Mysteerikuvioiden merkityksestä

Kimmo Huosionmaa

Kun ajatellaan sitä, miten paljon vaivaa jonkun gnostilaisen mysteerikuvion piirtäjä on nähnyt tehdessään työnsä, niin silloin tietenkin moni miettii sitä, että miksi noita kuvioita ylipäätään on tehty, eli ei kai kukaan nyt oikeasti noita kuvioita huvikseen tee. Ja silloin usein se kaikkein yksinkertaisin mahdollinen selitys on kaikkein paras tapa selittää noita kuvioita. Ne ovat merkkejä siitä, että ollaan oikeassa yhteisössä, sekä turvallisessa paikassa, missä voidaan vapaasti keskustella asioista, joita muiden ei haluta kuulevan.

Sen takia nuo kuviot ovat niin vaikeita jäljentää, että ne myös mielletään uniikki-kappaleiksi. Mutta sitten tietenkin niissä on erilaisia koodeja, eli kun rituaalin tai kokouksen johtaja sitten laittoi esimerkiksi paperinpaloja tiettyihin kohtiin kuviota, niin hän sai silloin niiden avulla avattua itselleen osoitetut viestit, joissa saatettiin varoittaa soluttautujasta.

Noissa papereissa tai lapuissa saattoi olla piilotettu koodi, josta tuon kokouksen johtaja sitten saisi tietää sen, että jos hänen ryhmässään oli petturi, ja noihin pettureihin tai soluttautumaan tulleeseen tiedottajaan liittyy tietenkin noiden ryhmien vaatimus väkivallattomuudesta. Samoin noissa papereissa oli myös ohjeet siitä, miten missäkin tilanteessa pitää toimia. Tietenkin tuo ryhmä saattoi kokoontua myös tilaisuuksiin, missä ei ollut puhe muusta kuin siitä, mitä viikunat maksoivat, koska tuolla tavalla saatiin peitettyä noiden tilaisuuksien todellinen luonne.

Nimittäin jos tuo tiedottaja olisi kuollut, niin silloin häntä olisi sitten tultu etsimään, mikä varmasti olisi sitten aiheuttanut ryhmän vaarantumisen, koska jos esimerkiksi keisarin vakooja olisi kuollut muinaisen Rooman aikana, niin silloin hänen kuolemansa olisi tietenkin aiheuttanut etsinnät sekä tehnyt asioista virallisia. Samoin se, että tunnettu vakooja olisi kuollut saattoi aiheuttaa sen, että ryhmään tulisi nyt uusi vakooja, joka olisi vaarallinen, koska häntä ei olisi osattu pelätä.

Ja tuolloin olisi hänen lähellään voinut lipsahtaa asioita, joista ei sopinut puhua. Myöskään vihan lietsominen ei ollut sopivaa, koska se sai ihmiset paljastamaan asioita, mitkä saattoivat viedä heidät suoraan leijonan kitaan. Vihassaan ihminen tekee virheitä, joita ei sitten koskaan saa anteeksi, ja pahinta tietenkin oli, jos joku aikoo haastaa keisarin sekä murhata tämän. Näissä tapauksissa piti huomioida se, että keisari ei yksin ollut Rooma, vaan toki hänen kuolemansa kostettiin, ja tuollaisen merkkimiehen kuolema olisi johtanut avoimiin vainoihin, jotka olisivat aiheuttaneet jopa tuhansien ihmisten kuoleman, joten siksi näissä asioissa piti olla tarkkana.

Näet keisaria tarkkailemalla saattoi paljastua ihmisiä, jotka kertoivat asioita suoraan hänelle, ja se sitten teki asioista todella vaikeita, koska keisarin murha ei olisi ratkaissut  mitään, koska uusi keisari oli aina Rooman valtakunnassa valmiina, jos edeltäjä sattui syömään pärskäjuurta ja kuolemaan ennen aikojaan. Joten keisari oli mies, joka oli toisten miesten edessä, jotta nämä voisivat käyttää valtaa hänen nimissään, ja väittäen samalla saaneensa käskyjä keisarilta. Ja tietenkin jokaisella keisarilla oli omat tapansa, joten siksi oli tärkeää, että kukaan ei toiminut harkitsemattomasti eikä tehnyt mitään tyhmää, koska se olisi voinut olla ryhmän loppu, jos tuo sankaripoika murtui kuulustelussa. Joten siksi ei tuollaista asiaa saanut koskaan edes ryhtyä ajattelemaan ainakaan kovin suureen ääneen, koska siitä saattoi tulla vaikeuksia kaikille johonkin ryhmään kuuluville.