Ja minäkin sain pitää mielipiteeni...
Tällaiseen lauseeseen missä sanotaan, että "joku sai sitten pitää mielipiteensä" törmään usein erilaisissa kirjoituksissa tai puhutussa puheessa. Ja silloin mieleeni tulee se, että aivan jokaisella ihmisellä on maailmassa mahdollisuus omaan mielipiteeseen, mutta sitten ero on siinä, että saako jokainen ihminen ilmaista oman mielipiteensä.
Samoin se on välillä epävarmaa, että onko jokaisella ihmisellä oikeus tulla kuulluksi niin, että hänen omaa mielipidettään kuunnellaan aidosti, ja että kunnioitetaanko tuota mielipidettä ollenkaan. Se että toinen ihminen on joku työnjohtaja tietenkin antaa hänelle oikeuden päättää siitä, mikä on toisen työtehtävä, mutta toisaalta jos hän kysyy jotain asiaa, niin silloin varmaan olisi mukavaa, jos noita vastauksia sitten halutaan kuunnella.
Tai toisaalta esimiesasema tietenkin antaa oikeuden olla kuuntelematta mitään, mitä alaiset sanovat. Mutta silloin kyllä vähän mietin sitä, että miksi tuollainen teatteri sitten edes järjestetään, kun kaikesta selviää helpommalla vain komentamalla muita tekemään niitä tehtäviä, mitä johtaja sattuu haluamaan. Ja sitten vielä niistä mielipiteistä sekä niiden kysymisestä. Kukapa meistä oikeasti tietää yläasteella edes mitä työtä sattuu haluamaan tehdä, ja ammattia saa sitten vaihtaa myöhemmin.
Tässä seuraavaksi käytän esimerkkinä työelämää, vaikka se ei ole mitenkään kovin korrektia. Kun ihminen menee työelämään, niin silloin saattavat silmät vaikka aueta, aivan kuten ne aukeavat silloin kun ihminen ensimmäistä kertaa menee käymään valtiossa, mitä hallitaan esimerkiksi yhden puolueen toimesta. Siellä saattaa olla hyvin vakavia ongelmia esimerkiksi hygienian kohdalla. Samoin työelämässä ihminen kohtaa kyllä elämän oikean puolen, kun hän sitten kokee sen, kuinka työpaikasta kilpaillaan kynsin hampain.
Työelämässä on sellainen ongelma, että täydellistä työtä on vaikea löytää, jos sellaista edes on. Ihminen joutuu valitsemaan joko ainakin rahassa mitattuna arvostetun ammatin tai altruistisen ammatin välillä. Ja esimerkiksi ekonomi joutuu varmaan kohtaamaan sellaisia asioita, kuin ennakkoluulot sekä leimaamisen oman edun tavoittelijaksi, kun hän helikopterilla käy töissä ja juttelee mukavia kännykkään, jolla voi sitten myös siirrellä rahaa ja hoitaa muitakin bisneksiä.
Kun taas sairaanhoitaja niin altruistisesti hoitaa potilaita pienellä palkalla, ja saa siitä sitten yhteiskunnalta suuren määrän pluspisteitä, jotka eivät tuo sitten ruokaa lautaselle tai mitään muuta kuin suuren määrän sympatiaa noille ihmisille, joiden uhrautuvuutta arvostetaan todella paljon. Mutta palkkaa ei sitten varmaan kovin paljoa saa tai ainakin sellaisen kuvan olen uutisista saanut. ja yhteiskunnan pitäisi miettiä kyllä noiden ihmisten palkkaa vähän tarkemmin, kun heidän pitää palkastaan asunto ja muut asiat maksaa.
Nimittäin hoitaja tekee todella tärkeää työtä, mutta ongelma on pieni palkka sekä ammatin huono arvostus, ja tässä varmaan kaikki huomasivat ristiriidan äsken sanomani asian kanssa. Mutta hoitajilla on oikeastaan melko huono palkka, ja kuten olen Twitteristä lukenut, niin se että hoitoalan aloituspaikkoja lisätään ei ole vastaus hoitajapulaan. Vaan se olisi vastaus että hoitajien työtä arvostettaisiin myös rahallisesti, mikä kannustaa jäämään alalle.
