Linna missä elämme
Jokainen meistä on kuullut sanonnan “kotini on linnani”, mikä tarkoittaa sitä, että jokainen meistä saa olla kuningas yhdessä paikassa, mikä on tietenkin oma kotimme. Tai siis olemme kuninkaita kotonamme niin kauan kuin joko asunnon omistaja tai poliisi kävelee ovesta sisään, ja ilmoittaa että “teidän majesteettinne voi sitten lähteä etsimään uutta asuntoa”. Kun ajattelemme linnoja, niin ne on aikoinaan tehty paitsi puolustamaan niissä asuvia ihmisiä, niin myös eristämään heitä yhteiskunnasta, missä oli tietty arvojärjestys. Tämän takia myös vankilaa kutsutaan linnaksi. Ja kuten tiedätte, niin myös oma mieli voi olla vankila, mikä eristää ihmistä enemmän kuin mikään muu.
Ajateltaessa linnoja, niin oikeastaan jokainen meistä omaa yhden linnan, mikä on kaikkein vaikein murtaa, koska se vaatii laskeutumista omasta erinomaisuudesta. Kyseinen linna on meidän päässämme oleva valtakunta, missä me voimme olla aivan mitä haluamme. Linna missä me saamme tehdä mitä hyvänsä on oikeastaan asia, mitä pelkäämme kaikkein eniten, mutta silti emme voi tai halua käsitellä mitään tuossa mielikuvitusmaailmassa tapahtuvia asioita. Se nimittäin vaatisi sellaisen teon, että tunnustamme sen, että meillä on kaikilla mielikuvitusta.
Eli me emme elä maailmassa missä kaikki mitä sanomme tai teemme pitää olla todistettua, moraalisesti oikein tai lain mukaista. Mutta samalla myös pitää muistaa, että rajansa kaikella. On eri asia puhua itsekseen asioista, jotka voivat kuulostaa rajulta sekä jotenkin sairailta, kun lähteä esittelemään niitä johonkin kadulle. Ja sitten voimme lähteä palaamaan siihen asiaan, mitä kutsumme mielikuvitus-linnaksi. Miksi emme voi kutsua tätä asiaa mielikuvituksen sijasta virtuaaliseksi linnaksi, missä me olemme herroja tai linnan rouvia.
Kun olemme omassa kotonamme olemme itsemme kanssa, ja joskus kohtaamme sellaisen asian, että ikään kuin teemme mielemme sisällä asioita, joista emme edes uskalla sanoa ääneen kenellekään. Nuo asiat tapahtuvat vain mielemme sisällä olevassa linnassa, mitä emme koskaan edes uskalla esitellä kenellekään. Mutta välillä löydämme itsemme aamulla juuri ennen kuin avaamme silmämme ajattelemassa sitä, että teemme jotain sellaista, mistä olemme muita moittineet tai suureen ääneen olemme ilmoittaneet tätä asiaa vihaavamme.
Löydämme siis itsestämme eläimellisen puolen sekä sellaisen asian, että teemme tai haluamme tehdä sellaista, mistä olemme muille mielessämme tuomion antaneet. Ja sen takia ehkä olemme ärtyneitä aamuisin. Jos mielessämme olemme tehneet jotain sellaista, mitä emme voi muilta hyväksyä, niin silloin olemme tilanteessa, että emme voi ketään muuta syyttää kuin vain itseämme, mutta kun tuo teko sattuu vain omassa päässämme, eikä sille ole todistajia, niin emme voi myöskään hakea apua. Tai emme voi muita rankaista.
Eli tuolloin mieleen tulee se, että emme kai koskaan ole täydellisiä. Kuitenkin täydellisyys on asia, mikä saa aikaan ajatuksia siitä, mitä voisimme olla tai mitä voisimme tavoitella. Oikeassa elämässä linna on paikka, missä on mukava elää, ellei sitten suurempi linnanherra satu kävelemään ovesta sisään, ja ottamaan linnaa haltuunsa. Mutta pään sisällä oleva linna on asia, mitä kukaan muu ei voi kaataa kuin henkilö itse. Tuo linna on aivan yhtä eristävä kuin kaikki muut asiat maailmassa, ja kuitenkin vaikein tehtävä mitä meillä on on tuhota tuo linna, mitä olemme päässämme vaalineet. Vasta kun olemme sen tehneet, olemme valmiita kohtaamaan maailman.
