Rudolf Meidner ja markkinatalous-sosialismi
Malli mistä ruotsalainen ekonomisti Rudolf Meidner (1914-2005) (1) on kuuluisa oli palkansaajien rahastojen perustaminen Ruotsiin. Noiden rahastojen avulla voisivat työläiset ikään kuin ostaa itselleen aina vain suuremman osan yhtiöistä, ja yhteen aikaan Olof Palme tuki tätä ajatusta. Idean näihin rahastoihin kehitti ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue (2).
Tuolloin kyseistä asiaa vastustettiin voimakkaasti työnantajien puolelta, koska sen katsottiin muuttavan valtiota kohti sosialismia vaarallisella tavalla. Joskus väitetään, että vastustus johtui siitä, että tuolloin palkansaajat voivat tätä mallia käyttävissä yhtiöissä päästä yhtiöiden hallintoneuvostoon, ja katsomaan työnantajien toimintaa siltä osin kuin se ei ollut julkista. Mutta kun tuota mallia ajatellaan, niin myös Kiina on oikeastaan ottanut tämän kaltaisen mallin taloudenhoidossa käyttöön.
Rudolf Meidner on henkilö, joka ilmeisesti on kehittänyt markkina sosialismin nimellä tunnetun ilmiön, mitä esimerkiksi Kiina noudattaa ainakin jossain muodossa. Meidnerin kehittämässä mallissa työläiset otetaan eräänlaisen rahaston kautta mukaan yhtiön päätöksentekoon, ja sitä kautta valta valtiossa sekä tuotantovälineissä siirtyy työläisille, jotka alkavat sitä kautta hallita yhtiöitä eli tuotantovälineitä.
Tuo asia tietenkin vaikuttaa todella hienolta, mutta samalla voidaan kysyä, että millaisen roolin työläiset saavat tuossa uudessa yhtiössä tai hallintomallissa? Ovatko he todellisia päätöksentekijöitä, vai pelkkiä kumileimasimia ihmisen kädessä, joka on tietenkin korkeasti koulutettu oikeustieteilijä, ja joka sitten varmasti löytää jokaisesta laista jotain huomautettavaa. Eli onko tuolloin työläisen rooli vain allekirjoittaa papereita, joiden sisältöä hän ei ehkä täysin käsitä, vai ymmärtääkö kukaan jolla ei ole lakimiehen ammattia kaiken sen mitä lakimies puhuu?
Ja toimiiko tuolloin alainen vaikka hänellä ehkä olisi jonkun muun alan koulutus muuta kuin kilpenä jollekin lakimiehelle, joka puhuu heidän päänsä pyörälle kun hän kertoo tarinoita siitä mitä laki mistäkin asiasta sanoo. Eli tuolloin lakimies on eminenssi, joka johtaa virallisen johtajan selän takaa. Tuo virallinen johtaja voi olla insinööri, mutta hän ei ehkä ymmärrä kaikkea mahdollista laista, ja silloin häntä on helppo vedättää allekirjoittamaan papereita, joita ei ehkä koskaan muuten olisi allekirjoitettu.. Vastuu on tuolloin helppoa sysätä insinöörin niskoille, ja lakimies pääsee pälkähästä sillä että insinööri ei ole kertonut oleellista tietoa, mikä koskee päätöstä. Eli insinööri saa vihat päälleen, kun lakimies kertoo lipeä vuodon jälkeen oikeudessa kuinka hän on yrittänyt puhua laista alaisilleen, jotka eivät muistaneet koska joku tiiviste pitää vaihtaa.
Onko Meidnerin malli oikeastaan muunnos korporaatiosta?
Ainakin Meidnerin mallin radikaaleimman version mukaan yhtiöissä ei enää makseta veroja tai osinkoja, mutta yhtiön tuotto pannaan rahastoon, minkä avulla työläiset lisäävät siis vähitellen oikeuttaan päättää yhtiöstä sekä sen asioista. Ja tuolloin ilmeisesti rahastojen avulla hoidettaisiin myös esimerkiksi terveyskeskusten sekä muiden yhteisten asioiden rahoitus.
