Matematiikkaa on kautta aikojen pidetty älykkyyden mittarina, koska se osoittaa niin sanottua loogista päättelykykyä. Tai niin ainakin väitetään. Mutta toisaalta matematiikka on niin sanottua yksinkertaista sekä eksaktia tiedettä, missä kaikki asiat voidaan osoittaa selkeiden kaavojen avulla, sekä samalla matematiikan kieli on yleismaailmallista. Tämä tarkoittaa sitä, että matemaattisten tehtävien tarkastajan ei tarvitse puhua latinaa tai mitään vieraita kieliä, vaikka hän tarkastaisi vieraasta maasta tulevan opiskelijan tehtävät.
Ja se tekee matematiikasta niin helposti tarkastettavan sekä samalla myös hiukan yli arvostetun välineen kun mitataan loogista päättelykykyä. Looginen päättelykyky ei ole kuitenkaan mitenkään ainutkertainen älykkyyden muoto, ja tässä vaiheessa yleensä mieleen tulee sellainen asia, että eivätkö arkeologit, kielitieteilijät, käyttäytymistieteilijät sekä muut vastaavat henkilöt kuten egyptologit ole muka älykkäitä? Noissa asioissa pitää aina muistaa se, että luotettavan näytön antaminen jostain teoriasta ei ole kovin helppoa, koska esimerkiksi hieroglyfeistä ei ole olemassa mitään suurta sanakirjaa, mikä olisi kirjoitettu Faaraoiden aikaan, ja jos joku nyt sattuu löytämään hieroglyfien foneettisen ääntämisen ohjeen, joka olisi laadittu muinaisessa Egyptissä niiden ihmisten toimesta, jotka ovat tuota kieltä puhuneet, niin se auttaisi paljon noiden tekstien tulkitsemisessa.
Samoin esimerkiksi hiraattisen kirjoituksen purkamisessa auttaisi sellainen sanakirja, joka olisi kirjoitettu kreikan sekä muinaisen egyptin kielen välille, ja silloin puhutaan sellaisesta kirjasta, joka olisi ehkä yhtä laaja kuin joku nykyinen sanakirja. Siis kyse olisi huomattavasti laajemmasta teoksesta kuin joku Rosettan kivi voisi olla. Tuolloin olisi siis etsittävä papyrukselle kirjoitettua muinaiskreikka- muinaisegypti suursanakirjaa, ja itse kyllä olen sitä mieltä että tuollainen sanakirja olisi ehkä olemassa, koska ainakin lähettien piti osata noita kieliä, kun he pyysivät audienssia vieraillessaan jossain maassa. Joten ehkä jossain haudassa on jäljellä tuollainen suursanakirja, jonka avulla esimerkiksi Ptolemaios-faarao kirjoitti puheitaan kansalle. Kukapa tietää millaisen sensaation tuo sanakirja saisi aikaan.
Samoin on huomattu, että esimerkiksi tunteisiin sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyvää älyä ei edes olla tutkittu tarpeeksi, ja sen takia koko älykkyyden tutkimusta täytyy ajatella nykyään eri tavalla kuin ennen. Jos puhutaan esimerkiksi kielitieteellisen tehtävän tarkastamisesta, niin silloin ollaan sellaisessa tilanteessa, että kielitieteilijä joutuu ottamaan yhteyttä johonkin kolmanteen osapuoleen, mikäli hän haluaa olla varma siitä, että toinen ei puhu omiaan tuossa tilanteessa.
Arkeologien sekä muiden vastaavien ihmisten tuotosten arviointia vaikeuttaa se, että esimerkiksi hieroglyfien merkityksen todistaminen universaalisti on melko vaikeaa. Nimittäin mistään ei juurikaan löydy mitään sanakirjaa, mistä noiden merkkien oikea merkitys voidaan tarkastaa, tai tietenkin Rosetten kivestä voidaan jotain päätellä, ja sen avulla Jean-Francois Champollion ratkaisi osan hieroglyfeistä, mutta osa on edelleen vailla tulkintaa, ja esimerkiksi pappien sisäiseen kirjanpitoon tarkoitettua hieraattista kirjoitusta ei osata vielä lukea ollenkaan. Mutta kun sitten mietitään sitä, että miten esimerkiksi tämä hieroglyfien tulkinta pitäisi järjestää?
Nimittäin kukaan ei ilmeisesti käytä muinaisegyptiä kotonaan tai kirjoitetussa muodossa, ja siksi luotettavan tulkin tai lähteen hankkiminen on hiukan työlästä. Tai voidaanhan tietenkin koptin kieltä käyttää antamaan viitteitä siitä, mitä joku hieroglyfi on äännetty, mutta sitten kuitenkin tullaan siihen tilanteeseen, että kopti ei ole aivan samaa kieltä kuin muinaisegypti. Ja tietenkin tässä pitää muistaa se, että hieroglyfit ovat oikeastaan moniulotteisia kirjainmerkkejä, joilla on foneettinen muoto, mutta nuo merkit voidaan lukea myös ryhminä, mikä tarkoittaa sitä, että niissä on myös kuvallinen muoto, millä välitetään tietoa siitä, miten missäkin tilanteessa on käyttäydyttävä. Mutta noiden asioiden todentaminen on hiukan vaikeampaa kuin matemaattisen tehtävän tarkistaminen.
Mietteitä erilaisista asioista, joista puhutaan tai jotka vaikuttavat yhteiskuntaan sekä yksilöön. Eli blogi sisältää sekä yksityistä ja julkista infrastruktuuria, lainsäädäntöä ja politiikkaa koskevia ajatuksia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ydinaseita ja miinasopimusta.
Yllä: Panavia Tornado IDS kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...

-
Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan ...
-
Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoks...
-
Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tiet...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.