Aluksi voin todeta, että Marinin hallitus on saanut poikkeuksellisen paljon tukea. Ja syynä on ollut pandemia. Nyt sitten edessä ovat eduskuntavaalit, ja jokaisella puolueella sekä edustajalla on tarve nostaa omaa profiiliaan. Hallitus on siis tiensä päässä, ja jokaisella puolueella on tarve profiloitua sekä vakuuttaa äänestäjiä, että juuri tämä tietty puolue on juuri se valinta, joka ajaa juuri tämän tietyn äänestäjän asiaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Mutta se että puolue lähtee äänestämään hallitusta vastaan istuessaan siellä on asia, mikä varmasti vaikuttaa äänestäjien mielipiteeseen kyseisestä puolueesta. Kaikki eivät ehkä ajattele tuollaisesta toiminnasta aivan niin kuin puoluejohto haluaisi ihmisten ajattelevan.
Tuollaista sooloilua voidaan käsitellä samalla tavalla kuin yksittäisten edustajien kesken vaalikauden tekemiä puolueloikkauksia, jotka eivät ehkä ole kaikkien äänestäjien silmissä sellaisia asioita, kuin mitä edustaja toivoisi niiden olevan. Eli puolueloikkaus saa sitten aikaan sen, että joku äänestäjä saa sellaisen kuvan poliitikosta, että hän on kuin tuuliviiri, joka menee aina sen mukaan, minne poliittiset tuulahdukset sattuvat häntä kuljettamaan.
Äänestäjä voisi ehkä kuvitella että tuo poliitikon valitsema suunta on se, missä kyseinen henkilö saa eniten omaa henkilökohtaista hyötyä. Vaikka poliitikko tietenkin vetoaa omatuntoonsa tai maan etuun. Mutta kuitenkin puolueloikkaus varmasti saa aikaan myös ajatuksia, joiden mukaan poliitikko ajaakin vain omaa eli taloudellista etuaan.
Kun poliitikko tekee lupauksia, niin hänen on kohdeltava äänestäjiä asiakkaina, joille hän kohdistaa lupauksiaan. Jos poliitikko ei voi tai halua pitää lupauksiaan, niin silloin se tuo hänelle ongelmia jatkon kannalta. Eli koskaan poliitikko ei voi miellyttää kaikkia. Hänen on valittava ryhmä, jolle hän kohdistaa lupauksiaan. Mutta sitten nuo lupaukset pitää voida sovittaa puolueen yleisen kannan mukaan.
Ja jos puolue mielii hallitukseen, niin silloin se voi joko hankkia itselleen yli 50% kannatuksen. Jos se saa enemmistön eduskuntaan, niin silloin puolue voi yksin muodostaa hallituksen. Tai jos puolue ei tuota enemmistöä satu saamaan, niin silloin sen pitää ryhtyä keskustelemaan yhteistyöstä myös muiden puolueiden kanssa. Tuolloin pitää myös muita puolueilta löytyä tahtoa tehdä yhteistyötä. Eli neuvotteluissa asetelma on sellainen, että jos haluaa jotain saada, niin silloin pitää myös voida luopua jostain omista tavoitteista tai enemmistö eduskuntaan jää saamatta.
Keskusta lähti käymään ennenaikaista vaalikampanjaa, puukottamaan hallituskumppaneitaan selkään sekä äänestämään ennalta sovittuja asioita vastaan. Tuloksena oli show, jonka tarkoitus oli ilmeisesti jo auttaa seuraavan hallituksen muodostamisessa. Mutta kuten alla olevasta uutisesta näemme, niin tulos ei varmaan ollut aivan Keskustan johdolle mieleen, kun puolueen kannatus oli pudonnut 9%. Siis miksi tuo kannatus putosi noin paljon? Keskustan viimeaikainen politikointi eli esimerkiksi Eduskunnan puhemies Matti Vanhasen pyyntö siirtää NATO äänestys siihen, kunnes Turkki sekä Unkari ovat jäsenyyden ratifioineet voidaan tulkita siten, että Keskusta aikoo perääntyä koko tästä prosessista.
Samoin se että tämä hallituksen linjan vastainen äänestys tapahtui juuri ennen Eduskuntavaaleja voidaan tietenkin tulkita haluksi kerätä ääniä, eikä todelliseksi vaikuttamiseksi. Äänestäjä voisi tulkita Keskustan toiminnan siten, että se vain hakee ajan kuluksi ennenaikaisia vaaleja muutamia kuukausia ennen kuin vaalit muutenkin pidettäisiin. Kun ihminen äänestää jotain ehdokasta, niin hänen äänensä menee myös puolueelle.
Mikäli puolue sitten lähtee hallitukseen, niin sen pitää luvata muille jotain. Mutta myös muiden pitää luvata tälle puolueelle jotain. Hallituksessa sitten luodaan ohjelma, jonka mukaan pitäisi kaikkien äänestää. Ja sitten jos joku tekee esimerkiksi sellaisen teon että äänestää hallituksen esityksiä vastaan vaikka oma puolue on hallituksessa, niin se antaa kuvan populistisesta sooloilusta, jolla kosiskellaan äänestäjiä.
Kyse on vähän samasta asiasta kuin puolueloikkauksissa kesken vaalikauden. Kun edustaja lähtee kesken eduskunnan istuntokauden toiseen puolueeseen, niin silloin hän unohtaa sen ryhmän, joka on hänet parlamenttiin valinnut. Tuollainen puolueloikkaus saattaa olla poliitikon eli kansanedustajan omasta mielestä hyvin vakuuttava osoitus siitä, että hän osoittaa selkärankaa. Mutta joku saattaa ajatella niin, että kyseinen edustaja ei enää ole vakuuttava.
Joskus kun joku ennen niin pienistä puolueista alkaa voimakkaasti laajentua, niin silloin joku edustaja saa aina välillä suuren herätyksen, ja huomaa että hänen omatuntonsa vaativan välittömästi siirtymistä toiseen puolueeseen. Loikatessaan voimakkaasti kasvavaan puolueeseen saattaa edustaja tai poliitikko ajatella saavansa lisää näkyvyyttä sekä suuremman äänisaaliin kuin vanhassa puolueessa. Mutta vaikka poliitikko tietenkin aina vetoaa omatuntoonsa, niin joidenkin mielestä tuo puolueen vaihto johtuu siitä, että loikannut poliitikko saa paremman palkan sekä paikan puolueen esikunnasta, vaikka poliitikko vetoaa tietenkin omatuntoonsa.
https://ajatuksiakahvikupinaaressa.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti