Hyvää uutta vuotta koko Suomelle. Siis se mitä me haluamme ovat hyvät asiat. Se mitä taas haluamme jostain syystä lukea ovat asiat, joissa siintää maailmanloppu meininki. Mutta siis kohta on aika siirtää vanha vuosi muistojen kammioon, ja ottaa uusi vuosi ja uudet kujeet käyttöön. Siis uusia kojeita varmaan taas kohta saamme käyttöömme, mutta kuitenkin meillä pitää olla myös muuta sisältöä elämään, kuin uusien koneiden tai virtuaalisten laitteiden käyttöä. Ja yksi niistä on tietenkin virtuaalisen ilotulituksen katseleminen oman tietokoneen näytöltä.
Tai ehkä olen vähän enemmän kuin normaalisti rajoittunut. Ja rajoitteista olemme saaneet lukea koko viime vuoden. Ihmisten mielestä on hienoa kun esimerkiksi työpaikkaa koskevissa lääkärin yms. rajoiteita käsittelevissä todistuksissa kerrotaan suoraan heti ensimmäisellä sivulla että mitä kaikkia rajoitteita ihmisellä oikeastaan voi olla. Jos sitten noiden rajoiteista kertovien listojen jälkeen työhönottajalla on vielä aikaa, niin hän voi sitten vielä jostain CVstä katsoa sen, mitä hyvää hakijassa oikeastaan voisi olla. Mutta tekeekö tuo käsittelijä niin.
Vai laittaako hän hakemukset sen jälkeen suoraan roskakoriin? Tai ehkä hän asettaa tuon henkilön neljän tunnin työpäivälle, sekä järjestelemään jotain tunkkaista varastoa mielellään yksin. Näin sitten kukaan ei aiheuta tuolle henkilölle mitään suurta pettymystä. Kun hän ei saa koskaan edes vaihtaa sanaakaan muiden kanssa, niin varmaan hän silloin säästyy suurilta pettymyksiltä.
Kun työnhakija laittaa hakemuksensa jollekin työnvälitys-alan yhtiöön, joita henkilöstöpalvelun nimellä kutsutaan, niin hän joutuu täyttämään esimerkiksi osoitetta ja puhelinnumeroa. Kuitenkaan työnantajan ei tarvise kertoa kuka noita hakemuksia käsittelee. Eli periaatteessa vaikka väkivaltaisen puolison sisko tai veli voivat noita hakemuksia päästä lukemaan. Tai pahimmassa tapauksessa väkivaltainen exä voi saada tuon hakemuksen oman työpaikkansa toimiston pöydältä.
Kun tässä tekstissä puhutaan "rajoitteisesta henkilöstä", niin se ei tarkoita ketään tiettyä ihmistä. Se tarkoittaa ketä tahansa jolle on määrätty sairaseläke, joka käsittää fyysiset, psyykkiset sekä sosiaaliset työtä koskevat rajoitteet. Noiden rajoitteiden takia henkilö saa sitten eläkettä, joka ei kuulemma suuren suuri ole. Eli kun esimerkiksi lehdistössä puhutaan noista suurenmoisista eläkkeistä, niin ehkä kannattaisi myös mainita se paljon puhuttu eläkkeen määrä. Eli tietenkin se näyttää hyvältä, jos joku on saatu pois työvoimatoimiston kortistosta. Mutta se että eläkkeen määrä ei nyt kovin suuri ole ei varmaan ainakaan eläkkeen saajaa lämmitä.
Siis me käsittelemme asioita jostain syystä siten, että missään ei käsitellä ihmisen osaamista, muuten kuin siten, että listataan sitä, mitä hän ei osaa tai muuten kykene tekemään. Varmaan on hienoa ajatella että ihminen menee sairaslomalle työvoimatoimistosta, niin hän voisi saada eläkkeen, jonka avulla sitten selviää päivittäisistä asioista. No sitten varmaan unohtuu kaikki se, mitä me muut olemme saaneet kuulla. Ihminen ei siis ole mikään toimeentulotuen käyttäjä, joka käy joka päivä ostamassa maidon sekä hernekeittoa ja viikonloppuisin pizzan jostain kaupasta. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jonka elämään pitäisi kuulua muutakin kuin jokapäiväinen leipä. Siis mitä muuta kuin vuokran ja laskujen maksu sekä jokapäiväinen leipä pitäisi ihmisen elämään kuulua?