Nimittäin hoitajien loppuunpalaminen on todella yleistä, ja se että he saavat joskus vain negatiivista palautetta saa aikaan sen, että hoitaja jäätyään kotiin hoitamaan lapsia hankkiutuu uusiin töihin, ja sitten on osaavia käsiä vaikea löytää. Mutta tietenkin on niitä, joilla tuo ammatti on kutsumus, eivätkä he vaihda työpaikkaa tai ammattia koskaan.
Myös se että ihminen joutuu työssään valitsemaan joko stressaavan ja vastuunalaisen sekä arvostetun työn tai stressaavan työn mitä ei arvosteta välillä on asia, mikä liittyy kiinteästi koulutukseen sekä työelämään. Ensin mainitussa ongelma on stressi sekä vapaa-ajan ja työajan erottaminen voi olla vaikeaa, ja sen takia esimerkiksi jotkut johtajat palavat loppuun. Samoin heidän perheensä kärsii näistä asioista. Samalla pitää huomioida se, että näihin kouluihin on todella hankala päästä.
Jälkimmäisessä toki vapaa-aika on selvästi erotettu työajasta, sekä töitä varmasti löytyy helpommin kuin ensin mainitussa mallissa, mutta ongelmana on huono palkka sekä se, että noissa jälkimmäisissä töissä alaisen irtisanominen on helpompaa, joten sitäkin asiaa voidaan ajatella esimiesasemassa olevan tai alaisen kannalta. Eli esimies varmaan haluaa töihin ihmisiä, joihin hänellä on valta, ja jotka sitten eivät tule takaisin itkemään asioista, joita he olisivat voineet tehdä paremmin.
Mutta ongelma esimerkiksi hoito-alalla on se, että on paljon ihmisiä, jotka eivät pääse näihin kouluihin, koska heillä on ihottumia käsissä tai joku psykiatrinen häiriö, jonka takia he eivät sitten noille siivous- tai hoitoaloille pääse. Eikä elintarvikealalla katsota hyvällä ihottumia, koska ne tekevät annoksista epämiellyttäviä. Eli silloin on pakko hakea jotain muuta kuin altruistista ammattia.
Samalla kun ihminen opiskelee, niin häntä saattaa kiinnostaa osa-aika työ, mikä tarkoittaa usein siivousta tai muuta vastaavaa niin sanottua aputyötä. Se mikä tässä asiassa varmaan tulee joka kerran eteen on WC:n siivous, mistä varmaan jokainen siivooja aloittaa, mutta sitten voidaan kyllä sanoa, että tuo tehtävä ei ehkä kaikkein mieluisin ole, vaikka toki siivoustyön esimiehen sanaa on silloin kuunneltava, ja tehtävä suoritettava ilman erillistä kehotusta.
Aivan kuten monessa muussakin paikassa on ihmisen toteltava esimiestään. Kuten Metallican kappaleessa sanotaan, niin "Obey you master", mutta sitten edelleen täytyy muistaa se, että ihminen on edelleen ajatteleva olento, vaikka hän kuinka kunnioittaisi työnjohtajaa. Tuolloin hän ehkä sitten ei kuitenkaan saamastaan tehtävästä pidä, vaikka hän sattuisi ehkä työstään palkkaa saamaan. Eli kaikesta työstä voidaan tietenkin tehdä joku nöyryyttävä kokemus.
Mutta sitten unohtuu aina se, että mistään tehtävästä ei koskaan tarvitse pitää, eikä toista voi komentaa olemaan samaa mieltä jostain asiasta, vaikka vastaansanominen saattaa aiheuttaa potkut. Tietenkin ihminen voi joskus olla vähän lapsellinen, ja siksi myös tällaisia asioita kannattaa pohtia, ennen kuin alkaa moittimaan muita. Kuitenkin on asioita, joita pitää vain kyetä nielemään. Se että onko minun mielipiteeni jostain asiasta se, että mitä muille kerron on oma asiani.
