Uusi eduskunta on taas valittu

Uusi eduskunta on taas valittu

Uusi eduskunta on taas noussut valtaan, ja kuten arvata saattaa, niin hallitusneuvotteluista on tulossa mielenkiintoiset. Suurin puolue on vain yhden äänen päässä seuraavasta puolueesta, ja siksi nämä hallitusneuvottelut ovat mielenkiintoista seurattavaa, vai onko sittenkään näin? Nämä viime vaalit ovat osoitus siitä, että se joka kykenee uudistumaan sekä voittamaan ihmisten äänet puolelleen voittaa myös vaalit, vai onko sekään totta?

Nimittäin näissä vaaleissa on havaittavissa sellainen asia, että poliittisten ohjelmien skaalautuvuus on ylittäny koko poliittisen kentän, ja se että puolueiden ohjelmissa ei ole oikeastaan mitään muuta eroa, kuin että ne tarjoavat mahdollisuutta valita vaihtoehtoja oikealta tai vasemmalta riippuen siitä, miten äänestäjä asian haluaa ymmärtää. Ja sitten se, mitä äänestyspaikoilla kirjoitetaan lappuun lopulta ratkaisee sen, kuka istuu eduskunnassa sekä käyttää kansan puolesta valtaa.

Eli nykyään politiikka on kuin Windows-käyttöjärjestelmä, joka avautuu eteemme joka aamu samanlaisena, riippumatta siitä millä koneella alamme työskennellä, mikä johtuu siitä, että sen asetukset voidaan määrittää yhteneväisiksi, riippumatta siitä, millä koneella ihminen työskentelee. Riittää vain että hän kirjautuu koneelle omilla tunnuksillaan, mitkä on tehty jollekin käyttötilille. Samaa on tapahtunut myös politiikassa, eli ei tarvitse kuin katsoa puolueiden mainoksia, niin silloin tietenkin on eteen tullut se, että noissa ohjelmissa ei mitään sen suurempaa eroa ole.

Poliittisen kentän muutos näkyy kaikkialla. Enää ei asioista selviä sillä, että kertoo muutamia hyviä vitsejä, ja muutenkin se että ihmisten mielipiteisiin pitää pystyä vaaleissa vastaamaan entistä paremmin on myös asia, mikä on tullut politiikkaan jäädäkseen. Tässä taas voidaan siteerata vanhaa rap-kappaletta, eli kuten MC Nikke T sanoi aikoinaan, "jos haluu saada, on pakko antaa". Tällä tarkoitan sitä, että jos poliitikko lupaa vain "verta, hikeä ja kyyneleitä", niin silloin hän ei varmaan kovin montaa ääntä saa, koska ihmiset haluavat hiukan muutakin sisältöä kuin vain työtä elämäänsä.

Ja lopuksi muistutan muuten yhdestä asiasta. Kun Winston Churchill valittiin Britannian pääministeriksi vuonna 1940, niin silloin hän lupasi "verta, hikeä ja kyyneleitä". Joskus Churchillia on pidetty vahvan johtajan perikuvana, mutta tuolloin pitää muistaa se, että hänen astuessaan virkaansa oli kyseessä poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa tapahtunut asia. Tuolloin oli Toinen Maailmansota käynnissä, ja Britannian itsenäisyys oli uhattuna, koska Hitler oli hyökännyt Saksan naapurimaihin, jolloin esimerkiksi Puola, Tanska sekä Norja oli jo miehitetty, ja saman kohtalon tulisivat kohtaamaan Hollanti, Belgia sekä Balkanin maat.

Jos voidaan ajatella että Winston Churchill olisi luvannut vain verta, hikeä ja kyyneleitä, niin hän olisi varmaan ollut aivan kamala ihminen. Mutta hän lupasi ihmisille myös vapautta, ja se mitä mieltä hän itse asioista oli on jäänyt historian hämärään. Vaikka Churchill oli Buurisodan veteraani, sekä kovan linjan mies esimerkiksi siirtomaita koskevissa asioissa, niin Toinen Maailmansota pakotti hänet lupaamaan vapautta myös siirtomaille.

Tuolloin hän piti suunsa kiinni esimerkiksi suhteestaan afrikkalaisiin, joita tarvittiin tuolloin armeijassa, ja kun aseita jaettiin miehille sekä heitä johdettiin taisteluun, niin heille ei ehkä ollut kovin järkevää käydä huomauttamassa esimerkiksi ihonväristä. Hän teki tämän siksi, että mustia miehiä tarvittiin asevoimissa taistelussa Rommelin joukkoja vastaan Pohjois-Afrikassa. Eli jos sotilaita voitiin värvätä Afrikasta, niin silloin Britannian emämaan puolustukseen määrättyjen joukkojen määrää ei tarvinnut vähentää.

Samoin täytyy muistaa, että Churchill erosi pääministerin tehtävistä Toisen Maailmansodan päättymispäivänä, joten hän on esimerkki siitä, että kriisiaika on sopiva vahvalle johtajuudelle, mutta rauhan aikaan on asiallista keskustella asioista. Tuolloin voidaan sanoa, että valtion ollessa rauhan tilassa, ei tarvita diktaattorista johtajuutta. Nimittäin tuo johtamistapa vei aikoinaan myös Rooman valtakunnan perikatoon, koska keisarille ei saanut sanoa vastaan, saattoi varsinkin nuori keisari tehdä vastuuttomia päätöksiä, joista sitten oli vain haittaa.

Eli keisari saattoi rakentaa jonkun talon johonkin kohtaan kaupunkia siksi, että hän sai lepuuttaa jalkojaan. Tai sitten hän saattoi määrätä kokonaisen kaupungin verran ihmisiä surmattavaksi, koska he eivät tervehtineet keisaria riittävän kunnioittavasti. Tuo teki keisarista pelätyn sekä vihatun, mikä johti myöhemmin siihen, että häneltä salattiin asioita, jotka olivat tärkeitä päätöksenteon kannalta. Ja sitten tuloksena oli korruption lisääntyminen, ja lahjonta sekä kaikkinainen korruptio on yksinvaltaisen järjestelmän tuntomerkeistä.