Josif Stalin (1878-1953) |
Stalinin vainot Kuolan niemimaalla
Kun Josif Stalin (1878-1953) alkoi järjestelmällisesti surmata suomalaisia, jotka asuivat Kuolan alueella, niin saattaa olla että hän vain halusi “raivata” tuon tärkeän alueen mahdollisista agenteista, jotka olisivat voineet kertoa Neuvostoliiton laivaston tärkeästä alueesta. Tai sitten tuo piippua polttava viiksimies päätti yksinkertaisesti vaientaa todistajat, jotka olisivat voineet vuotaa hänelle ikäviä asioita esimerkiksi Bolshevikien Tampereen kokouksesta vuodelta 1905, missä hänet oman ilmoituksensa mukaan tapasi Leninin, ja politbyroon piiriin Stalin otettiin Leninin ehdotuksesta vuonna 1912.
Stalinin vainojen kohde oli melko erikoinen, hän vainosi erityisesti insinöörejä, ja metalliteollisuuden insinöörit olivat hänen vihollisiaan, jotka piti raivata pois tieltä. Tämä asia herättää mielenkiintoisia ajatuksia, joista yksi on tietenkin se, että oliko noilla ihmisillä jotain sellaista tietoa, mikä sai Stalinin nimittämään heidän kansan vihollisiksi sekä vallankumouksen vihollisten agenteiksi, mikä johti sitten kuolemaan.
Kun ajatellaan Stalinia tarkemmin, niin hän itse oli vallankumouksen vihollinen, joka sai ihmiset pelkäämään kommunisteja, ja joskus voidaan kysyä, että oliko Stalinin takana joku, joka ikään kuin kuiski tuon miehen korvaan asioita, joiden takia hän teki mitä teki. Stalinin lapsuuteen kuului väkivalta, ja se kasvatti hänestä kovan miehen, mikä ei arastellut surmata ystäviään, ja se mikä sai hänet toimimaan siten kuin hän toimi oli vainoharhainen ajattelutapa.
Hän uskoi vakaasti, että joku aikoi hänet tappaa, ja tuo usko aiheutti vainoharhoja, joita saatettiin käyttää häntä itseään vastaan. Eli jos joku on tiennyt vainoharhoista, niin silloin saattoi riittää yksi nimetön puhelinsoitto, niin siitä olisi sitten henki lähtenyt. Stalin ei nimittäin epäröinyt ammuttaa tai ampua itse henkilöä, joka oli edes uskaltanut sanoa mitään häntä vastaan. Ja Stalinin toiminta oli sellaista, että jos henkivartija sattui hänet pelastamaan, niin tuo mies saatettiin ampua, koska Stalin ei halunnut olla kiitollisuudenvelassa kenellekään, ja jos hän joutui velkaan, niin silloin alaisen kohtalo oli kuolema. Stalinille ihmiset olivat numeroita. Hän saattoi lähettää miljoonia ihmisiä kuolemaan siksi, että tuo mies ei pitänyt heidän vaatteistaan.
Joten joidenkin ihmisten mielestä Stalinin verenhimo suuntautui ihmisiin, joilla oli tietoja asiasta, mikä liittyi hänen elämäänsä, tai aikaan ennen vallankumousta. Oman väiteensä mukaan Stalin oli metalliteollisuuden työntekijä, joka joutui poliittisen toimintansa mukaan vankilaan, mutta jostain syystä nuo asiat voivat olla toisin. Eli “Tampereen kommuunissa” vuonna 1905 tapahtuneen nimityksen voivat todistaa vain miehet, jotka olivat kuolleet vuonna 1937. Venäjän sisällissodassa vuosina 1917-1922 Stalin oli oman kertomuksensa mukaan palvellut komissaarina Pietarin eli Leningradin rintamalla, mutta kuten historiallisesta kuvamateriaalista, jota on erilaisissa Tsaarista sekä Venäjän vallankumouksesta kertovissa kirjoissa samoin noita kuvia voi katsella netissä, voidaan todeta, niin mikään valokuva ei suorastaan todista Stalinin valehdelleen.
Mutta kuvissa näkyy usein joukko miehiä joista Stalin voidaan kyllä tunnistaa, mutta missään ei näy aseita eikä kuvan ottamispaikkaa voi päätellä maisemasta. Tai niissä Stalin näyttää jotenkin vanhalta, joten onko osa niistä otettu ehkä ennen Toista Maailmansotaa jossain sotaharjoituksessa. Stalinin aikaan historiaa vääristeltiin jatkuvasti, eikä kukaan tuolloin uskaltanut kyseenalaistaa tuon miehen väitteitä omasta sankaruudestaan.
Eikä kuvissa näy kiväärejä, sekä miehiä on kovin paljon tai sitten kuvakulma on jotenkin sellainen, että kuvaaja ei varmasti ole ainakaan kovin suuressa vaarassa, joten tietenkin voidaan kysyä, että missä Stalin oikeastaan oli? Stalin rakennutti ympärilleen henkilökultin, missä hänet nähtiin yhtenä suurista sankareista sekä loistavana marsalkkana. Jos tämä ei ihmisiä miellyttänyt, niin silloin Stalin saattoi lähettää ihmisiä työleireille siperiaan siksi, että esimerkiksi kirjeen postileima oli jostain tietyltä alueelta. Ja tuolloin jopa tuhansia ihmisiä saatettiin pidättää.
Tai sitten suomalaiset kommunistit, jotka olivat tuolloin olleet Tampereella olivat voineet nähdä tai kuulla tuosta Leninin tekemästä päätöksestä. Joten liittyykö Stalinin verenhimo jotenkin tuohon “Tampereen kommuuniin”? Tai oikeastaan voisiko olla niin, että Stalin oli oikeastaan ollut “Ohranan” miehiä, mutta sitten vain kävi niin, että hän oli väärällä hetkellä väärässä paikassa.
Ja oliko Lenin sitten ottanut Stalinin oikeasti puolueen jäseneksi on asia mitä pidetään historiallisesti oikeana, mutta siitä on olemassa vain versio, mikä on tehty Stalinin aikana.Toisaalta tässä vain ajattelin osoittaa hiukan skeptisyyttä Stalinia kohtaan, ja saattaa olla niin, että osa hänen kertomuksistaan on valheellisia. Mutta kuten tiedämme, niin Stalin varmasti piti huolen siitä, arkistoissa ei ollut yhtään asiakirjaa, mikä olisi ollut ristiriidassa hänen kertomustensa kanssa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin
Kommentit
Lähetä kommentti