Tällaiseen lauseeseen missä sanotaan, että "joku sai sitten pitää mielipiteensä" törmään usein erilaisissa kirjoituksissa tai puhutussa puheessa. Ja silloin mieleeni tulee se, että aivan jokaisella ihmisellä on maailmassa mahdollisuus omaan mielipiteeseen, mutta sitten ero on siinä, että saako jokainen ihminen ilmaista oman mielipiteensä.
Samoin se on välillä epävarmaa, että onko jokaisella ihmisellä oikeus tulla kuulluksi niin, että hänen omaa mielipidettään kuunnellaan aidosti, ja että kunnioitetaanko tuota mielipidettä ollenkaan. Se että toinen ihminen on joku työnjohtaja tietenkin antaa hänelle oikeuden päättää siitä, mikä on toisen työtehtävä, mutta toisaalta jos hän kysyy jotain asiaa, niin silloin varmaan olisi mukavaa, jos noita vastauksia sitten halutaan kuunnella.
Tai toisaalta esimiesasema tietenkin antaa oikeuden olla kuuntelematta mitään, mitä alaiset sanovat. Mutta silloin kyllä vähän mietin sitä, että miksi tuollainen teatteri sitten edes järjestetään, kun kaikesta selviää helpommalla vain komentamalla muita tekemään niitä tehtäviä, mitä johtaja sattuu haluamaan. Ja sitten vielä niistä mielipiteistä sekä niiden kysymisestä. Kukapa meistä oikeasti tietää yläasteella edes mitä työtä sattuu haluamaan tehdä, ja ammattia saa sitten vaihtaa myöhemmin.
Tässä seuraavaksi käytän esimerkkinä työelämää, vaikka se ei ole mitenkään kovin korrektia. Kun ihminen menee työelämään, niin silloin saattavat silmät vaikka aueta, aivan kuten ne aukeavat silloin kun ihminen ensimmäistä kertaa menee käymään valtiossa, mitä hallitaan esimerkiksi yhden puolueen toimesta. Siellä saattaa olla hyvin vakavia ongelmia esimerkiksi hygienian kohdalla. Samoin työelämässä ihminen kohtaa kyllä elämän oikean puolen, kun hän sitten kokee sen, kuinka työpaikasta kilpaillaan kynsin hampain.
Työelämässä on sellainen ongelma, että täydellistä työtä on vaikea löytää, jos sellaista edes on. Ihminen joutuu valitsemaan joko ainakin rahassa mitattuna arvostetun ammatin tai altruistisen ammatin välillä. Ja esimerkiksi ekonomi joutuu varmaan kohtaamaan sellaisia asioita, kuin ennakkoluulot sekä leimaamisen oman edun tavoittelijaksi, kun hän helikopterilla käy töissä ja juttelee mukavia kännykkään, jolla voi sitten myös siirrellä rahaa ja hoitaa muitakin bisneksiä.
Kun taas sairaanhoitaja niin altruistisesti hoitaa potilaita pienellä palkalla, ja saa siitä sitten yhteiskunnalta suuren määrän pluspisteitä, jotka eivät tuo sitten ruokaa lautaselle tai mitään muuta kuin suuren määrän sympatiaa noille ihmisille, joiden uhrautuvuutta arvostetaan todella paljon. Mutta palkkaa ei sitten varmaan kovin paljoa saa tai ainakin sellaisen kuvan olen uutisista saanut. ja yhteiskunnan pitäisi miettiä kyllä noiden ihmisten palkkaa vähän tarkemmin, kun heidän pitää palkastaan asunto ja muut asiat maksaa.
Nimittäin hoitaja tekee todella tärkeää työtä, mutta ongelma on pieni palkka sekä ammatin huono arvostus, ja tässä varmaan kaikki huomasivat ristiriidan äsken sanomani asian kanssa. Mutta hoitajilla on oikeastaan melko huono palkka, ja kuten olen Twitteristä lukenut, niin se että hoitoalan aloituspaikkoja lisätään ei ole vastaus hoitajapulaan. Vaan se olisi vastaus että hoitajien työtä arvostettaisiin myös rahallisesti, mikä kannustaa jäämään alalle.
