lauantai 2. huhtikuuta 2022

Presidentti Halonen ei ole ainoa, joka pettyi Vladimir Putiniin

   

Kuva: Pinterest

Tiedättekö mitä yhteistä on Leninillä sekä Vladimir Putinilla. Molemmat ovat aikoinaan luvanneet muutosta, mutta tuo muutos on ollut vain siirtyminen poliisivaltiosta uuteen poliisivaltioon. Eli oikeastaan kaikki muutos mitä on tapahtunut on se, että salaisen poliisin nimi vain on muuttunut ajan myötä Tšekasta FSB:ksi. Eli kuten tiedämme, niin tuon vuonna 1917 perustetun salaisen poliisin toimintatavat ovat edelleen samat, ja ne periytyvät tsaarien salaiseen poliisiin ohranaan, joka urkki sekä murskasi tsaarin vastaista oppositiota tehokkaasti ja osaavasti. samat menetelmät siirtyivät sitten kommunistisen Neuvostoliiton salaiselle poliisille eli turvallisuuspalvelulle. 

Presidentti Tarja Halonen ei ole varmaan ainoa, joka on pitänyt Vladimir Putinista. Ennen kuin Putinista tuli presidentti, ja hän sai käyttöönsä valtion hän oli varmaan erittäin mukava ja kansainvälinen mies. saattaa olla että putin poliittisen uransa alkuvaiheilla ja ennen presidentiksi pääsyään oli aivan oikeasti muutoksen mies, joka tulisi purkamaan turvallisuuspalvelun sekä hajottamaan Neuvostoliiton jäänteet, mutta sitten kun hän pääsi valtaan, niin rupesi ääni muuttumaan kellossa. Putinin malli jossa hän keskitti vallan itselleen teki hänestä suuren ja samalla hän aiheutti pettymyksen. Tarja Halonen ei ole ainoa, joka Putiniin  on uskonut, ja sitten joutunut pettymään. 

Hän petti kaikki jotka uskoivat siihen, että tuo mies voisi tuoda muutoksen Venäjälle, jota on kautta aikojen hallittu rautaisella kouralla ja pelolla. Kaikki Venäjän valtaapitävät ovat kautta aikojen tsaareista Leniniin luvanneet maalleen uudistuksia, ja nuo uudistukset ovat usein olleet sellaisia että ne keskittävät vallan pienelle joukolle. Samalla tavoin kuin Lenin petti kansan on putin tehnyt saman asian. Hän ei ole lupauksista huolimatta vienyt muita uudistuksia läpi, kuin sen että valta keskittyi hänelle itselleen. 

Eli kun valtaan pääsee, niin valta turmelee, ja loputon valta turmelee loputtomasti. Putin saattoi olla hyvinkin mukava ja miellyttävä mies, mutta hänet on KGB:ssä koulutettu olemaan sellainen. Eli hän on ulkoisesti hyvin miellyttävä ja avoin, mutta tuo avoimuus saattaa olla hyvinkin pettävää. Ja Putin varmasti osaa tehdä muut kiitolliseksi itselleen. Siitä kuinka Putin tulipalon sytyttyä sitoi lakanat yhteen ja pelasti toisen, vanhemman tyttärensä liekeistä sitomalla lakanoita yhteen, ja päästyään sitten alasti pakoon liekkejä, kun hän yritti pelastaa perheensä säästöt eli  salkullisen rahaa. 

Tuosta Kiimajärvellä sattuneesta datšan tulipalosta jossa palokunnalta loppui vesi, ja letkut jäivät lyhyiksi varmaan kirjoitetaan vieläkin melko paljon. Ja tapauksesta on hyvä kuvaus Helsingin Sanomien kuukausiliitteen numerossa 4/22. Tapaus varmaan on usein käytetty esimerkki KGB miesten neuvokkuudesta, ja mielenkiintoista myös on se, että rakennusyhtiö tuomittiin vastuulliseksi tuohon tulipaloon. Sitten rakennusyhtiö joutui tekemään uuden datšan Putinin perheelle. joskus myöhemmin on kysytty, että mitä jos tuo datša ei olisi ollut KGB-miehen käytössä? Olisiko silloin tuomio ollut toinen?

Kuva 2 Tšekan merkki. (Kuva Wikipedia/Tšeka)


Siitä myöskään ei ole mainintaa, että oliko kyseinen vapaa-ajan asunto eli datša Putinin henkilökohtainen vai oliko se virkaan kuuluva etu? Eli oliko sen rakennuttaja Putin, Pietarin kaupunki vai FSB? Joskus on väitetty, että tuo tulipalo oli varoitus siitä, mitä tapahtuu, jos pettää turvallisuuspalvelun tai on sen takana voinut kyllä Venäjän mafiakin olla. Tai sitten palo sai alkunsa viallisesta sähköliitoksesta.  Se mitä muuta kuin rahaa tuossa palossa paloi jää ikuisesti arvoitukseksi. Eli oliko putin ehkä ottanut jotain mukaansa turvallisuuspalvelusta? 

