Siirry pääsisältöön

Maailma on vähän kuten ennen, mutta epäkohdat ovat nousseet esiin


Maailma on vähän kuten ennen, mutta epäkohdat ovat nousseet esiin

Seuraavassa kirjoituksessa tarkastelen suvaitsevuuden suhdetta Raamattuun. Itse olen miettinyt sitä, että jos ajatellaan esimerkiksi Kultaista Sääntöä, niin silloin kyllä ihmettelen, että onko niiden ihmisten toive, jotka toisia pahoinpitelevät se, että myös heitä pahoinpidellään, jos he sattuvat tekemään jotain väärin tai vahingossa sanomaan jotain , mikä voi olla vastoin toisen kantaa johonkin asiaan.

Ihmiset ovat lopulta käsittäneet sen, että vaikka maailma on yhä avoimempi paikka elää ja olla, niin on myös joukko epäkohtia, joista emme ehkä ole jostain syystä halunneet keskustella tai ne on muuten vain haudattu jonnekin pois silmistä. Eli me mielellämme tuomitsemme muita siitä, että nämä henkilöt ovat jotenkin vanhanaikaisia, mutta samalla me emme mielellämme muistele sitä, että ehkä yksi maailman ikävimmistä epäkohdista löytyy aivan meiltä Suomesta.

Vaikka olemme niin mielellämme osoittamassa muita sormella, koska nämä ovat jotenkin vanhoillisia, niin jostain syystä me suomalaiset annamme edelleen 2000 vuotta vanhan kirjan määrätä siitä, miten meidän pitää suhtautua johonkin asiaan, ja sitten kuitenkin tuosta kirjasta otetaan vain se kohta, mikä milloinkin sattuu tuolle Raamatun lukijalle sopimaan. Eli tuolloin kun haetaan oikeutusta perheväkivaltaan, niin sieltä löydetään kohta missä lukee "Se joka vitsaa säästää se lastaan vihaa" eli mitään muuta kohtaa tuosta kirjasta ei sitten enää löydykään, paitsi tietenkin kohta "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" on varmaan loistava kohta, koska se tukee vanhempien auktoriteettia.

Kuitenkin tuolloin unohdetaan sopivasti se kohta, missä sanotaan "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille", tuota sääntöä kutsutaan nimellä "kultainen sääntö". Niinpä niin mutta jostain syystä vain tuntuu kovin erikoiselta, että ihminen toivoo toisen lyövän itseään, kun hän vihapäissään huutaa nuoremmille. Se mitä pidämme vapaamielisen kaltaisena saattaa olla aivan yhtä kurinalaista kuin armeijassa. Eli joidenkin jengien univormua koskee samanlainen ohjesääntö kuin armeijassa. Tai sitten kun ihminen menee esimerkiksi rock festivaaleille, niin hän saattaa kokea syrjimistä siksi, että hän ei osaa muka pukeutua oikein. Ja kuinkahan monen ihmisen festivaali on mennyt tuollaisen asian takia piloille?

Mutta sitten tietenkin on asioita, joille ihminen ei itse voi mitään. Vaikka nykyään esimerkiksi seksuaalisiin vähemmistöihin suhtaudutaan suvaitsevasti, niin kuitenkin välillä mieleen tulee se, että mitä varten noita ihmisiä pitää syrjiä joka paikassa? Meillä on vuosikymmeniä tehty tutkimuksia siitä, että ihminen ei noille asioille mitään voi, mutta sitten kuitenkin pitää joka paikassa aina tehdä selväksi, se että mitä mieltä Raamattu on tästä asiasta.

Itseäni ihmetyttää se, että onko todella niin, että Raamattu on sellainen kirja, jossa ei mainita mitään toisen ihmisen kiusaamisesta tai hänen syrjimisestään. Tai mikä mahtaa olla Raamatun kanta väkivaltaan yleensä? Kuitenkin tätä kirjaa käytetään jatkuvasti jonkinlaisena oikeutuksena sille, että toista ihmistä saa kohdella miten huvittaa.

Kun ajatellaan sitä, että mitä mieltä ihmiset ovat jostain asiasta, mikä on erilaista, niin silloin kyllä voidaan kysyä, että millainen ihminen on heistä sitten se, minkä he sitten hyväksyvät? Nämä ihmiset kyllä vetoavat mielellään sananvapauteen, mutta heille sananvapaus on asia, joka hyväksytään vain jos muiden mielipide on yhtä oman mielipiteen kanssa. Ja jos sitten sattuu käymään niin, että toinen on eri mieltä tällaisen kirjoittajan kanssa, niin seurauksena on joukko uhkauksia.

Eli melko erikoinen käsitys noilla ihmisillä on sananvapaudesta. Samoin Raamatun lauseet lähimmäisen rakkaudesta jostain syystä on taidettu unohtaa, kun esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen edustajia lähdetään roviolla polttamaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...