Pitäisi siihen välillä kuulua myös duuri sekä iloiset asiat. Mutta tietenkin se että kaikki tekisivät töitä kotonaan voisi aiheuttaa sen, että joku sattuisi vaikka kohtaamaan rappukäytävässä tuollaisen rajoitteita täynnä olevan ihmisen, ja ehkä tuo kohtaaja ei aivan heti huomaa sitä, miten rajoitteita täynnä tuo vastaan tuleva henkilö sattuu olemaan. Jos tuo kohtaaja sitten kehtaa käydä tuollaisen ongelmia täynnä olevan ihmisen kotona vaikka päiväkahvilla, niin edessä on katastrofi. Kuinka niin selvä ongelma ja rajoite jäävät huomaamatta korkeasti koulutetulta etätyöläiseltä, joka on kuitenkin työelämässä. No ehkä negatiivisia asioita sekä toisten rajoitteita korostava yhteiskuntamme antaa sen yhden kerran anteeksi, jos joku puku-setä nyt sattuu eksymään jonkun työelämän ulkopuolelle ajautuneen daamin kanssa sänkyyn.
Kun puhutaan esimerkiksi siitä, miten paljon rajoitteita ihmisillä on, niin silloin minä itse joskus mietin, että miten paljon rajoitteita on sen toisen ihmisen päässä? Jos töihin otetaan ihminen, joka saa reilun mahdollisuuden eikä onnistu, niin se on asia joka sattuu silloin tällöin myös niille, joille ei ole listattu rajoitteita. Mutta pitääkö työnantajien tietää toisen rajoitteista etukäteen, jotta he voivat päätellä että kelpaako hän töihin? Monissa tapauksissa puhutaan suoraan, että tuolle rajoitteiselle ihmiselle ei haluta aiheuttaa pettymyksiä.
Mutta jostain syystä nuo valtavan suuret eläkkeet aiheuttavat sen, että nuo "perustoimeentulon" varassa elävät ihmiset eivät sitten enää kelpaa kenenkään seuraan. He vain jäävät yksin kotiinsa, istuvat aina aikuisinakin vanhempiensa vieressä, lihovat sekä kuulevat kaiken maailman kohteliaisuuksia. Eli se että 30 vuotiaan henkilön kutsut liitetään hänen vanhempiensa kutsuihin ja hänen kanssaan ei edes haluta vaihtaa mielipiteitä ei siis ole pettymys. Se että jos vanhemmat eivät saavu johonkin juhlaan niin tällä rajoitteisellakaan ei ole mitään asiaa niihin juhliin.
Pieni ylipaino ei myöskään haittaa. Siis varmaan tuo pieni ylipaino ei ketään haittaa, jos henkilöllä ei itsellään sitä satu olemaan. Eikä se että vatsaportti ei sulkeudu kunnolla myöskään haittaa naapureita. Jos it sattuisin heräämään keuhkot täynnä vatsan sisällystä, niin silloin varmaan kokisin asiat hiukan toisin.
Samoin kun rajoitteinen menee johonkin työkokeiluun tai muuhun vastaavaan paikkaan, niin silloin rajoitteinen saa heti kuulla olevansa merkitty mies tai nainen. Hän saattaa istua yksin kahvihuoneessa koko harjoittelujakson ajan. Tai sitten hänen tehtävänsä on tiskien kerääminen ja tiskaaminen.
Mutta nyt on vanhan vuoden viimeinen päivä. Päivän viimeinen molli on kirjoitettu, lukekaa tai älkää lukeko.Se on oma asianne. Mutta tässä vuoden viimeisenä päivänä ajattelin vähän purkaa mieltäni asiasta, jonka joku saa aina välillä kokea.