Siirry pääsisältöön

"Meidän äiti tekee tärkeämpää työtä kuin sinun äitisi"


Pekka Seppäsen kolumni YLE:n kotisivuilla 29.9.2022 ottaa kantaa siihen, miten EK eli Elinkeinoelämän Keskusliitto mainostaa yksityistä sektoria, joka toki maksaa valtion työntekijöiden palkan. Linkki artikkeliin on tekstin lopussa.  No, kun me ajattelemme työelämää, niin ainakaan nykyisessä työelämässä on sellainen aspekti, että siellä ei seisoskelijoita kaivata. Jos työtä ei satu löytymään, niin silloin alkavat välittömästi YT-neuvottelut, koska työnantajien ei kannata maksaa palkkaa seisoskelijoille, vaan heidät lähetetään suoraan kohti työvoimatoimistoa. 

Esimerkiksi työnantajien kannattaa mieluummin ottaa kesätöihin henkilöitä, jotka palkataan jonkun työvoimapalvelun kautta määrä-aikaiseen työsuhteeseen, kuin palkata heitä suoraan, koska se takaa sen, ettei turhia kuluja tule. Ja sitten kun työntekijää ei enää tarvita, niin hän voi lähteä vaikka kohti uutta työpaikkaa, koska tarpeettomia työläisiä ei kaivata yhtään missään. Kun sitten henkilö tulee töihin kesäksi, niin hänelle voidaan teettää töitä siihen tahtiin, että taukoa ei juurikaan ehdi pitää, ja kun luvataan mahdollista vakinaistamista, niin silloin saadaan henkilö yrittämään kaikkensa. 

Työelämän vakiintuneisiin pelisääntöihin kuuluu se, että työpaikat maksavat joskus bonuksia ansioituneille työntekijöille. Työpaikoilla ei tällä hetkellä ole lakiin perustuvaa palkka-avoimuutta, mikä tarkoittaa että kukaan ei tiedä paljonko työkaveri tienaa. Lakiin perustuva palkka-avoimuus on asia, mikä varmasti kuulostaa hyvältä. Kuitenkin se että pitäisikö esimerkiksi vuokratyömiehen saada tietää vakituisen, samassa tehtävässä työskentelevän palkka on varmasti asia, mikä aina välillä aiheuttaisi keskusteluja.



Palkka on paljon enemmän kuin pelkkää rahaa. Se on myös erilaisia muita palkkioita, kuten yhtiön maksamia hemmotteluviikonloppuja kylpylöissä tai ilmaisia parkkipaikkoja. 


Mutta kun puhutaan tilanteesta, missä keskustellaan bonuksista, niin niiden kanssa yhtiöt voisivat olla vähän avoimempia. Palkka ja bonukset ovat kuitenkin paljon suurempia asioita, kuin pelkkä palkka. Saattaa olla että ansioituneita työntekijöitä palkitaan esimerkiksi ilmaisilla lounailla jossain ravintoloissa, ilmaisella parkkipaikalla, kuntosalikorteilla, oikeudella käyttää mökkiä Saimaan rannalla tai leasing autoilla, joiden käytölle ei ole mitään rajoituksia. Eli näennäisesti kaksi työntekijää voivat saada rahallisesti samaa palkkaa, mutta toinen saa sitten paljon muita etuja tuosta työstä, josta toinen voi saada vain palkkaa. 

Eli olisi varmaan parempi, että bonusten myöntämisen perusteet olisivat esimerkiksi lapulla seinällä. Tuolloin työläiset voisivat katsoa suoraan että mitä heidän pitää tehdä, jotta he voisivat saada noita haluttuja palkankorotuksia. Tuolloin kaikille tulisi selväksi, mitä tarkoittaa se paljon puhuttu "ansioitunut työntekijä", ja kaikki voisivat ainakin yrittää täyttää tuon asteikon sekä sen normit. Itse olen monta kertaa kuullut siitä, että esimerkiksi projektiryhmästä vain yhtä tai kahta on palkittu, ja muut eivät ole saaneet palkkioita. Joten olisi hyvä että kaikki tietäisivät mitä heidän pitäisi tehdä, jotta myös he voisivat saada bonuksia. 

https://yle.fi/uutiset/3-12640055


https://ajatuksiakahvikupinaaressa.blogspot.com/


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...