Siirry pääsisältöön

Kumpi tienaa paremmin ekstro- vai introvertti? Kas siinä vasta on pulmaa kerrakseen


Pärjääkö introvertti eli sisäänpäin kääntynyt  vai ekstrovertti eli ulospäin kääntynyt ihminen työelämässä toista ihmistyyppiä paremmin riippuu ehkä työpaikasta. Se että kumpi pärjää paremmin vaatii tietenkin oikeassa elämässä tieteellistä tilastotutkimusta, jossa tutkitaan sitä, millainen on noiden ihmistyyppien asema sekä palkkaus työelämässä. Ja tuolloin asiaa koskevan taustatiedon kuten ihmisen luonne-analyysin saaminen on vaikeaa, varsinkin jos tutkitaan henkilöiden urakehitystä koko työuran pituudelta. Tuon asian selvittämiseksi että omaako intro- vai ekstrovertti paremmat mahdollisuudet kohota työelämässä huipulle pitää ottaa otos ihmisistä, joita käytetään tilaston luomiseen.

Kun halutaan tehdä tutkimuksia asiasta, niin silloin pitää tietenkin selvittää oikeasti se, että onko joku ihminen intro- tai ekstrovertti. Sen jälkeen täytyy selvittää se, missä asemassa ja millä palkalla nämä ihmiset ovat olleet töissä, ja sitten täytyy myös määritellä se aikaväli, miltä ajalta otos otetaan. Eli onko mukana henkilön koko työelämä vai ehkä koko elämän kaari, jolloin tutkimus kohdistuu kuolleisiin henkilöihin.

Se millainen ihmistyyppi kukin otokseen valittu henkilö on, on oikeasti vähän vaikea selvittää, koska silloin pitää miettiä sitä, että keneltä tiedustellaan, millainen ihminen on eläessään ollut, ja silloin pitää tehdä vähän laajempia tutkimuksia, kuin kysäistä ihmisiltä kadulla, että oliko joku ihminen intro- vai ekstrovertti? Sitten tietenkin pitää vielä otoksesta tutkia verotiedot, ja tietenkin otoksen pitää edustaa koko kansaa. Tällöin tutkimuksesta tulee työläs sekä tietenkin luotettavien luonne-analyysien hankkiminen vaikkapa 1000 henkilöstä on erittäin vaativa prosessi.

Stereotyyppinen kuva introvertista on joku hissukka, joka ei sano puolta sanaa työpaikalla, ja jos asia noin oikeasti on, niin silloin hän varmasti joutuu jotenkin syrjään työelämässä. Jos taas puhutaan ekstrovertin ihmisen stereotyyppisestä määritelmästä, niin se ilmeisesti tarkoittaa jotain ihmistä, joka jatkuvasti tuulettaa tai ulvoo työpaikalla kuin jalkapallo-ottelussa. Eli aina kun joku tehtävä onnistuu, niin silloin siihen suhtaudutaan kuin jalkapallo-ottelussa tehtävään maaliin, ja onneksi me emme koskaan tapaa ihmistä, joka täysin vastaa mitään stereotypiaa.

Jos puhutaan siitä, että joku luonteenpiirre pärjää työelämässä toista paremmin, niin se saattaa johtua siitä, että toinen osaa paremmin markkinoida itseään tärkeissä tilanteissa sekä avaa helpommin suunsa kuin toinen, mutta kuitenkin voidaan sanoa, että on ihmisiä, jotka menevät liiallisuuksiin, eli he ovat rasittavia joko siksi, että eivät koskaan sano yhtään mitään, tai sitten he ovat rasittavia siksi, että ovat jatkuvasti äänessä. Ja onneksi me emme kohtaa kovin usein noita ääripäitä, jotka voivat olla hyvin mielenkiintoisia tuttavuuksia, mutta kuitenkin olisi ehkä asiallista hiukan miettiä sitä, että ihminen joka ei edes viitsi vastata puhutteluun on erittäin ikävä monella tavalla.

Mutta tietenkin toinen ääripää saattaa olla sellainen, että he häiritsevät muiden keskittymistä, kun he juhlivat esimerkiksi toimivaa tietokone-ohjelmaa. Puhutaan siitä, että joku ihmistyyppi automaattisesti pärjää työelämässä, niin silloin tietenkin mennään sellaiselle alueelle, missä esimerkiksi työpaikan koko tai se, millainen yrityskulttuuri niissä ylipäätään on. Jos työpaikan johdon asenne on se, että työpaikalla ei puhuta muuta kuin sitä, mikä on tarpeellista työnteon kannalta, niin silloin pitää muistaa se, että johtajan asenne saattaa olla esimerkiksi sosiaaliseen kanssakäymiseen se, että "puhutaan vähän mutta asiaa", ja tuolloin tietenkin syynä on halu pitää työ- ja henkilökohtaiset asiat erillään.

Ihmisten kanssa pitää muistaa se, että he palkkaavat mielellään ihmisiä, jotka ovat heidän itsensä kaltaisia. Ja jos pomo on kovin introvertti, joka ei paljoa muiden kanssa kommunikoi, niin toki hän saattaa suosia kaltaisiaan ihmisiä. Mutta tietenkin se, että uskaltaa mennä tarjoamaan itseään esimerkiksi päällikkö- tai työnjohtajan tasoisiin tehtäviin edesauttaa menestymään työelämässä. Kuitenkin pitää huomioida se, että on pomoja joiden mielestä tuollainen kysymys ylennyksestä on pyrkyrin toimintaa, ja tuollaisen pomon kanssa pitää käyttää muita keinoja, koska jos hän ei jostain satu pitämään, niin ylennystä on turha toivoa.

https://yle.fi/uutiset/3-10651344

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...