Siirry pääsisältöön

Populismi ja sen uhka sekä mahdollisuudet demokratialle

Populismi ja sen uhka sekä mahdollisuudet demokratialle

Cambridge analytica on esimerkki yhtiöstä, joka vaikutti ihmisten käyttäytymiseen suuntaamalla poliittista markkinointia ihmisille, jotka saatiin äänestämään poliitikkoja, jotka tukivat Britannian eroa EU:sta. He käyttivät samoja algoritmeja mitä käytetään esimerkiksi saippuan markkinoinnissa markkinoidessaan poliitikkoja. Ja tuollaisen toiminnan estäminen on oikeastaan melko helppoa, eli valtion laitoksiin sekä yliopistoihin ja muihin oppilaitoksiin viittaavat nimet voidaan kieltää yksityisiltä yrityksiltä, sekä esimerkiksi viranomaiset voisivat lisätä virtuaalisia klikkauksia sosiaaliseen mediaan, mikä vaikeuttaa täsmällisen käyttäjäprofiilin luomista markkinointitarkoituksiin. 

Voi räkä, kun ihmiset eivät tue minua varauksetta, on yleinen asia, minkä näkee internetissä, tai oikeastaan monen poliitikon sanoman voisi tiivistää tuohon sanontaan tai hokemaan.Populismi on sellainen kaksipiippuinen juttu, jota aina välillä käytetään lähinnä erilaisiin negatiivisiin kirjoitelmiin. Mutta toisaalta usein unohdetaan, että populismi tuhosi Varsovan Liiton sekä kaatoi kommunismin, ja syy tähän oli se, että myös sosialistiset johtajat halusivat olla suosittuja, ja sitten he kutsuivat ihmiset kadulle tukemaan uutta demokratiaa, missä kaikesta sai sanoa, mitä huvittaa. Ehkä siksi että koskaan ennen ei ole itäblokissa ollut näin vapaata, niin juuri siellä rehottavat erilaiset trollit sekä muut asiat, joita ennen ei saanut missään nimessä tehdä. Ja trollien ongelma on siinä, että ne katsotaan kuuluvan osaksi sananvapautta.

Mutta samalla pitää muistaa se, että trollien avulla pyritään vaikuttamaan poliittisiin päättäjiin, jotta he sitten heikentäisivät sananvapautta. Kun puhutaan informaation vääristämisestä, niin hyvänä esimerkkinä voidaan pitää elokuvan “Perikato” kohtausta, missä Hitlerin ja hänen kenraalien puhetta on väännelty. Tästä kohtauksesta on tehty monia erilaisia versioita, mutta tämän asian ongelma on siinä, että sen avulla voidaan jakaa valheellista tietoa esimerkiksi poliitikkojen sekä muiden valtion johtajien välisistä keskusteluista. Mutta kuitenkin jos ajatellaan sitä, että poliitikot kutsuivat aikoinaan itäblokissa ihmiset kadulle, niin silloin ei kukaan ajatellut, että myös demokratioissa saattaa joku kutsua kannattajansa kaduille osoittamaan mieltä puolestaan. Ja sen takia näistä asioista ei koskaan olla puhuttu tarpeeksi.

Kun uudet johtajat astuivat valtaan itäisessä euroopassa, niin he eivät varmasti halunneet tulla samastetuiksi kommunisteihin, ja siksi he eivät ehkä osanneet varautua siihen, että nykyään trollaaminen on tämän päivän suurimpia tietoturvauhkia yhdessä valheellisen tiedon kanssa. Eli kuten sanottu on, niin “on aivan sama mitä mieltä olette, kun olette samaa mieltä kanssani”, mikä kuvaa hyvin demokratian tilaa oikeastaan koko maailmassa.

Ja kun nämä tuoreet poliitikot astuivat valtaan, niin he eivätkä ketkään muut ymmärtäneet uuden välineen eli Internetin merkitystä tiedon jakamisessa. He eivät olleet lukeneet kirjaa “Internet-mainonta”, missä esitettiin malli siitä, että Internetin avulla jokainen saa medialleen saman yleisön, kuin mitä joku suuri mainostaja saa.

Mutta tuon kirjan kirjoittaja ei varmaan ollut vielä kuullut sosiaalisesta mediasta, missä tieto kulkee vielä nopeammin kuin perinteisessä internetissä. Eli kun sosiaalisessa mediassa levitetään tietoa, niin silloin saattaa kirjoittaja jakaa linkin jollekin kotisivulle tekstinsä mukana. Ja se lisää sosiaalisen median tehoa. Mutta yhdessä tekoälyn kanssa, mikä tekee profiileja käyttäjistä sen perusteella miten he nettiä käyttävät, niin se on aivan mielettömän tehokas väline saada yhteys myös äänestäjiin, kuten “Brexitin” yhteydessä olemme nähneet. Eli esimerkiksi sen perusteella miten joku henkilö ajattelee vaikkapa EU:sta voidaan tehdä profiili, ja sitten sen avulla löytää ihmiset, jotka ajattelevat samalla tavalla.

Eli tällöin markkinointi-algoritmia käytetään poliittisten päättäjien tukena samalla tavoin, kuin niiden avulla myydään pesujauhetta. Mutta jos ajatellaan sitä, että sosiaalisen median avulla tehdyt kampanjat kielletään, niin kuitenkin on mahdollista, että sitä käytetään näissä asioissa hyväksi, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi keskustelupalstoilla aletaan keskustella vaikkapa maahanmuuttajista, ja jos jollain on asiasta selkeä mielipide, niin hänelle voidaan vinkata “että katso tätä ehdokasta” tai “tämä voisi olla se puolue, joka sanoo asiat jämerästi sekä “kansan kielellä””.

Jos ajatellaan sitä, että esimerkiksi markkinointia internetissä halutaan rahoittaa, niin tällaiseen asiaan löytyy kyllä keinot. Eli yksi on se, että aletaan käyttää virtuaalisia haja-klikkauksia, joilla vaikeutetaan sitä, että käyttäjästä saadaan koottua oikeaa profiilia. Samoin esimerkiksi valtion laitoksiin sekä yliopistoihin ja muihin oppilaitoksiin viittaavat nimet voidaan kieltää, kuten tekstin alussa kirjoitin. Mutta internet on tullut ihmisten elämään halusivat he sitä tai eivät.

Se tarjoaa halvan sekä tehokkaan tavan levittää tietoa, ja siksi sen kanssa pitää olla varovaisia, ja ihmisten pitää olla kriittisempiä kuin koskaan ennen. Nimittäin myös harhaanjohtavan tiedon levittäminen on helpompaa kuin koskaan ennen. Mutta samalla myös internet on saanut ihmiset ymmärtämään, että myös länsimaissa voidaan heille syöttää propagandaa tai harhatietoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...