Pohjolan upea taidemetsä “Oranki Art”
Mielikuvitusta ei tarvitse mitenkään hävetä, ja jos voidaan ajatella oikein tarkasti, niin mielikuvituksen toinen nimi on “produktiivinen älykkyys”. Tuo asia tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee luomaan malleja sekä muotoja pelkästään kopioimalla mielikuvia paperille tai johonkin muuhun materiaaliin, mistä hän sitten muotoilee tuotteen. Eli myös taideteosta voidaan ajatella tuotteena, joka sitten saa aikaan sen, että ihmiset tulevat katsomaan sitä vähän kauempaakin, ja tuolloin tietenkin voi taiteilija saada täyden vapauden tuotteensa valmistamisessa. Taidemuseot tarvitsevat taidetta, jotta niiden tilat täyttyvät, ja kukaan ei ehkä kovin kauaa viitsi tulla katsomaan tyhjää museota, vaikka se ehkä loistava tilataideteos olisikin, ja tuon teoksen voisi nimetä vaikka nimellä “Tyhjyys”.
Aluksi hiukan selitän, miksi tässä taidenäyttelyä käsittelevässä kirjoituksessa ei ole yhtään kuvaa, ja syy siihen on tekijänoikeudellinen. Tässä siis kirjoitan tekstin näistä teoksista, joita voitte käydä katsomassa tekstin alla olevaa linkkiä klikkaamalla, ja tuo linkki vie YLE:n juttuun tästä aiheesta, ja koska en näitä tekijänoikeuksia kuviin omista, niin klikkaan linkillä tuohon juttuun. Usein minulta on kysytty sitä, millä perusteella sitten nämä kommentoitavat kuvat valitsen, ja siksi myös tästä asiasta mainitsen. Eli kyse on siitä, että mikä kuva on omasta mielestäni sellainen, että se kiinnostaa minua. Ja tätä kirjoittaessani olen täysin tästä taidenäyttelystä kertovan jutun varassa, koska en itse ole käynyt paikalla.
Tänään YLE:n kotisivulla oli juttu taidenäyttelystä nimeltään “Oranki Art”, missä esiteltiin metsää, mihin taiteilijat olivat tehneet teoksensa, ja erityisen mieluisia töitä minulle itselleni olivat Ninni Karkelon “Steel Hard”, sekä sen alla oleva Vladimir Zorinin “Pyramid”, vaikka kaikki työt olivat tietenkin loistavia, ja jokainen niistä ansaitsisi kunniamaininnan, koska niissä yhtyy ikään kuin se moderni ja vanhanaikainen maailma, missä me kaikki elämme.
Eli korealaisten tekemä “Peaceful wood” on oikeastaan sellainen mitä voisi joku käyttää esittämään jotain sellaista, mikä odottaa jotain tulevan ikään kuin teleportin läpi. Samoin Jouko Alapartanen on saanut aikaan loistavan kuvaelman, missä yhdistyvät vanha hautakivi sekä viivakoodi, ja tässä sitten mietin, että onkohan Chisun kappale “Sabotage” toiminut innoittaja tähän työhön, missä haudatun nimi on korvattu viivakoodilla.
Mutta kun sitten lähdetään miettimään noita kahta ensin mainittua työtä, niin “Pyramidissa” yhdistyvät sellainen ikiaikainen metsän henki, suureen high-techiin. Eli siinä on futuristinen “high-tech”pyramidi peitetty kasveilla. Tällainen asetelma sopisi hyvin jonkun tieteisromaanin kanteen kuvitukseksi, ja tuon kuvan voisi kuvitella sellaiseksi, että siinä olisi Lapin tai jonkun muun erämaan maisema, ja tuon maiseman keskellä olisi jonkinlainen avaruusalus, joka olisi kaiken keskellä arvoituksellisena sekä uhkaavana mutta myös mieltä kiehtovana. Tai itseasiassa tässä selostin juuri tätä työtä, eli sitä miltä se todennäköisesti näyttää, jos sen pääsee näkemään luonnossa.
Ja “Steel Hard” edustaa sitä asiaa, mitä itse pidän kaikkein mielenkiintoisimpana kohteena, kun ajatellaan koneiden tutkimusta. Eli voiko roboteilla olla tunteet, ja jos tekoälyä käyttävä robotti olisi tarpeeksi älykäs, niin voisivatko robotit oikeasti rakastua? Kas siinäpä vasta päivän polttava kysymys, jota meidän kaikkien sopii miettiä. Kun ajatellaan sitä, mitä “Oranki Art” merkitsee ihmisille, niin ainakin se aiheuttaa mietteitä siitä, että millainen tulevaisuus ihmisillä on, kun he yrittävät tasapainotella menneiden ja nykyisyyden välillä. Tuon takia tällaiset tilataideteokset ovat hyvin mielenkiintoisia, koska ne herättävät milloin hilpeyttä tai raivoa.