Jokainen meistä on kuullut sanonnan “kotini on linnani”, mikä tarkoittaa sitä, että jokainen meistä saa olla kuningas yhdessä paikassa, mikä on tietenkin oma kotimme. Tai siis olemme kuninkaita kotonamme niin kauan kuin joko asunnon omistaja tai poliisi kävelee ovesta sisään, ja ilmoittaa että “teidän majesteettinne voi sitten lähteä etsimään uutta asuntoa”. Kun ajattelemme linnoja, niin ne on aikoinaan tehty paitsi puolustamaan niissä asuvia ihmisiä, niin myös eristämään heitä yhteiskunnasta, missä oli tietty arvojärjestys. Tämän takia myös vankilaa kutsutaan linnaksi. Ja kuten tiedätte, niin myös oma mieli voi olla vankila, mikä eristää ihmistä enemmän kuin mikään muu.
Ajateltaessa linnoja, niin oikeastaan jokainen meistä omaa yhden linnan, mikä on kaikkein vaikein murtaa, koska se vaatii laskeutumista omasta erinomaisuudesta. Kyseinen linna on meidän päässämme oleva valtakunta, missä me voimme olla aivan mitä haluamme. Linna missä me saamme tehdä mitä hyvänsä on oikeastaan asia, mitä pelkäämme kaikkein eniten, mutta silti emme voi tai halua käsitellä mitään tuossa mielikuvitusmaailmassa tapahtuvia asioita. Se nimittäin vaatisi sellaisen teon, että tunnustamme sen, että meillä on kaikilla mielikuvitusta.
Eli me emme elä maailmassa missä kaikki mitä sanomme tai teemme pitää olla todistettua, moraalisesti oikein tai lain mukaista. Mutta samalla myös pitää muistaa, että rajansa kaikella. On eri asia puhua itsekseen asioista, jotka voivat kuulostaa rajulta sekä jotenkin sairailta, kun lähteä esittelemään niitä johonkin kadulle. Ja sitten voimme lähteä palaamaan siihen asiaan, mitä kutsumme mielikuvitus-linnaksi. Miksi emme voi kutsua tätä asiaa mielikuvituksen sijasta virtuaaliseksi linnaksi, missä me olemme herroja tai linnan rouvia.
Kun olemme omassa kotonamme olemme itsemme kanssa, ja joskus kohtaamme sellaisen asian, että ikään kuin teemme mielemme sisällä asioita, joista emme edes uskalla sanoa ääneen kenellekään. Nuo asiat tapahtuvat vain mielemme sisällä olevassa linnassa, mitä emme koskaan edes uskalla esitellä kenellekään. Mutta välillä löydämme itsemme aamulla juuri ennen kuin avaamme silmämme ajattelemassa sitä, että teemme jotain sellaista, mistä olemme muita moittineet tai suureen ääneen olemme ilmoittaneet tätä asiaa vihaavamme.
Löydämme siis itsestämme eläimellisen puolen sekä sellaisen asian, että teemme tai haluamme tehdä sellaista, mistä olemme muille mielessämme tuomion antaneet. Ja sen takia ehkä olemme ärtyneitä aamuisin. Jos mielessämme olemme tehneet jotain sellaista, mitä emme voi muilta hyväksyä, niin silloin olemme tilanteessa, että emme voi ketään muuta syyttää kuin vain itseämme, mutta kun tuo teko sattuu vain omassa päässämme, eikä sille ole todistajia, niin emme voi myöskään hakea apua. Tai emme voi muita rankaista.
Eli tuolloin mieleen tulee se, että emme kai koskaan ole täydellisiä. Kuitenkin täydellisyys on asia, mikä saa aikaan ajatuksia siitä, mitä voisimme olla tai mitä voisimme tavoitella. Oikeassa elämässä linna on paikka, missä on mukava elää, ellei sitten suurempi linnanherra satu kävelemään ovesta sisään, ja ottamaan linnaa haltuunsa. Mutta pään sisällä oleva linna on asia, mitä kukaan muu ei voi kaataa kuin henkilö itse. Tuo linna on aivan yhtä eristävä kuin kaikki muut asiat maailmassa, ja kuitenkin vaikein tehtävä mitä meillä on on tuhota tuo linna, mitä olemme päässämme vaalineet. Vasta kun olemme sen tehneet, olemme valmiita kohtaamaan maailman.
Kuva:
Kommentit
Lähetä kommentti