteillä.

Se mikä kaikissa asioissa on unohtunut, on se että tekniikka kehittyy jatkuvasti, ja se että joku asia näyttää helpolta aiheuttaa sen, että me kohtaamme ilmastonmuutoksen sekä pandemioita. Jos tässä sitten lopuksi halutaan hieman lohduttaa ihmisiä, niin kaikki on ehkä asenteista kiinni. Eli onko meidän aivan välttämättä pakko esimerkiksi ostaa autoja, joilla emme sitten kuitenkaan aja? Ja miksi emme käytä uusinta tekniikkaa? Ennen aina esimerkiksi auton omistaja joutui maksamaan auton kustannukset eli korjaukset sekä katalysaattorit ja polttoaineen. Joten miksi tämä asia on muuttunut hankalaksi?

(1) https://fi.wikipedia.org/wiki/Johdinauto

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...