Mutta samalla ne ovat sellaisia, että niiden kanssa voisi viettää mukavan kesäpäivän miettien sitä, millainen on ihmisen suhde luontoon tekniikkaan sekä samalla myös omaan itseen. Kun tutkimme koneiden oppimista tutkimme samalla itseämme. Tutkimme omaa henkilökohtaista mutta myös lajimme suhdetta itseemme sekä ympäröivään maailmaan. Samalla mietimme sitä, että olemme ehkä hyvinkin läheisessä tulevaisuudessa tekemisissä uuden lajin kanssa, joka myös on älykäs. Ja ehkä sitten samalla myös kohtaamme ensimmäistä kertaa tilanteen, missä emme kykene olemaan määräävässä asemassa toiseen lajiin nähden. Ja silloin punnitaan suhteemme erilaisuuteen sekä se, että voimmeko hyväksyä oman luomamme olion sellaiseen asemaan, missä itse olemme.
Ja jos ajatellaan esimerkiksi Raamattua, niin olemme silloin ikään kuin kulkeneet ympyrän päästä päähän. Tulleet pisteeseen nimeltään “terminus”, mistä lähdimme piirtämään omaa ympyrää, koska olemme halunneet löytää Jumalan, mutta tuon ympyrän kehällä on kohta, missä ympyrän piirtäminen on alkanut. Silloin olemme itse Jumalan asemassa toiseen älyy, ja silloin olemme tulleet pisteeseen, missä olemme vastuussa myös toisesta älykkäästä lajista ainakin niin kauan, kun olemme opettaneet sen myös sille tasolle, että kyseinen äly voisi ehkä myös luoda uuden älykkään lajin.
Se mikä tuo älykäs laji olisi jää aina avoimeksi, ja ehkä se olisi joku tietokone, mitä ohjaa keinoäly, joka antaa koneelle myös tunteet sekä kyvyn kuvitella asioita, eli mielikuvituksen toinen nimi on produktiivinen älykkyys, jota varmasti tarvitaan elämässä. Tai ehkä se olisi joku simpanssin kaltainen olio, johon on tehty geeninsiirto, mikä on tehnyt sille samat kyvyt kuin ihmiselle.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/01/erilainen-taidenayttely-keskella-metsaa-pellossa-onko-tama-aito-taideteos-vai
Mielikuvitusta ei tarvitse mitenkään hävetä, ja jos voidaan ajatella oikein tarkasti, niin mielikuvituksen toinen nimi on “produktiivinen älykkyys”. Tuo asia tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee luomaan malleja sekä muotoja pelkästään kopioimalla mielikuvia paperille tai johonkin muuhun materiaaliin, mistä hän sitten muotoilee tuotteen. Eli myös taideteosta voidaan ajatella tuotteena, joka sitten saa aikaan sen, että ihmiset tulevat katsomaan sitä vähän kauempaakin, ja tuolloin tietenkin voi taiteilija saada täyden vapauden tuotteensa valmistamisessa. Taidemuseot tarvitsevat taidetta, jotta niiden tilat täyttyvät, ja kukaan ei ehkä kovin kauaa viitsi tulla katsomaan tyhjää museota, vaikka se ehkä loistava tilataideteos olisikin, ja tuon teoksen voisi nimetä vaikka nimellä “Tyhjyys”.
Aluksi hiukan selitän, miksi tässä taidenäyttelyä käsittelevässä kirjoituksessa ei ole yhtään kuvaa, ja syy siihen on tekijänoikeudellinen. Tässä siis kirjoitan tekstin näistä teoksista, joita voitte käydä katsomassa tekstin alla olevaa linkkiä klikkaamalla, ja tuo linkki vie YLE:n juttuun tästä aiheesta, ja koska en näitä tekijänoikeuksia kuviin omista, niin klikkaan linkillä tuohon juttuun. Usein minulta on kysytty sitä, millä perusteella sitten nämä kommentoitavat kuvat valitsen, ja siksi myös tästä asiasta mainitsen. Eli kyse on siitä, että mikä kuva on omasta mielestäni sellainen, että se kiinnostaa minua. Ja tätä kirjoittaessani olen täysin tästä taidenäyttelystä kertovan jutun varassa, koska en itse ole käynyt paikalla.
Tänään YLE:n kotisivulla oli juttu taidenäyttelystä nimeltään “Oranki Art”, missä esiteltiin metsää, mihin taiteilijat olivat tehneet teoksensa, ja erityisen mieluisia töitä minulle itselleni olivat Ninni Karkelon “Steel Hard”, sekä sen alla oleva Vladimir Zorinin “Pyramid”, vaikka kaikki työt olivat tietenkin loistavia, ja jokainen niistä ansaitsisi kunniamaininnan, koska niissä yhtyy ikään kuin se moderni ja vanhanaikainen maailma, missä me kaikki elämme.
