Opetus alkaa ensimmäiseltä luokalta, ja sen jälkeen tuleva opetus perustuu siihen, että alemmalla luokka-asteella on opiskeltu tietyt asiat. Kun kaikki opetus perusasioita myöten jätetään yliopistoon, niin silloin ollaan tilanteessa, jossa yliopisto ei ehdi tehdä kaikkia sen uusia asioita. Mikäli halutaan tietää se, miksi maamme koulujärjestelmä on menossa suuntaan, johon emme sen halua menevän, niin meidän pitää käsittää se, että yliopisto vain ikään kuin viimeistelee opintien. Eli ongelman alku on jossain ala-asteella, jossa aloitetaan kirjoittaminen, lukeminen sekä laskeminen. Jos koulussa aika kuluu kaikkeen muuhun kuin opiskeluun ja opettamiseen, niin koulussa ei silloin kukaan edes voi oppia mitään.
Mikäli matematiikan tai äidinkielen tunti kuluu jonkin muun, kivemman asian parissa, niin silloin noilla tunneilla voidaan oppia monia asioita. Mutta ongelma on siinä, että noilla tunneilla pitäisi opetella matematiikkaa ja äidinkieltä eli laskentoa sekä kielioppia. Tietenkin elämään pitää kuulua muutakin, mutta kuitenkin äidinkielen ja matematiikan taitoja tarvitaan myöhemmissä opinnoissa.
Mikäli kouluissa tehdään muuta kuin niitä tylsiä asioita, kuten opiskellaan matematiikkaa ja äidinkielen kieliopin salaisuuksia, niin silloin tuo asia voi aiheuttaa sen, että noiden taitojen taso putoaa erittäin rankasti. Se että jos yleinen asenne oppimiseen tai opiskeluun on opiskelun ja koulunkäynnin vastainen varmasti aiheuttaa sen, että koulupudokkaiden määrä kasvaa rajusti. Mikäli ajattelemme, että jatkokoulutusta ei tarvita, niin silloin unohdamme sen, että todistusten arvosanoja tarvitaan nimenomaan jatkokoulutuspaikkaa haettaessa.
El jos opiskelu ei kiinnosta, niin silloin pitää kysyä, että miksi se ei kiinnosta? Eikö opiskelua enää pidetä pääsylippuna korkeampaan asemaan? Vai onko syynä ajattelu, että ilman opiskelua voisi henkilö ansaita melkein saman summan kuin joku akateeminen? Asenne jossa opiskelua pidetään vain välttämättömänä pahana ei ainakaan innosta käymään koulua. Ja se näkyy varmaan erilaisten testien tuloksissa.
Mikäli jossain ala-asteella tehdään virheitä, jotka koskevat opetusta, niin nuo virheet saatetaan havaita vasta vuosien kuluttua. Ja pahimmassa tapauksessa noiden virheiden uhri ryhtyy itse opettajaksi, mikä sitten saattaa työntää tuota virhettä vielä seuraavankin sukupolven niskoille. Opetustyössä tehdyt virheet saattavat vaikuttaa hyvinkin laaja-alaisesti koko yhteiskuntaan.
Koulutusta ei saisi kuitenkaan pitää asiana, jota tehdään siksi että sen avulla saadaan sijoituksia maahamme. Koulutus on avainasemassa medioita käsiteltäessä sekä kriittisen ajattelun opettelemisessa. Kouluttamaton ihminen uskoo helpommin erilaisia ääriryhmiä kuin koulutettu. Eli paras tapa taistella vihamielistä informaation avulla tapahtuvaa vaikuttamista vastaan on kouluttaa ihmisiä etsimään itsenäisesti luotettavaa, tutkittua tietoa, sekä esittämään kriittisiä kysymyksiä sekä tutkijoille että myös päätöksentekijöille.
