Herra Sokan raketin avulla tapahtunut lento oli aikansa tunnetuin valheellinen uutinen
Seuraavan tekstin tarkoitus ei ole moralisoida tai tappaa kenenkään nuoren keksijän unelmia, mutta voin sanoa, että esimerkiksi räjähdysaineiden valmistaminen on laitonta sekä vaarallista. Ja kaikkia asioita, mistä luemme ei kannata lähteä kokeilemaan käytännössä. Kuten tiedämme, niin erään herra Sokan rakettilento päättyi historiaan eräänä maamme erikoisimmista uutisista. Ja vaikka tuo lento oli siis oikeastaan pelkkä vale, tai asia mikä paisui mediassa suhteettomiin mittoihin, niin se kertoo myös siitä, miten tällainen varsin omintakeista osaamista tai hyvin teknilliseltä vaikuttava asia saa aikaan suuren hälyn.
Tuolloin on nimittäin unohtunut sellainen asia, että esimerkiksi rakettia käyttävän lentokoneen rakentaminen ei oikeastaan ole kovin vaikeaa, jos henkilö käyttää toimintaan ruuti- tai kiinteää polttoainetta käyttävää rakettia, jolloin lentokoneen rungon sisään työnnetään vain joukko putkia, joissa on ruutia tai koneen runko ahdetaan tuota ainetta täyteen. Tuollaisia ruutia polttavaa rakettimoottoria käyttäviä lentokoneita valmistettiin esimerkiksi Saksassa 1920- ja 1930 luvuilla, ja esimerkiksi myös Opel valmisti joukon rakettiautoja, joissa käytettiin joukkoa kiinteää polttoainetta käyttäviä raketteja antamaan autolle vauhtia, ja syy siihen miksi käytettiin ryhmää pieniä raketteja johtuu siitä, että niiden avulla saatiin auton nopeutta säädettyä paremmin kuin käyttämällä yhtä suurta ruudista valmistettua panosta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Opel_RAK
Vaikka Natter vaikuttaa kömpelöltä, niin se oli tehty lähtemään kevyeltä rampilta tai nousemaan suoraan ylöspäin esimerkiksi kadulta tai sukellusveneestä. Tuolloin koneen tehtävä olisi ollut nousta taivaalle yllättäen sekä suunnata R4M raketit pommittajien vatsaan, ja sitten suorittaa laukaisu. Kyseiset raketit olisivat iskeneet pommittajien pommiluukkuihin, ja räjäyttäneet ne ilmassa, tai niin ainakin "Natterin" suunnittelijat uskoivat. Tuo kone teki vain yhden lennon, mikä päättyi koelentäjän kuolemaan, kun kyseisen miehen niska murtui. rakettien aiheuttaman kiihdytyksen takia. Mutta kuitenkin "Natter" kuuluu sarjaan keksintöjä, joista olisi voinut tulla jotain, jos lentäjän istuin olisi varustettu niskatuella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bachem_Ba_349
Ruudin valmistus on melko helppoa, ja ohjeet siihen saa kyllä kemian kirjasta, mutta jos ajatellaan tuota lentokonetta, mikä lentää rakettien voimalla, niin silloin kyllä varmasti on kyse asiasta, jossa ihmishenkiä vaarantuu. Jos mietitään sitä että joku pikkupoika rakentaa lentokoneen vaikkapa parvekkeellaan, niin hän voi saada kaiken tarvitsemansa tiedon jostain kirjaston kirjasta, jos ajatellaan että konetta ei tarvitse mitenkään ohjata.
Tuolloin riittää että esimerkiksi lauta hiotaan siihen muotoon, mitä kaavio kuvissa esitetään siiven muodoksi, ja sitten tuon kahdesta tai kolmesta laudasta kootun koneen alle pannaan pahvi- tai metalliputki, mikä täytetään joko ilotulitteista puretulla tai itse valmistetulla ruudilla, ja sitten laitetaan tulilanka palamaan, niin silloin saattaa käydä niin että joko rakettikoneen tekijä itse tai joku muu vammautuu, jolloin asia menee sitten poliisitutkintaan. Yleisesti saattaa olla kaikille paras, että jos esimerkiksi tuota konetta lennätetään parvekkeelta, niin se ei edes ylittäisi parvekkeen kaidetta, koska jos se sattuu osumaan ihmistä päähän, niin tulos voi olla hyvin vakava.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/04/29/silvo-sokan-rakettilento-aikansa-somekohu-ja-valeuutinen
Kommentit
Lähetä kommentti