Meidnerin mallissa siis rahastojen avulla rahoitetaan osa palveluista, jotka ovat ihmisille välttämättömiä. Mutta se mikä sitten on jäänyt ihmisiltä huomaamatta on se, että Meidnerin mallissa osa ihmisistä jää täysin pois yhteiskunnasta. Eli mitä niille ihmisille tehdään, mitkä eivät voi sijoittaa näihin rahastoihin? Tai kuka hoitaa niitä, jotka eivät ole mitenkään liittyneinä työpaikkoihin?
Jos ajatellaan tämän mallin viehätystä, niin silloin osa valtion vastuusta sysätään suoraan yhtiöille sekä työläisille itselleen. Eli tässä mallissa valtio kirjoittaa esimerkiksi vain työkykyä koskevia lausuntoja, joilla sitten hoidetaan ihmiset, jotka eivät sovi yhtiöihin pois työelämästä. Ja se tietenkin pitää esimerkiksi kommunistisen puolueen johdon tai nomenklatuuran puhtaana jokapäiväisestä toiminnasta.
Mutta onko tuo malli, mitä Rudolf Meidner ajoi aikoinaan Olof Palmen kanssa oikeastaan perinteistä korporatismia. Korporatismi on eräs kollektiivi talouden muoto, mikä perustuu siihen, että jos työ tehdään hyvin, niin silloin voi korporaatio palkata lisää työvoimaa, mutta jos tavoitteessa ei pysytä, niin silloin joku työläinen saa lähteä töistä, ja muiden on hänet sieltä osoitettava. Tuolloin valtio ei työhön puutu, vaan työläisten on itse hoidettava kurinpito. Korporaatio ei ole siis yhtiö, vaan se tarkoittaa tuotantoyksikköä, mikä voi olla yhtiö tai sen osa.
Äärimmäisissä esimerkeissä tästä mallista esimerkiksi terveydenhuolto hoidetaan osuuskuntien pohjalta. Tuolloin ihmiset laittavat tietyn määrän rahaa kassaan, ja saavat sitä kautta sitten hankkia yhtiön palveluita. Ongelma on sitten se, mitä ne tekevät, joilla ei ole varaa tulla mukaan osuuskuntaan.
Siis tämän mallin mukaan ihminen on olemassa joko yhtiötä tai valtiota varten. Hänen paikkansa on tehdä työtä tai olla valtion virkamies. Sama malli on oikeastaan käytössä muuallakin kuin Kiinassa, mutta ongelma ovat sitten ne ihmiset, jotka eivät saa töitä, tai osaa miellyttää oikeita ihmisiä? Ovatko he sitten valtion poliisin työntekijöitä, vai mitä silloin tehdään, jos esimerkiksi joukon suosituin henkilö on se, joka on aiheuttanut suurimman ongelman?
Eli ongelma Meidnerin mallissa on se, että vaikka toki työläiset tuodaan tekemään päätöksiä, niin silloin kuitenkaan ei koskaan voida olla varmoja siitä, että saavatko he oikeaa tietoa siitä, mitä päätös oikeastaan koskee? Ja jos he tekevät vääriä päätöksiä, niin tulos on se, että heidän tavoitteensa on nolla, mikä johtaa korporaation purkautumiseen.
Ja pahin ongelma tässä tapauksessa onkin kolmas sektori. Tuo tarkoittaa esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä sekä usein potkuja saaneita henkilöitä. Jos ei töihin pääse, niin silloin henkilö voidaan tietenkin siirtää pois työmarkkinoilta erilaisten eläkeratkaisujen kautta, ja silloin ei valtiossa ole kuin työläisiä. Mikäli henkilö ei täytä työpaikan mittoja, niin silloin hänet lopulta todetaan kelvottomaksi, ja lähetetään johonkin unohdettuun paikkaan, missä ei kukaan heitä enää muista.
Liitteessä (3)on esimerkki siitä kuinka vertailuluku toimii käytännössä. Tätä mallia on kritisoitu siitä, että esimerkiksi Kiinan kansandemokratia piileksii tällaisen järjestelmän takana. Ja että esimerkiksi vain tietyillä henkilöillä, jotka ovat kommunistisen puolueen hyväksymiä annetaan oikeus lukea lakia, joka on tietenkin ehdoton pääsyvaatimus tietyn tasoisten eli tiettyjä tuotteita valmistavien tai tietyn määrän ihmisiä työllistäviä. Näin taataan se, että työläisten valinnan suorittavat kommunistisen puolueen virkailijat.
(1)
https://en.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Meidner
(2)
https://www.wikiwand.com/fi/Palkansaajarahastot
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Liite 3:
Meidnerin mallissa korporaatiolle annetaan tavoite, mikä ilmaistaan vertailulukuna. Muistakaa että korporaatio on tuotantoyksikkö. Se voi olla yhtiö, mutta myös yhtiön osasto, jonka tulosta mitataan indeksiluvulla.
Mikäli tuotanto pääsee tavoitteeseen, mikä voi olla vaikka 100 tuotetta, niin silloin vertailuluku on nolla.
Mikäli tuotanto-yksikkö pääsee tavoitteeseen on vertailuluku 0. Tuo tarkoittaa että tavoitetta ei ole ylitetty tai alitettu. Eikä myöskään ole tapahtunut mitään palautuksia, jotka johtuvat viallisista tuotteista tai hutiloiden tehdystä työstä.
Mikäli taas korporaatio alittaa tavoitteen on vertailuluku alituksen verran. Eli jos on valmistettu 98 tuotetta, niin vertailuluku on -2.
Jos yksikkö ylittää tavoitteen on vertailuluku tavoitteen ylimenevän osan suuruinen. Toisin sanoen, jos tuotetta valmistetaan 102 kappaletta on vertailuluku +2.
Mikäli tuotteita palautetaan vialllisina, niin silloin vertailulukua pudotetaan oikeutettujen palautusten verran. Toisin sanoen vialliset tuotteet vähennetään tuloksesta. Joten jos sadan kappaleen erää olisi valmistettu 103 kappaletta, mutta niitä olisi palautettu 5, olisi lasku 103-5=98, eli lopullinen tulos olisi -2.
Tuolloin korporaatio joutuisi vähentämään kaksi työläistä, koska sen paikat on mitoitettu vertailuluvun mukaan. Ja jos työ ei parane, niin korporaatio lakkaa olemasta. Näin toteutuu markkinatalouden malli siitä, että jos tuote ei miellytä, niin asiakas etsii uuden toimittajan tuotteelleen.
Kun ajatellaan tuota vertailulukua, niin silloin voidaan sanoa, että jos korporaatio jatkuvasti alittaa tavoitteen, niin lopulta siltä otetaan työläiset pois, ja se todetaan elinkelvottomaksi. Ja silloin nuo työläiset saavat lähteä etsimään uutta toimintaympäristöä eli korporaatiota, joka sitten päättää siitä, otetaanko heidät töihin vai ei. Ja jos työhön on suhtauduttu leväperäisesti, niin silloin tietenkin on vaikeaa saada uudestaan työtä.
Suurin kritiikki minkä Meidner on koskaan kohdannut on se, että potkut korporaatiosta antavat toiset työläiset. He siis joutuvat tuomitsemaan toverinsa. Tai antamaan potkuja niin kauan kun yksikkö toimii vastoin sille asetettuja tavoitteita. Mutta tietenkin Meidnerilla on myös puolustajia. Heidän mielestään tuo korporaation malli, mikä vastaa itse toiminnastaan on loistava, koska se pakottaa myös työläiset tekemään päätöksiä yhtiössä. Eli tuolloin ei yhtiön johdon tarvitse itse tehdä kaikkia ikäviä asioita, koska se saa mukaan myös yhtiön työntekijöiden äänen, jotka eivät voi sanoa vain, että “tuo nyt tuli vähän äkkiä”?. Mutta osaavatko he sitten tehdä esimerkiksi 35 000 hengen yrityksessä päätöksiä, vai ovatko he kaiken maailman lakimiesten ja insinöörien kumileimasimia. Kas siinä vasta pulma.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Malli mistä ruotsalainen ekonomisti Rudolf Meidner (1914-2005) (1) on kuuluisa oli palkansaajien rahastojen perustaminen Ruotsiin. Noiden rahastojen avulla voisivat työläiset ikään kuin ostaa itselleen aina vain suuremman osan yhtiöistä, ja yhteen aikaan Olof Palme tuki tätä ajatusta. Idean näihin rahastoihin kehitti ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue (2).