Kriittinen näkemys ei ole kielteisen näkemyksen synonyymi. Eli myös kielteinen näkemys jostain asiasta voi olla täysin vailla kritiikkiä. Jos joku esimerkiksi halveksii tai halventaa opiskelijoita, niin hänen kannattaa muistaa se, että opiskelun päätarkoitus ei ole juoda keskiolutta. Sen tarkoitus on opettaa henkilölle asioita, joita hän tarvitsee työelämässä. Opiskelun pitäisi kestää noin 3-5 vuotta, joten pääasiallinen fokus opiskeluissa pitäisi olla siinä, että opiskelija valmistuu ajallaan.
Jos jatkoja koskevissa suunnitelmissa on muuta kuin peruskoulun jälkeinen vapaaehtoinen lisäkoulutus, joka tapahtuu joko lukiossa tai ammattikoulussa, niin miksi kukaan viitsii edes opiskella yhtään mitään? Peruskoulusta pääsee läpi 5,0 keskiarvolla, joten miksi kukaan edes viitsii kirjoja avata? Kun vain sitä täytyy tehdä, mikä on aivan pakko, niin tietenkään kukaan ei viitsi jatko-opintoihin hakea, kun tarjolla on töitä, joihin ei mitään koulutusta tarvita.
Jos kouluissa ei ole aikaa opettaa matematiikkaa ja muita opetussuunnitelmaan kuuluvia asioita, niin mistä tämä johtuu? Onko niin että ryhmät ovat liian suuria, opettajien määrä on liian pieni, vai onko asia niin, että koulun harteille on siirretty likaa erilaisia vastuita, niin että opetus on muuttunut ikään kuin sivutoimeksi, ja samoin koulunkäynti on vain “niiden juttu, joilla ei muuta toimintaa ole”.
Tällä hetkellä jopa yliopistollisella tasolla opiskelijoiden ongelma on yleiskielen hallinta, eli jopa yliopisto-opettajat ovat ikään kuin sormi suussa, kun heidän pitäisi lukea opiskelijoiden kirjoittamia tekstejä. Yliopistojen gradun opintopisteiden lasku 40 opintopisteestä 30 pisteeseen. Usko koulutukseen on rapautunut, ja sen takia voidaan sanoa, että koulutus on jonkinlaisessa kriisissä. Samoin tietyissä yliopistoissa yksilöllisten tenttejä koskevien järjestelyiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, mikä aiheuttaa tietenkin kysymyksen siitä, että miten tässä näin on päässyt käymään?
Noissa järjestelyissä pitää olla joku diagnoosi, joten noiden diagnoosien määrä on ilmeisesti kasvanut. Diagnoosien yleistyminen tietenkin mahdollistaa näiden erityisten tenttien tilojen tai järjestelyjä koskevien pyyntöjen esittämisen. Diagnoosien avulla saadaan esimerkiksi enemmän aikaa kokeissa, joten ehkä noita diagnooseja pyydetään sen takia helpommin kuin ennen, koska niiden avulla voidaan ehkä saada etua muihin nähden.
Kuitenkin koulutusta käsiteltäessä meidän katsantokantamme on usein pelkästään yliopistoissa sekä korkeakouluissa, ja ammattiopistoissa, jotka ovat oikeastaan vain pelkkä loppusilaus opiskelun tielle, joka alkaa jo ennen ala-astetta. Ennen ala-astetta pitää lapsen osata normaalit hygienia- yms. vaatimukset. Ja ala-asteella sitten luodaan perusta sille oppimiselle, joka myöhemmin päättyy ehkä yliopiston väitöstilaisuuteen. Kuitenkin yliopistojen ongelma on se, että ne saavat rahoitusta vain valmistuneista opiskelijoista. Ja juuri tuon asian takia yliopistot saattavat päästää läpi väitöskirjoja, joita ei koskaan edes olisi uskallettu näyttää kansalle saatikka sitten sensoreille ja tarkastajille.
