YO-kirjoitukset sekä stressi
YO-kirjoituksiin pitää asennoitua oikein. Sinne tulee YO-kokelas, joka on tehnyt valtavasti työtä, joten sinne ei tule “vaan abiturientti”, vaan oman elämänsä päähenkilö, sankari, jolla on nyt tilaisuus näyttää kypsyyttään kaikille, jotka hänet tuntevat. Kirjoituksiin tulee tuleva lääkäri, lakimies tai tutkija, ihan miten vain. Mutta yksi asia on yhteistä heille, heistä tulee jotain tähän maailmaan. Heistä voi tulla uusia Einsteineja, Rutherfordeja tai Tesloja, ja tuolloin heidän pitää tuntea vastuu siitä, mitä he tekevät.
Ihmisen pahin vihollinen on pelko sekä se että suhtautuu omaan tuotokseen liian kriittisesti, eli ihminen on liian kriittinen itseään kohtaan. Tietenkin itsekritiikkiä pitää olla, ja se että kirjoittaessaan tekstiä sekä tuottaessaan muita vastauksia pitää miettiä, että onko vastaus sellainen, että sen voisi lukea tai esitellä omalle äidille. Toisin sanoen YO-kirjoitusta voidaan ajatella siten, että siinä kirjoitetaan hakemusta opettajalle, joka ottaa sitten opiskelemaan yliopistoon tai muuhun korkeakouluun. Kuitenkin kaikkein pahin virhe, mitä tuossa paikassa eli YO-kirjoitus salissa voi ihminen tehdä on jättää vastaamatta kysymykseen, ja silloin vastauksesta saatu pistemäärä on tietenkin nolla. Kun ylioppilaskirjoituksissa vastataan kysymyksiin, niin vastauskieli on se, millä kysymys esitetään.
Silloin kun ihminen tulee kirjoituksiin, niin silloin asiaan kannattaa ehkä suhtautua niin, että se on aivan tavallinen koetilaisuus, missä ihminen on käynyt varmaan tuhat kertaa ennenkin. Stressi on tietenkin tavallista tällaisessa tilanteessa, mutta kuitenkin ylilatautuminen on asia, mikä sitten saa aikaan sen, että kirjoitukset menevät pieleen. Jos ihminen lukee koko edellisen yön tai valvoo jostain syystä aamuun asti, niin silloin kokeeseen tullaan väsyneenä, mikä varmasti vaikuttaa negatiivisesti YO-kirjoituksiin.
Eli kotona ei kannata koskaan ruveta ainakaan riitelemään ennen kirjoituksia, koska yksi asia mikä varmasti vaikuttaa kirjoitusten kulkuun on mieliala, mikä saa aikaan sitten sen, että kirjoituksissa ryhdytään miettimään muita asioita kuin niitä vastauksia. Tämä tarkoittaa sitä, että kysymys sekä vastaus ovat YO-kokeessa niitä ainoita mielenkiintoisia asioita, eikä siellä tarvitse ryhtyä miettimään, mitä muut tekevät esimerkiksi paikallisessa supermarketissa tai kyseisessä tilaisuudessa, elleivät nämä asiat liity siihen, mitä kokelas aikoo vastata.
Kokeessa vastaaja itse on oman elämänsä päähenkilö, ja siellä tuolissa istuu vain se abiturientti eli YO-kokelas, joka vastaa papereilla esitettyyn kysymykseen. Ja silloin asenteen tulee olla se, että vastaus kirjoitetaan YO-lautakunnalle, joka tekee niiden mukaan päätöksen siitä, että pääseekö henkilö lukemaan yliopistoon vai ei. Olen jostain nähnyt kommentteja siitä, kuinka helposti yliopistoon pääsee, ja tietenkin on hienoa nähdä että ihminen on älykäs sekä lahjakas, mutta kuitenkin voidaan huomauttaa siitä, että kaikilla on kuitenkin mahdollisuus kirjoittaa lukiossa ylioppilaaksi, ja tietenkään yksi ihminen ei tiedekuntaa tee.