Tuolloin kyseistä asiaa vastustettiin voimakkaasti työnantajien puolelta, koska sen katsottiin muuttavan valtiota kohti sosialismia vaarallisella tavalla. Joskus väitetään, että vastustus johtui siitä, että tuolloin palkansaajat voivat tätä mallia käyttävissä yhtiöissä päästä yhtiöiden hallintoneuvostoon, ja katsomaan työnantajien toimintaa siltä osin kuin se ei ollut julkista. Mutta kun tuota mallia ajatellaan, niin myös Kiina on oikeastaan ottanut tämän kaltaisen mallin taloudenhoidossa käyttöön.
Rudolf Meidner on henkilö, joka ilmeisesti on kehittänyt markkina sosialismin nimellä tunnetun ilmiön, mitä esimerkiksi Kiina noudattaa ainakin jossain muodossa. Meidnerin kehittämässä mallissa työläiset otetaan eräänlaisen rahaston kautta mukaan yhtiön päätöksentekoon, ja sitä kautta valta valtiossa sekä tuotantovälineissä siirtyy työläisille, jotka alkavat sitä kautta hallita yhtiöitä eli tuotantovälineitä.
Tuo asia tietenkin vaikuttaa todella hienolta, mutta samalla voidaan kysyä, että millaisen roolin työläiset saavat tuossa uudessa yhtiössä tai hallintomallissa? Ovatko he todellisia päätöksentekijöitä, vai pelkkiä kumileimasimia ihmisen kädessä, joka on tietenkin korkeasti koulutettu oikeustieteilijä, ja joka sitten varmasti löytää jokaisesta laista jotain huomautettavaa. Eli onko tuolloin työläisen rooli vain allekirjoittaa papereita, joiden sisältöä hän ei ehkä täysin käsitä, vai ymmärtääkö kukaan jolla ei ole lakimiehen ammattia kaiken sen mitä lakimies puhuu?
Ja toimiiko tuolloin alainen vaikka hänellä ehkä olisi jonkun muun alan koulutus muuta kuin kilpenä jollekin lakimiehelle, joka puhuu heidän päänsä pyörälle kun hän kertoo tarinoita siitä mitä laki mistäkin asiasta sanoo. Eli tuolloin lakimies on eminenssi, joka johtaa virallisen johtajan selän takaa. Tuo virallinen johtaja voi olla insinööri, mutta hän ei ehkä ymmärrä kaikkea mahdollista laista, ja silloin häntä on helppo vedättää allekirjoittamaan papereita, joita ei ehkä koskaan muuten olisi allekirjoitettu.. Vastuu on tuolloin helppoa sysätä insinöörin niskoille, ja lakimies pääsee pälkähästä sillä että insinööri ei ole kertonut oleellista tietoa, mikä koskee päätöstä. Eli insinööri saa vihat päälleen, kun lakimies kertoo lipeä vuodon jälkeen oikeudessa kuinka hän on yrittänyt puhua laista alaisilleen, jotka eivät muistaneet koska joku tiiviste pitää vaihtaa.
Onko Meidnerin malli oikeastaan muunnos korporaatiosta?
Ainakin Meidnerin mallin radikaaleimman version mukaan yhtiöissä ei enää makseta veroja tai osinkoja, mutta yhtiön tuotto pannaan rahastoon, minkä avulla työläiset lisäävät siis vähitellen oikeuttaan päättää yhtiöstä sekä sen asioista. Ja tuolloin ilmeisesti rahastojen avulla hoidettaisiin myös esimerkiksi terveyskeskusten sekä muiden yhteisten asioiden rahoitus.