Eli korealaisten tekemä “Peaceful wood” on oikeastaan sellainen mitä voisi joku käyttää esittämään jotain sellaista, mikä odottaa jotain tulevan ikään kuin teleportin läpi. Samoin Jouko Alapartanen on saanut aikaan loistavan kuvaelman, missä yhdistyvät vanha hautakivi sekä viivakoodi, ja tässä sitten mietin, että onkohan Chisun kappale “Sabotage” toiminut innoittaja tähän työhön, missä haudatun nimi on korvattu viivakoodilla.
Mutta kun sitten lähdetään miettimään noita kahta ensin mainittua työtä, niin “Pyramidissa” yhdistyvät sellainen ikiaikainen metsän henki, suureen high-techiin. Eli siinä on futuristinen “high-tech”pyramidi peitetty kasveilla. Tällainen asetelma sopisi hyvin jonkun tieteisromaanin kanteen kuvitukseksi, ja tuon kuvan voisi kuvitella sellaiseksi, että siinä olisi Lapin tai jonkun muun erämaan maisema, ja tuon maiseman keskellä olisi jonkinlainen avaruusalus, joka olisi kaiken keskellä arvoituksellisena sekä uhkaavana mutta myös mieltä kiehtovana. Tai itseasiassa tässä selostin juuri tätä työtä, eli sitä miltä se todennäköisesti näyttää, jos sen pääsee näkemään luonnossa.
Ja “Steel Hard” edustaa sitä asiaa, mitä itse pidän kaikkein mielenkiintoisimpana kohteena, kun ajatellaan koneiden tutkimusta. Eli voiko roboteilla olla tunteet, ja jos tekoälyä käyttävä robotti olisi tarpeeksi älykäs, niin voisivatko robotit oikeasti rakastua? Kas siinäpä vasta päivän polttava kysymys, jota meidän kaikkien sopii miettiä. Kun ajatellaan sitä, mitä “Oranki Art” merkitsee ihmisille, niin ainakin se aiheuttaa mietteitä siitä, että millainen tulevaisuus ihmisillä on, kun he yrittävät tasapainotella menneiden ja nykyisyyden välillä. Tuon takia tällaiset tilataideteokset ovat hyvin mielenkiintoisia, koska ne herättävät milloin hilpeyttä tai raivoa.
Mutta samalla ne ovat sellaisia, että niiden kanssa voisi viettää mukavan kesäpäivän miettien sitä, millainen on ihmisen suhde luontoon tekniikkaan sekä samalla myös omaan itseen. Kun tutkimme koneiden oppimista tutkimme samalla itseämme. Tutkimme omaa henkilökohtaista mutta myös lajimme suhdetta itseemme sekä ympäröivään maailmaan. Samalla mietimme sitä, että olemme ehkä hyvinkin läheisessä tulevaisuudessa tekemisissä uuden lajin kanssa, joka myös on älykäs. Ja ehkä sitten samalla myös kohtaamme ensimmäistä kertaa tilanteen, missä emme kykene olemaan määräävässä asemassa toiseen lajiin nähden. Ja silloin punnitaan suhteemme erilaisuuteen sekä se, että voimmeko hyväksyä oman luomamme olion sellaiseen asemaan, missä itse olemme.
Ja jos ajatellaan esimerkiksi Raamattua, niin olemme silloin ikään kuin kulkeneet ympyrän päästä päähän. Tulleet pisteeseen nimeltään “terminus”, mistä lähdimme piirtämään omaa ympyrää, koska olemme halunneet löytää Jumalan, mutta tuon ympyrän kehällä on kohta, missä ympyrän piirtäminen on alkanut. Silloin olemme itse Jumalan asemassa toiseen älyy, ja silloin olemme tulleet pisteeseen, missä olemme vastuussa myös toisesta älykkäästä lajista ainakin niin kauan, kun olemme opettaneet sen myös sille tasolle, että kyseinen äly voisi ehkä myös luoda uuden älykkään lajin.
Se mikä tuo älykäs laji olisi jää aina avoimeksi, ja ehkä se olisi joku tietokone, mitä ohjaa keinoäly, joka antaa koneelle myös tunteet sekä kyvyn kuvitella asioita, eli mielikuvituksen toinen nimi on produktiivinen älykkyys, jota varmasti tarvitaan elämässä. Tai ehkä se olisi joku simpanssin kaltainen olio, johon on tehty geeninsiirto, mikä on tehnyt sille samat kyvyt kuin ihmiselle.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/01/erilainen-taidenayttely-keskella-metsaa-pellossa-onko-tama-aito-taideteos-vai
Kommentit
Lähetä kommentti