Eli myös ne jotka joutuvat hieman näkemään vaivaa saavat osallistua kirjoituksiin, ja he ehkä pääsevät kilpailemaan niistä paikoista, jotka jäävät sellaisilta huippuluokan ylioppilailta yli, ja tietenkin se aiheuttaa sen, että yliopistossa on vähän kaiken näköisiä ihmisiä. Mutta tietenkin sellainen uudesti syntynyt Einstein tai joku muu nero joutuu myös osoittamaan nerouttaan ylioppilaskirjoituksissa, jos hän mielii lähteä opiskelemaan tähän paikkaan. Se mikä itseäni joskus mietityttää on se, että miksi tuollaiset huippulahjakkuudet itkevät aina siitä, että heidän ryhmänsä ovat niin kauhean isoja?
Johtuuko se siitä, että nämä henkilöt eivät silloin saa tarvitsemaansa ohjausta. Mutta toisaalta, jos he ovat niin kauhean hyviä kaikessa, niin miksi he sitten tarvitsevat henkilökohtaisia tapaamisia opettajien kanssa? Jos tuolla kahviloissa kuultuja tarinoita on uskominen, niin silloin tietenkin mieleen tulee se, että jos ihminen itse asiassa opiskelee etänä niin miksi hän kysyy kaiken aikaa neuvoa. Tai siltä ainakin tuntuu, kun kuuntelee ihmisten keskusteluja siitä, kuinka “Se ja se opiskelija käy siinä ja siinä työssä, ja ansaitsee valtavan hyvin”.
Onnea sellaiselle opiskelijalle joka osaa esimerkiksi koodata tietokoneohjelmia yhden kurssin jälkeen, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia niitä loistavia työpaikkoja koko vuodeksi, kun heidän CV:nsä tai hakemuksensa ei miellytä työnantajia, vaan he joutuvat käymään sitä koulua sekä osallistumaan lähiopetukseen, koska he tarvitsevat niitä opintopisteitä saadakseen opintotukea, koska heille ei ole tarjolla kuin jotain keikkatyötä pari päivää kuukaudessa, joten siksi joku joutuu aina myös gradun eli opinnäytetyön tekemään. Eli jotkut ihmiset tarvitsevat myös sen lopun koulutuksen, kun heidän olemuksensa ei miellytä työnantajia ilman merkintää suoritetusta tutkinnosta. Mutta nämä asiat tulevat sitten tulevaisuudessa esille, ja ensin pitää läpäistä kirjoitukset. Joten älkää lopettako kesken, ja “good luck, students”.
YO-kirjoituksiin pitää asennoitua oikein. Sinne tulee YO-kokelas, joka on tehnyt valtavasti työtä, joten sinne ei tule “vaan abiturientti”, vaan oman elämänsä päähenkilö, sankari, jolla on nyt tilaisuus näyttää kypsyyttään kaikille, jotka hänet tuntevat. Kirjoituksiin tulee tuleva lääkäri, lakimies tai tutkija, ihan miten vain. Mutta yksi asia on yhteistä heille, heistä tulee jotain tähän maailmaan. Heistä voi tulla uusia Einsteineja, Rutherfordeja tai Tesloja, ja tuolloin heidän pitää tuntea vastuu siitä, mitä he tekevät.
Ihmisen pahin vihollinen on pelko sekä se että suhtautuu omaan tuotokseen liian kriittisesti, eli ihminen on liian kriittinen itseään kohtaan. Tietenkin itsekritiikkiä pitää olla, ja se että kirjoittaessaan tekstiä sekä tuottaessaan muita vastauksia pitää miettiä, että onko vastaus sellainen, että sen voisi lukea tai esitellä omalle äidille. Toisin sanoen YO-kirjoitusta voidaan ajatella siten, että siinä kirjoitetaan hakemusta opettajalle, joka ottaa sitten opiskelemaan yliopistoon tai muuhun korkeakouluun. Kuitenkin kaikkein pahin virhe, mitä tuossa paikassa eli YO-kirjoitus salissa voi ihminen tehdä on jättää vastaamatta kysymykseen, ja silloin vastauksesta saatu pistemäärä on tietenkin nolla. Kun ylioppilaskirjoituksissa vastataan kysymyksiin, niin vastauskieli on se, millä kysymys esitetään.
Silloin kun ihminen tulee kirjoituksiin, niin silloin asiaan kannattaa ehkä suhtautua niin, että se on aivan tavallinen koetilaisuus, missä ihminen on käynyt varmaan tuhat kertaa ennenkin. Stressi on tietenkin tavallista tällaisessa tilanteessa, mutta kuitenkin ylilatautuminen on asia, mikä sitten saa aikaan sen, että kirjoitukset menevät pieleen. Jos ihminen lukee koko edellisen yön tai valvoo jostain syystä aamuun asti, niin silloin kokeeseen tullaan väsyneenä, mikä varmasti vaikuttaa negatiivisesti YO-kirjoituksiin.
Eli kotona ei kannata koskaan ruveta ainakaan riitelemään ennen kirjoituksia, koska yksi asia mikä varmasti vaikuttaa kirjoitusten kulkuun on mieliala, mikä saa aikaan sitten sen, että kirjoituksissa ryhdytään miettimään muita asioita kuin niitä vastauksia. Tämä tarkoittaa sitä, että kysymys sekä vastaus ovat YO-kokeessa niitä ainoita mielenkiintoisia asioita, eikä siellä tarvitse ryhtyä miettimään, mitä muut tekevät esimerkiksi paikallisessa supermarketissa tai kyseisessä tilaisuudessa, elleivät nämä asiat liity siihen, mitä kokelas aikoo vastata.
Kokeessa vastaaja itse on oman elämänsä päähenkilö, ja siellä tuolissa istuu vain se abiturientti eli YO-kokelas, joka vastaa papereilla esitettyyn kysymykseen. Ja silloin asenteen tulee olla se, että vastaus kirjoitetaan YO-lautakunnalle, joka tekee niiden mukaan päätöksen siitä, että pääseekö henkilö lukemaan yliopistoon vai ei. Olen jostain nähnyt kommentteja siitä, kuinka helposti yliopistoon pääsee, ja tietenkin on hienoa nähdä että ihminen on älykäs sekä lahjakas, mutta kuitenkin voidaan huomauttaa siitä, että kaikilla on kuitenkin mahdollisuus kirjoittaa lukiossa ylioppilaaksi, ja tietenkään yksi ihminen ei tiedekuntaa tee.
Eli myös ne jotka joutuvat hieman näkemään vaivaa saavat osallistua kirjoituksiin, ja he ehkä pääsevät kilpailemaan niistä paikoista, jotka jäävät sellaisilta huippuluokan ylioppilailta yli, ja tietenkin se aiheuttaa sen, että yliopistossa on vähän kaiken näköisiä ihmisiä. Mutta tietenkin sellainen uudesti syntynyt Einstein tai joku muu nero joutuu myös osoittamaan nerouttaan ylioppilaskirjoituksissa, jos hän mielii lähteä opiskelemaan tähän paikkaan. Se mikä itseäni joskus mietityttää on se, että miksi tuollaiset huippulahjakkuudet itkevät aina siitä, että heidän ryhmänsä ovat niin kauhean isoja?
Johtuuko se siitä, että nämä henkilöt eivät silloin saa tarvitsemaansa ohjausta. Mutta toisaalta, jos he ovat niin kauhean hyviä kaikessa, niin miksi he sitten tarvitsevat henkilökohtaisia tapaamisia opettajien kanssa? Jos tuolla kahviloissa kuultuja tarinoita on uskominen, niin silloin tietenkin mieleen tulee se, että jos ihminen itse asiassa opiskelee etänä niin miksi hän kysyy kaiken aikaa neuvoa. Tai siltä ainakin tuntuu, kun kuuntelee ihmisten keskusteluja siitä, kuinka “Se ja se opiskelija käy siinä ja siinä työssä, ja ansaitsee valtavan hyvin”.
Onnea sellaiselle opiskelijalle joka osaa esimerkiksi koodata tietokoneohjelmia yhden kurssin jälkeen, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia niitä loistavia työpaikkoja koko vuodeksi, kun heidän CV:nsä tai hakemuksensa ei miellytä työnantajia, vaan he joutuvat käymään sitä koulua sekä osallistumaan lähiopetukseen, koska he tarvitsevat niitä opintopisteitä saadakseen opintotukea, koska heille ei ole tarjolla kuin jotain keikkatyötä pari päivää kuukaudessa, joten siksi joku joutuu aina myös gradun eli opinnäytetyön tekemään. Eli jotkut ihmiset tarvitsevat myös sen lopun koulutuksen, kun heidän olemuksensa ei miellytä työnantajia ilman merkintää suoritetusta tutkinnosta. Mutta nämä asiat tulevat sitten tulevaisuudessa esille, ja ensin pitää läpäistä kirjoitukset. Joten älkää lopettako kesken, ja “good luck, students”.
Kommentit
Lähetä kommentti