Meidnerin mallissa siis rahastojen avulla rahoitetaan osa palveluista, jotka ovat ihmisille välttämättömiä. Mutta se mikä sitten on jäänyt ihmisiltä huomaamatta on se, että Meidnerin mallissa osa ihmisistä jää täysin pois yhteiskunnasta. Eli mitä niille ihmisille tehdään, mitkä eivät voi sijoittaa näihin rahastoihin? Tai kuka hoitaa niitä, jotka eivät ole mitenkään liittyneinä työpaikkoihin?
Jos ajatellaan tämän mallin viehätystä, niin silloin osa valtion vastuusta sysätään suoraan yhtiöille sekä työläisille itselleen. Eli tässä mallissa valtio kirjoittaa esimerkiksi vain työkykyä koskevia lausuntoja, joilla sitten hoidetaan ihmiset, jotka eivät sovi yhtiöihin pois työelämästä. Ja se tietenkin pitää esimerkiksi kommunistisen puolueen johdon tai nomenklatuuran puhtaana jokapäiväisestä toiminnasta.
Mutta onko tuo malli, mitä Rudolf Meidner ajoi aikoinaan Olof Palmen kanssa oikeastaan perinteistä korporatismia. Korporatismi on eräs kollektiivi talouden muoto, mikä perustuu siihen, että jos työ tehdään hyvin, niin silloin voi korporaatio palkata lisää työvoimaa, mutta jos tavoitteessa ei pysytä, niin silloin joku työläinen saa lähteä töistä, ja muiden on hänet sieltä osoitettava. Tuolloin valtio ei työhön puutu, vaan työläisten on itse hoidettava kurinpito. Korporaatio ei ole siis yhtiö, vaan se tarkoittaa tuotantoyksikköä, mikä voi olla yhtiö tai sen osa.
Äärimmäisissä esimerkeissä tästä mallista esimerkiksi terveydenhuolto hoidetaan osuuskuntien pohjalta. Tuolloin ihmiset laittavat tietyn määrän rahaa kassaan, ja saavat sitä kautta sitten hankkia yhtiön palveluita. Ongelma on sitten se, mitä ne tekevät, joilla ei ole varaa tulla mukaan osuuskuntaan.
Siis tämän mallin mukaan ihminen on olemassa joko yhtiötä tai valtiota varten. Hänen paikkansa on tehdä työtä tai olla valtion virkamies. Sama malli on oikeastaan käytössä muuallakin kuin Kiinassa, mutta ongelma ovat sitten ne ihmiset, jotka eivät saa töitä, tai osaa miellyttää oikeita ihmisiä? Ovatko he sitten valtion poliisin työntekijöitä, vai mitä silloin tehdään, jos esimerkiksi joukon suosituin henkilö on se, joka on aiheuttanut suurimman ongelman?
Eli ongelma Meidnerin mallissa on se, että vaikka toki työläiset tuodaan tekemään päätöksiä, niin silloin kuitenkaan ei koskaan voida olla varmoja siitä, että saavatko he oikeaa tietoa siitä, mitä päätös oikeastaan koskee? Ja jos he tekevät vääriä päätöksiä, niin tulos on se, että heidän tavoitteensa on nolla, mikä johtaa korporaation purkautumiseen.
Ja pahin ongelma tässä tapauksessa onkin kolmas sektori. Tuo tarkoittaa esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä sekä usein potkuja saaneita henkilöitä. Jos ei töihin pääse, niin silloin henkilö voidaan tietenkin siirtää pois työmarkkinoilta erilaisten eläkeratkaisujen kautta, ja silloin ei valtiossa ole kuin työläisiä. Mikäli henkilö ei täytä työpaikan mittoja, niin silloin hänet lopulta todetaan kelvottomaksi, ja lähetetään johonkin unohdettuun paikkaan, missä ei kukaan heitä enää muista.
Liitteessä (3)on esimerkki siitä kuinka vertailuluku toimii käytännössä. Tätä mallia on kritisoitu siitä, että esimerkiksi Kiinan kansandemokratia piileksii tällaisen järjestelmän takana. Ja että esimerkiksi vain tietyillä henkilöillä, jotka ovat kommunistisen puolueen hyväksymiä annetaan oikeus lukea lakia, joka on tietenkin ehdoton pääsyvaatimus tietyn tasoisten eli tiettyjä tuotteita valmistavien tai tietyn määrän ihmisiä työllistäviä. Näin taataan se, että työläisten valinnan suorittavat kommunistisen puolueen virkailijat.
(1)
https://en.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Meidner
(2)
https://www.wikiwand.com/fi/Palkansaajarahastot
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Liite 3:
Meidnerin mallissa korporaatiolle annetaan tavoite, mikä ilmaistaan vertailulukuna. Muistakaa että korporaatio on tuotantoyksikkö. Se voi olla yhtiö, mutta myös yhtiön osasto, jonka tulosta mitataan indeksiluvulla.
Mikäli tuotanto pääsee tavoitteeseen, mikä voi olla vaikka 100 tuotetta, niin silloin vertailuluku on nolla.
Mikäli tuotanto-yksikkö pääsee tavoitteeseen on vertailuluku 0. Tuo tarkoittaa että tavoitetta ei ole ylitetty tai alitettu. Eikä myöskään ole tapahtunut mitään palautuksia, jotka johtuvat viallisista tuotteista tai hutiloiden tehdystä työstä.
Mikäli taas korporaatio alittaa tavoitteen on vertailuluku alituksen verran. Eli jos on valmistettu 98 tuotetta, niin vertailuluku on -2.
Jos yksikkö ylittää tavoitteen on vertailuluku tavoitteen ylimenevän osan suuruinen. Toisin sanoen, jos tuotetta valmistetaan 102 kappaletta on vertailuluku +2.
Mikäli tuotteita palautetaan vialllisina, niin silloin vertailulukua pudotetaan oikeutettujen palautusten verran. Toisin sanoen vialliset tuotteet vähennetään tuloksesta. Joten jos sadan kappaleen erää olisi valmistettu 103 kappaletta, mutta niitä olisi palautettu 5, olisi lasku 103-5=98, eli lopullinen tulos olisi -2.
Tuolloin korporaatio joutuisi vähentämään kaksi työläistä, koska sen paikat on mitoitettu vertailuluvun mukaan. Ja jos työ ei parane, niin korporaatio lakkaa olemasta. Näin toteutuu markkinatalouden malli siitä, että jos tuote ei miellytä, niin asiakas etsii uuden toimittajan tuotteelleen.
Kun ajatellaan tuota vertailulukua, niin silloin voidaan sanoa, että jos korporaatio jatkuvasti alittaa tavoitteen, niin lopulta siltä otetaan työläiset pois, ja se todetaan elinkelvottomaksi. Ja silloin nuo työläiset saavat lähteä etsimään uutta toimintaympäristöä eli korporaatiota, joka sitten päättää siitä, otetaanko heidät töihin vai ei. Ja jos työhön on suhtauduttu leväperäisesti, niin silloin tietenkin on vaikeaa saada uudestaan työtä.
Suurin kritiikki minkä Meidner on koskaan kohdannut on se, että potkut korporaatiosta antavat toiset työläiset. He siis joutuvat tuomitsemaan toverinsa. Tai antamaan potkuja niin kauan kun yksikkö toimii vastoin sille asetettuja tavoitteita. Mutta tietenkin Meidnerilla on myös puolustajia. Heidän mielestään tuo korporaation malli, mikä vastaa itse toiminnastaan on loistava, koska se pakottaa myös työläiset tekemään päätöksiä yhtiössä. Eli tuolloin ei yhtiön johdon tarvitse itse tehdä kaikkia ikäviä asioita, koska se saa mukaan myös yhtiön työntekijöiden äänen, jotka eivät voi sanoa vain, että “tuo nyt tuli vähän äkkiä”?. Mutta osaavatko he sitten tehdä esimerkiksi 35 000 hengen yrityksessä päätöksiä, vai ovatko he kaiken maailman lakimiesten ja insinöörien kumileimasimia. Kas siinä vasta pulma.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kommentit
Lähetä kommentti