Se että opiskelijoiden määrää halutaan lisätä saattaa aiheuttaa sen, että jonnekin aloille tulee lähes ylitsepääsemättömät valintarajat, kun taas toisilla aloilla valinta raja laskee hyvinkin alas. Tuo malli, jossa hakijoita houkutellaan kaikin keinoin sitten saattaa lisätä tiedekuntien välisiä eroja. Eli suositut tiedekunnat imuroivat parhaat tai opiskelijat, joilla on korkeimmat arvosanat, kun taas joihinkin tiedekuntiin valuu niitä, jotka eivät muualle päässeet. Yliopistoissa sitten tietenkin oma motivaatio ratkaisee hyvin paljon. Eli oma jaksaminen sekä omat opiskelutaidot ovat hyvin suuressa roolissa, kun yliopistossa opiskellaan. Yliopistoissa nimittäin oletetaan että tietyt taidot ovat hallinnassa kun opiskelu aloitetaan.
Mutta kun puhutaan yliopistojen roolista, niin on jotenkin outoa, että yliopistoissa pitäisi opettaa esimerkiksi pisteiden paikkoja, joita ennen vaadittiin jo ala-asteella. Eli miksi koulutuksessa saatavat tulokset laskevat kuin lehmän häntä? Syytä tähän pitäisi ehkä etsiä jostain peruskoulun käytännöistä. Peruskoulussa kiitettäviä jaettiin ennen melko kitsaasti, mutta sitten huonoja numeroita, joilla aineesta pääsi läpi jaettiin taas hyvin helposti. Jos henkilö ei ole kiinnostunut peruskoulua käydessään mahdollisista yliopisto-opiskeluista, niin hän saattaa odottaa suoraan tuota “armo vitosta”.
Asenne on se. Että mitä sillä on väliä mitä todistukseen tulee, kunhan vain pääsee seuraavalle luokalle? Ja ehkä tuo nuori sitten suoraan ajattelee peruskoulussa, että ehkä hän ensi vuonna sitten aloittaa myös opiskelun. Kouluissa on helpompaa päästää joku oppilas läpi, kuin jättää hänet luokalle. Ja näin esimerkiksi häiriköivä lapsi siirtyy seuraavan luokka-asteen opettajan vastuulle. Eli vastuuta sysätään seuraavalle luokka-asteelle, ajatellen että “ehkä ensi vuonna on helpompaa”. Samoin opettajan työaika saattaa kulua kaikkeen muuhun paitsi opettamiseen. Jostain luin niin, että jossain kouluissa ei ole ollenkaan keskitasoisia oppilaita. On olemassa vain erittäin huonoja ja erittäin hyviä oppilaita.
Harva oppilas tietää toisella luokalla mikä hänestä tulee. Ja siinä sitten on helppoa löysäillä koulussa, kun jostain muualta löytyy mielenkiintoisempaa tekemistä. Kun rajallinen aika kuluu harrastusten parissa, niin koulutehtäviin ei enää jää aikaa. Ja mitä tuleva jääkiekkotähti ylipäätään tekee millään tylsällä peruskoululla, josta saa joka tapauksessa sen vitosen? Kun luokalta pääsee sanotaan nyt liian helposti seuraavalle luokalle, niin tuo asia kostautuu siinä, että peruskoulussa ei haluta tai jakseta yrittää. Eli oppilaat jotka ovat todella huonoja koulussa vetävät muut helposti mukaansa. Opettajan koko aika saattaa kulua tuollaisen oppilaan vieressä istumalla. Eli hän ei ehdi opettaa luokan edessä ollenkaan.
Opettajan työn päätarkoitus on opettaa lapsille niitä asioita, joita lukujärjestyksessä lukee. Siis opettajan tehtävä ei ole pitää kuria jossain luokassa. Eli kurinpito on noussut koulussa valtavaan rooliin. Toki kuria pitäisi pitää. Mutta toisaalta se ei saa olla koulupäivän päätarkoitus. Koulupäivän päätarkoitus on se, että siellä käydään läpi niitä tylsiä maantiedon, biologian sekä matematiikan asioita.
