Siirry pääsisältöön

Miksi haluamme uskoa, että venäläiset kannattavat sotaa?

 


Heti aluksi meidän pitää muistaa se, että kaikki venäläiset ovat saman maan kansalaisia. Eli he asuvat samassa maassa Vladimir Putinin kanssa. Samoin tavallinen venäläinen lähtee sotaan Ukrainassa, ja sen takia tämä asia on hiukan erikoinen. Siis jos ajatellaan sotaa, niin se että onko sotilaan motiivina raha vai halu tukea esimerkiksi Vladimir Putinia on sodan sekä vastapuolen kannalta aivan yhdentekevää. Kun sotilas menee rintamalle ja ampuu vastustajaansa, niin silloin hän on sotilas, jonka tarkoitus ja motiivi on ampua vihollista, oli hänen tarkoituksensa tehdä vaikutus johtajaansa tai ostaa uusi auto. 

Lauri Kontron kolumnissa kysytään sitä, että miksi haluamme uskoa venäläisten kannattavan sotaa? Siis se että kannattaako esimerkiksi Venäjän asevoimien sotilas sotaa on sikäli merkityksetön, että jos hän lähtee sotaan mitä hän ei kannata, niin silloin hän kuitenkin tukee valtiotaan. Tässä vähän aikaa sitten näin erään videon, missä venäläinen sotilas sanoo, että hän lähtee sotaan siksi, että hänen perheensä tarvitsee palkkiota, joka on luvattu tuosta tehtävästä. Siis hän ei sano että hän kannattaa sotaa, mutta kuitenkin on sinne lähdössä. 

Siis kyse on hyvin monimutkaisesta sekä samalla myös absurdista asiasta. Ihminen voi vastustaa sotaa, mutta silti hän voi sinne lähteä. Kun puhutaan siitä, että miten helppoa on omalta sohvalta kommentoida asioita, joita me kaikki pidämme jotenkin itsestään selvyytenä, niin unohdamme sen eron mikä on esimerkiksi Venäjän sekä Suomen välillä. Venäjällä ihmisten mieliin on iskostunut se, että valtiovallan vastustamisesta saattaa seurata hyvin pahoja vaikeuksia. Ja siksi venäjällä ei mielellään ainakaan ennen olla uskallettu avoimesti vastustaa valtiota, joka näkee ihmiset vain järjestelmän osasina. 

Tuo tapa nähdä kansalaisten olemassaolon tarkoitus vain sellaisena, että heidän tehtävänsä on palvella valtiota poikkeaa länsimaisesta ideologiasta, missä valtio ainakin periaatteessa on olemassa siksi, että se valvoo kansalaistensa etua. Venäjälläkin valtio on toki olemassa tuota asiaa varten, mutta ensisijaisesti valtion sekä kansalaisten velvollisuus on tukea valtion johtoa. Eli tällä tarkoitan kärjistäen sitä, että naisten velvollisuus on tehdä lisää lapsia, jotta he voivat mennä armeijaan. Ja sitten miesten velvollisuus on olla valtion käytettävissä, kun valtion johto päättää että se tarvitsee aseellista voimaa. 

Venäjällä ei esimerkiksi ole olemassa mitään muuta mediaa kuin se, mikä tukee Kremlin agendaa. Samoin poliisin tehtävä ei ole ensisijaisesti tutkia rikoksia vaan turvata valtion johtoa. Eli kyseessä on periaatteessa sisäisestä armeijasta, jonka tehtävä on murskata kapinat. Ja Venäjällä kaikki mielenosoitukset ovat oikeastaan kapinan synonyymejä. Eli poliisi on oikeastaan vain osa armeijaa, ja kaikkien poliisien sekä sotilaiden pääasiallinen tehtävä on totella saamiaan käskyjä ilman mitään sen suurempia moraalisia tai eettisiä pohdintoja. 

Vladimir Putin itse on kasvatettu ajattelemaan että ihmiset ovat osa koneistoa nimeltään valtio. Valtiota johtavat Neuvostoliiton ajoilta olevan ideologian mukaan viisaat miehet, joiden päätöksiä ei tavallisen ihmisen sovi arvostella. Venäläisen ideologian mukaan kaatuminen isänmaan puolesta on suurin ja upein uhraus, jonka mies voi tehdä. 

Jos Venäjä olisi länsimaa tai edes länsimaistyyppinen demokratia ei se olisi lähtenyt hyökkäämään Ukrainaa vastaan. Eikä sen poliisivoima pamputtaisi mielenosoittajia niin mielellään. Jos Venäjä olisi länsimainen tasavalta, niin Vladimir Putin olisi ehkä jo erotettu, mutta Venäjällä asiat ovat toisin. Putin vetoaa ihmisiin, joita viehättää vahva johtajuus.

Eli Putinilla on myös tukijoita. Nimittäin Venäjällä sillä että ihminen on poliittisesti luotettava eikä koskaan kyseenalaista mitään saamiaan käskyjä pääsee helposti hyvinkin pitkälle. Hyvänä esimerkkinä tästä on puolustusministeri Shoigu, joka on koulutukseltaan rakennusmies. Hän on päässyt puolustusministeriksi, koska on totellut kuuliaisesti Putinia. Samalla tavoin tottelemalla valtion johtoa on moni muukin päässyt Venäjän asevoimissa hyvin korkeisiin asemiin. Ja se tietenkin näkyy esimerkiksi Venäjän asevoimien suorituksissa Ukrainan sodassa. 

https://yle.fi/uutiset/3-12654617

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...