Siirry pääsisältöön

Sosiaalinen status ja ansioluettelo

Sosiaalinen status ja ansioluettelo

Mielenkiintoinen seikka esimerkiksi siitä, että kun olemme käymässä Stockmannilla, niin kun meiltä kysytään puhelimessa että missä olemme, niin vastaamme “Stockalla”, mutta kun olemme Alepassa, niin vastaamme “kaupassa”. Eli mitä tästä voimme päätellä? Stockmann tuo ihmiselle sosiaalista statusta, ja sen takia korostamme tätä paikkaa, kun taas Alepa tuo mieleen sellaisen arkipäiväisen asian, mitä ei sen kummemmin lähdetä pohtimaan tai purkamaan.

Kun tämän sosiaalisen statuksen siirtää työhakemukseen sekä CV:hen, niin näitä asioita käsiteltäessä ei yleensä muisteta sitä, että hakemus ja CV ovat oikeastaan suoraan verrattavissa sosiaaliseen mediaan. Jokainen meistä yrittää aina parhaansa mukaan saada aikaan parhaan mahdollisen kuvan toisen mielessä, ja siksi näitä asioita kannattaa muistella siten, että kuka vain osaa taiteilla itsestään osaavan tuntuisen kuvan.

Mutta sitten aika näyttää osaako ihminen tehdä työtä, johon hänet on palkattu. Alakohtainen työkokemus sekä myös esimies, ja luottamustehtävät ovat olleet kautta aikojen sellaisia valtteja, joiden avulla kuka tahansa voi olettaa pääsevänsä uuteen työpaikkaan, ja sitä kautta sitten tulee muutamia rivejä lisää siihen upeaan CV:hen.

Kun CV on täynnä erilaisia nimekkäitä yhtiöitä sekä hyvän näköisiä tehtäviä, niin se näyttää ja tuntuu todella hyvältä. CV on todella hyvä markkinointiväline työmarkkinoilla, mutta jos työpaikkoja on paljon, niin kai siihen joku syy löytyy. Ja jos jokainen työsuhde on päättynyt erottamiseen, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että onko työnantajille tullut luvattua vähän liikaa, ja siksi työsuhde on katkaistu? Tuo asia on sellainen, että liikaa ei toki saa CV:ssäkään luvata.

Mutta mitä sitten vastavalmistunut kirjoittaa CV:hen? Kun ajatellaan sitä, että myös vastavalmistuneen pitäisi saada joskus kokeilla sitä työtä, mihin hänet on koulutettu, vaikka tietenkin parempi on palkata koodari Intiasta. Kaikilla työtehtävillä on niin kiire, että koskaan ei tuollaisen vastavalmistuneen kanssa ehditä tekemään yhtään mitään. Mutta liike-elämässä aika on rahaa, ja tietenkin kaikille on mukavinta, jos vastavalmistunut on esimerkiksi siivoamassa pöytiä, koska silloin hänelle ei tarvitse paljastaa liikesalaisuuksia tai muuta salaista tietoa.

Eli miten ihminen edes voi saada mitään sellaista työtä, mistä voisi saada jotain muuta kuin rätin käteen? Työelämän vaatimukset ovat niin korkeat, että mitään vastavalmistunutta ei koskaan edes voi saada mitään sellaista työtä, missä voi päästä esimieheksi, tai kehittyä asiantuntijaksi. Silloin omat taidot vanhenevat, ja ne koodaus kurssit on käyty aivan turhan takia. 

No aina voi panostaa kieliin sekä sellaiseen osaamiseen, mikä on riippuvainen vain omasta itsestä. Kielitaito esimerkiksi ei voi koskaan vanhentua, ja siksi se on asia, mitä kannattaa kehittää. Kielitaitoista henkilöä on vaikeaa korvata uudella, varsinkin jos ihminen osaa sujuvasti kommunikoida jollain vieraalla kielellä. Silloin korvaavan henkilön pitää omata samat taidot kuin henkilö, joka on lukenut koko ikänsä esimerkiksi englantia tai saksaa, jolloin uuden henkilön palkkaaminen hänen tilalleen voi olla vaikeaa, koska vieraita kieliä ei opita kovin nopeasti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ihmi

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä kohtaamme

Sama tukikohta, mikä kestää ydiniskun ei välttämättä kestä drone-iskua.

Miksi Ukrainan isku Toropetsin asevarikolle onnistui, vaikka tuon varikon piti kestää ydinaseen avulla tehty hyökkäys? Syy tähän löytyy dronen erilaisista kyvyistä verrattuna ydinaseeseen. Drone kykenee esimerkiksi lentämään tukikohdan sisään, jos se vain pystyy välttämään törmäykset sekä esimerkiksi potkurien vaurioitumisen. Samoin jos dronen potkurit ovat kehyksen sisällä, niin se voi liikkua maata pitkin kuin auto, ja sen takia tuollainen drone voi liikkua esimerkiksi tukikodan ilmastointikanavaa pitkin kohteeseensa. Samoin drone voidaan laskea maahan, ja sitten kun tukikohdan ovia availlaan, niin se voi lentää sisään avatusta ovesta.  Joten tuollaisten kykyjen takia drone voi tuhota kohteita, joita ydinaseet eivät kykene neutraloimaan. FPV (First Person View) eli VR laitteiden avulla ohjattava drone on erittäin tarkka väline. Joten jos ohjaaja vain kykenee säilyttämän yhteyden droneen, niin hän voi lentää sen hyvinkin ahtaasta aukosta sisään.  Jos drone pääsee esimerkiksi ammusvara