Kansanedustaja Junnila aikoo erota. Vilhelm Junnila on hyvä esimerkki ihmisestä, joka on saanut paljon huomiota "huumorilla", jota ei kuitenkaan voida hyväksyä. Junnilan toiminta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sekä Eduskunnassa on asia, jossa on menty hyvän maun ulkopuolelle. Eduskunnan pitäisi olla paikka, jossa ei kerrota mauttomia ajatuksia siitä, että ihmisten murhaaminen on muka jotenkin hyväksyttävää. Onko valtiojohdon jäsenen oikeasti hyväksyttävää esitellä natsisympatioita? Meidän yhteiskunnassamme on tultu siihen tilanteeseen, että meidän olisi ehkä syytä ryhtyä katsomaan että mitä minkäkin puolueen nimissä ladellaan. Tietenkin puolueen pitää saada huomiota, jotta äänestäjät löytävät sen, mutta mitä jos puolueen jäsen osoittaa esimerkiksi tukeaan kansanmurhalle? Murha on erittäin ikävä ja kielletty tapa toimia. Siis toisen ihmisen vahingoittaminen on rikos. Ja vielä tuomittavampaa on avuttoman ihmisen murhaaminen tai pahoinpiteleminen. Jopa maamme edustavimmiss...
Mietteitä erilaisista asioista, joista puhutaan tai jotka vaikuttavat yhteiskuntaan sekä yksilöön. Eli blogi sisältää sekä yksityistä ja julkista infrastruktuuria, lainsäädäntöä ja politiikkaa koskevia ajatuksia