Nimittäin hoitajien loppuunpalaminen on todella yleistä, ja se että he saavat joskus vain negatiivista palautetta saa aikaan sen, että hoitaja jäätyään kotiin hoitamaan lapsia hankkiutuu uusiin töihin, ja sitten on osaavia käsiä vaikea löytää. Mutta tietenkin on niitä, joilla tuo ammatti on kutsumus, eivätkä he vaihda työpaikkaa tai ammattia koskaan.
Myös se että ihminen joutuu työssään valitsemaan joko stressaavan ja vastuunalaisen sekä arvostetun työn tai stressaavan työn mitä ei arvosteta välillä on asia, mikä liittyy kiinteästi koulutukseen sekä työelämään. Ensin mainitussa ongelma on stressi sekä vapaa-ajan ja työajan erottaminen voi olla vaikeaa, ja sen takia esimerkiksi jotkut johtajat palavat loppuun. Samoin heidän perheensä kärsii näistä asioista. Samalla pitää huomioida se, että näihin kouluihin on todella hankala päästä.
Jälkimmäisessä toki vapaa-aika on selvästi erotettu työajasta, sekä töitä varmasti löytyy helpommin kuin ensin mainitussa mallissa, mutta ongelmana on huono palkka sekä se, että noissa jälkimmäisissä töissä alaisen irtisanominen on helpompaa, joten sitäkin asiaa voidaan ajatella esimiesasemassa olevan tai alaisen kannalta. Eli esimies varmaan haluaa töihin ihmisiä, joihin hänellä on valta, ja jotka sitten eivät tule takaisin itkemään asioista, joita he olisivat voineet tehdä paremmin.
Mutta ongelma esimerkiksi hoito-alalla on se, että on paljon ihmisiä, jotka eivät pääse näihin kouluihin, koska heillä on ihottumia käsissä tai joku psykiatrinen häiriö, jonka takia he eivät sitten noille siivous- tai hoitoaloille pääse. Eikä elintarvikealalla katsota hyvällä ihottumia, koska ne tekevät annoksista epämiellyttäviä. Eli silloin on pakko hakea jotain muuta kuin altruistista ammattia.
Samalla kun ihminen opiskelee, niin häntä saattaa kiinnostaa osa-aika työ, mikä tarkoittaa usein siivousta tai muuta vastaavaa niin sanottua aputyötä. Se mikä tässä asiassa varmaan tulee joka kerran eteen on WC:n siivous, mistä varmaan jokainen siivooja aloittaa, mutta sitten voidaan kyllä sanoa, että tuo tehtävä ei ehkä kaikkein mieluisin ole, vaikka toki siivoustyön esimiehen sanaa on silloin kuunneltava, ja tehtävä suoritettava ilman erillistä kehotusta.
Aivan kuten monessa muussakin paikassa on ihmisen toteltava esimiestään. Kuten Metallican kappaleessa sanotaan, niin "Obey you master", mutta sitten edelleen täytyy muistaa se, että ihminen on edelleen ajatteleva olento, vaikka hän kuinka kunnioittaisi työnjohtajaa. Tuolloin hän ehkä sitten ei kuitenkaan saamastaan tehtävästä pidä, vaikka hän sattuisi ehkä työstään palkkaa saamaan. Eli kaikesta työstä voidaan tietenkin tehdä joku nöyryyttävä kokemus.
Mutta sitten unohtuu aina se, että mistään tehtävästä ei koskaan tarvitse pitää, eikä toista voi komentaa olemaan samaa mieltä jostain asiasta, vaikka vastaansanominen saattaa aiheuttaa potkut. Tietenkin ihminen voi joskus olla vähän lapsellinen, ja siksi myös tällaisia asioita kannattaa pohtia, ennen kuin alkaa moittimaan muita. Kuitenkin on asioita, joita pitää vain kyetä nielemään. Se että onko minun mielipiteeni jostain asiasta se, että mitä muille kerron on oma asiani.
Kommentit
Lähetä kommentti