Puolueista sekä gallupeista

Kimmo Huosionmaa

Taas on meidän maamme lehtimiesten lempiaihe käsitelty YLE:llä, ja tietenkin Perussuomalaisten nousu on ollut pääasiallisena aiheena tuossa jutussa. Ja siinä näemme suoraan sen, kuinka politiikkaa tehdään maassamme. Kun näiden Gallup-uutisten suurin anti on se, että meidän Perussuomalainen puolue on noussut taas kerran niin ja niin monta prosenttiyksikköä, niin sen avulla on saatu sitten luotua sellainen kuva, että joku puolue on saanut todella suuren voiton vaaleissa, ja tällainen uutisointi on melko ongelmallinen asia.

Sillä nimittäin vedetään helposti mukaan sellaisia sijoittajia, jotka haluavat investoida puolueiden vaalimainontaan. Kun sitten keskustellaan siitä, miten esimerkiksi näkyvyys vaikuttaa puolueiden kannatukseen, niin joskus mieleen tulee se, että kuinkahan monta ääntä annetaan tuolla kopissa sellaiselle ehdokkaalle, jonka kannasta johonkin asiaan ei äänestäjä tiedä yhtään mitään tai edes ole kuullut tämän ehdokkaan puhuvan yhtään mitään, eli siihen lappuun vain laitetaan numero, joka ensin muistuu mieleen tai sitten ääni menee sellaiselle ehdokkaalle, jolla on "kiva villapaita".

Nyt taas sitten on edessä vaalit, joten tietenkin kaikkia mahdollisia asioita pitää aina kommentoida, sekä tietenkin mediassa ollaan valppaana seuraamassa sitä, että mihin noiden ehdokkaiden vaalikampanjoissa käytettävät rahat menevät. Ja kun ehdokkaille luodaan imagoa, niin silloin pitää muistaa sellainen asia, että yksikin ikävä kommentti jossain sosiaalisessa mediassa saattaa tuhota ehdokkaan mahdollisuudet päästä eduskuntaan. Sen takia tietenkin esimerkiksi sosiaalisen median käyttöön on annettu erittäin tiukat määräykset sekä ohjeet.

On hienoa, että vaaleissa voidaan jo puhua siitä, että ehdokasta sekä hänen mielipiteitään mainostetaan. Vaalimainos on siis onneksi korvannut sanan "poliittinen tiedote", mikä on tietenkin harhaanjohtava termi, koska poliittinen tiedote kuvaa asiaa, joka esitetään puolueettomasti. Se että poliittisen mainoksen tekee mainostoimisto ei tee siitä huonoa, ja nykyään on tapana, että mainokseen liitetään osia kuten musiikkia, millä ihmiset saadaan kiinnostumaan siitä. Ja sitä kautta lähdetään esittelemään tuota tuotetta, joka voi olla juuri poliitikko. Visuaalisuus on tietenkin tärkeää, mutta musiikki on keino, jolla ihmiset saadaan tulemaan esimerkiksi jääkaapilta ruudun ääreen, tai kohottamaan katsettaan kännykän ruudulta. Mutta samalla myös unohdetaan se, että propaganda on oikeastaan synonyymi poliittiselle mainonnalle. Siinä otetaan esille sellaisia asioita, jotka ovat ehdokkaalle sekä hänen puolueelleen edullisia.

Sosiaalinen media on tietenkin hyvä paikka tiedustella sitä, mikä on ihmisten kanta erilaisiin asioihin, ja sen takia kyseessä on todella tehokas väline, kun ajatellaan markkinointia. Esimerkiksi ihmisten musiikkimaku vaikuttaa siihen, että ryhtyvätkö he katsomaan jotain mainosta, ja myös ehdokkaiden vaalimainoksiin pätee tämä sama asia. Samoin se missä tai minkä ohjelman yhteydessä näytetään ehdokkaiden vaalimainoksia, vaikuttaa siihen, tavoittaako hän sen oikean kohderyhmän. Mutta sosiaalinen media on myös mainostajalle vaativa toimintakenttä, koska se vaatii median eli kommenttikentän jatkuvaa seuraamista, ja myös kykyä vastata äänestäjien kysymyksiin.

Vaikka sosiaalista mediaa vastaan on puhuttu kauan, ja sosiaalisen median yhtiöitä vastaan on nostettu kanteita, sekä ihmisiä on kohteliaasti pyydetty laittamaan nuo mediat pois, niin asia on niin, että myös Facebookilla sekä Googlella on paljon rahaa, jota ne voivat käyttää myös Euroopan Unionin alueen poliitikkojen tukemiseen. Tuota tukea voidaan antaa joko suoraan, tai sitten se voidaan kanavoida jonkun euroalueella toimivan yhtiön kautta, ja tietenkin joka tapauksessa kampanjointi on kallista toimintaa.

Ja kaikki raha, mikä upotetaan sosiaalisen median kautta tapahtuvaan mainontaan on poissa muissa medioissa käytettävästä mainonnasta. Sosiaalista mediaa voidaan käyttää toki ehdokkaan mustamaalaamiseen erittäin ikävällä tavalla, eli hänen nimiinsä tehdään valeprofiili, jonka kautta tuota henkilöä mustamaalataan, eli hänelle kirjoitetaan repliikkejä, joita hän ei edes koskaan ole sanonut. Mutta toisaalta valeprofiili voi olla tehokas väline siihen, että ehdokas korjaa sanomisiaan, eli tuollaisen valeprofiilin niskaan voi surutta kaataa kaikki sellaiset asiat, jotka ovat kiusallisia.

Eli joku kannatusyhdistyksen jäsen vain avaa ehdokkaan nimelle profiilin Facebookiin, ja alkaa latailla mediaan  sellaista kuvamateriaalia, mikä on huonosti väärennettyä, ja jossa esimerkiksi kuvankäsittelyn näkee selvästi peittääkseen sellaisia asioita, joita ehdokas on sanonut vaikkapa kosteissa kekkereissä. Toisin sanoen valeprofiilit ovat asioita, joita voidaan käyttää myös todellisen virheen peittelyyn. Se tarkoittaa, että oma Facebook-moka voidaan surutta laittaa jonkun muun syyksi väittäen, että hetkeksi unohtuu se puhelin pöydälle, ja joku sitten vähän lähti pelleilemään, ja loppuun voidaan vielä lisätä sellainen repliikki, että "eikö kehenkään voi enää luottaa?".