Kun puhutaan kivasta koulusta, niin varmaan on ainakin joistakin oppilaista mukavaa, että siellä pelataan vaikka koripalloa. Mutta kuitenkin tärkeämpää pitäisi olla se, että oppilaita motivoidaan opiskelemaan. Eli opetusta varten pitäisi luokassa olla sellainen ilmapiiri, että oppilaat ovat vastaanottavia opetukselle, eli ergonomian pitäisi olla kunnossa, eikä esimerkiksi koulukiusaaminen saisi aiheuttaa pelkoa, koska stressi varmasti laskee opiskelu halukkuutta. Piirileikkien sijasta pitäisi oppilaille opettaa niitä asioita, joita on merkitty lukujärjestykseen. Tietenkin oppilaan pitäisi uskaltaa kysyä asioista, jos hän ei aivan ymmärtänyt, ilman että hän kokee joutuvansa pilkan kohteeksi. Ja samalla hänen pitäisi myös opetella itsenäisesti etsimään tietoa.
Nykyään puhutaan paljon tasa-arvosta. Eli myös “hitaampien pitäisi ehtiä mukaan”. Tuo asia ymmärretään usein siten, että opettajan tulee säätää opetuksen tahtia siten, että luokan hitaimmat oppilaat määräävät tahdin kaikessa. Se aiheuttaa erittäin pahaa turhautumista muissa oppilaissa. Tuossa tapauksessa ei kaikkien mielestä puhuta tasa-arvosta vaan tasapäistämisestä. Maassamme on paljon helpompaa olla huono kuin hyvä.
Eli luokan huonoin on jotain sellaista, millä voidaan aina jotenkin kehua. “Minä kun en ymmärrä” on hyväksyttyä puhetta. Tai “tätä ei varmaan kukaan muukaan osaa” on asiallista oman itsen vähättelyä, jota jotkut kutsuvat itsekritiikin nimellä. Jos joku on oikeasti hyvä esimerkiksi matematiikassa tai kielissä, niin tuota asiaa ei varmaan koskaan saisi edes sanoa. Se kun tulkitaan saman tien omahyväiseksi oman itsen kohottamiseksi tai itsen kehumiseksi.
Kun me maassamme puhumme esimerkiksi suuresta tutkijasta, niin tietenkin hänen kohdallaan pitää mainita se, kuka hänet löysi ja kuka hänet koulutti. Sitä mitä hän itse on saanut aikaan ei tarvitse kovin tarkasti käydä läpi. Se kenen ryhmään hän on kuulunut sen sijaan mainitaan aina, sekä kaikki muut asiat kuten omat esimiehet jotka ovat tuota työtä tukeneet saavat kiitosta. Mutta työn tekijää itseä ei kovin paljon kehuta.
Tuolloin kaikki oma-aloitteisuus tukahdutetaan eikä kukaan saa tehdä mitään ilman erillistä komentoa. Tämä tilanne on kiusallinen, koska jos sitten esimerkiksi viimeisellä tunnilla joku on paljon toisia nopeampi, niin silloin hän saattaa joutua pyörittelemään peukaloita ehkä lähes koko tunnin ajan. Ja sitten se rämeen hitain saa muiden luokkakavereiden vihat päälleen. Jos sitten lapset päästetään kotiin sitä mukaan kun he ovat työt tehneet, niin se aiheuttaa myös ongelmia kuten kateutta ja myös rauhattomuutta.
Joskus opettajat ovat sanoneet, että he toivovat etteivät lapset opettele lukemaan ennen koulua. Tai he voivat toivoa etteivät oppilaat harjoittele tehtäviä etukäteen. Tuollainen asenne vie tehokkaasti oppilaan halun opiskella itsenäisesti, ja tuota taitoa tarvitaan sitten myöhemmin yliopistoissa. Jos opettajalla ei ole aikaa mihinkään opetukseen liittyvään, niin silloin lasten pitää joko pudota koulusta tai sitten opetella etsimään itsenäisesti tietoa. Se miten motivoitunut opettaja joukkoa opettaa ratkaisee hyvin paljon siitä, miten koulua käydään. Mutta jos jossain ensimmäisellä tai toisella luokalla tehdään virheitä opetuksen suhteen, niin nuo virheet näkyvät vasta useiden vuosien jälkeen tilastoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.