Ja liittyykö tuo joku ehkä hänen DDR:n aikaiseen toimintaansa, jossa hän saattoi päästä valvomaan myös korkea-arvoisempia turvallisuuspalvelun virkailijoita, jotka ehkä kävivät tuossa kuuluisassa Bellevue-hotellissa Dresdenin kaupungissa haistelemassa sekä maistelemassa ylellistä ja prameaa tunnelmaa.  Tuo hotelli oli auki myös ulkomaalaisille, ja se oli loistava paikka värvätä kontakteja. 

Eli sattuiko Putinin kohdalle tapaus, jossa joku esimies oli vähän ottanut liikaa, ja sitten oli esimerkiksi kuuluisa salkku unohtunut väärään paikkaan? Tai oliko putin ehkä kuvannut jotain mitä esimiehet eivät halunneet hänen kuvaavan. No tuota voimme arvuutella loputtomasti. DDR:n aikaan Putin oli "vain majuri", mutta sai siellä sitten kuitenkin kaksi ylennystä, joista molemmat ovat olleet merkittäviä. 


Oliko Putinin pesti FSB:n päällikkönä vuosina 1998-1999 kutsu pois formaliinista. Eli onko Putin itse suunnitellut oman uransa, vai onko joku auttanut häntä siinä?


Putinin maine uudistajana johtuu siitä, että hän toimi Pietarin pormestari, Anatoli Aleksandrovitš Sobtšakin (1937-2000) taustajoukoissa. Sobtšak kuoli ilmeisesti botuliinimyrkytykseen, jonka taustalla saattoi olla joko FSB tai Venäjän mafia. Mutta tuon oudon murhan motiivi saattoi olla se, että joku ehkä epäili Putinin paljastaneen Sobtšakille asioita, joista haluttiin olla vaiti. 

Omituista että tuo murha sattui samaan aikaan kun putin pääsi ensimmäistä kertaa Venäjän presidentiksi. Sobtšakin kausi Pietarin kaupunginjohtajana päättyi vuonna 1996, joten mitä Putin teki vuodesta 1996 vuoteen 1998, jolloin hän siirtyi FSB.n päällikön virkaan? Tuo FSB:n päällikön virka, jota Putin hoiti vuoden verran oli kuin kutsu pois formaliinista, mihin esimerkiksi YYA-Suomessa säilöttiin poliitikot, jotta he eivät ryvettyisi päivän politiikassa. 

En usko että Putin on kaikessa kovuudessaan kaikkien niiden murhien takana, joita häneen on liitetty. Ainakaan jos puhutaan väkivallasta ennen Putinin virkaa FSB:n päällikkönä sekä Venäjän presidenttinä. Siis Putin on ollut FSB:n johtaja vuosina 1998-1999. Sen jälkeen hän on toiminut politiikassa. 

Vuonna 2008 hän nousi "Yhtenäinen Venäjä-puolueen" johtoon viettäessään välikautta Venäjän presidentin virasta.  Vuonna 2000 hän saavutti ensimmäisen kerran presidentin aseman 52,94% äänisaaliilla. Vuonna 2008 valittiin hänen tilalleen Dmitri Medvedev. Tuolloin esimerkiksi Venäjän presidentin toimikausien määrä poistettiin, ja sitten valta palautettiin Putinille, ja sai samalla oikeuden säätää lakeja. Vuoden 2012 jälkeen Putin on hallinnut Venäjää yksinvaltiaan tavoin, ja keskittänyt vallan itselleen. 

Me kaikki tiedämme, että korruptio turmelee, ja se että esimerkiksi joku turvallisuuspalvelun mies jää kiinni sivutyönä tehdystä murhasta, niin hän varmaan väittää suoraan käskyn tulleen Putinilta. Eli kaikki väkivalta edes Venäjällä ei ole varmaan Putinin komentamaa, vaikka väkivallan tekijä haluaakin muiden uskovan niin. Tuolloin ei kukaan uskalla tutkia tapauksia. 

Mutta Putinin autoritäärinen vallankäyttö kyllä viittaa siihen, että hän on myös ollut mukana käskemässä noita tekoja. jotka ovat kohdistuneet hänen vastustajiinsa. Mutta joissakin tapauksissa on joku muukin voinut käyttää tilaisuutta hyväkseen, ja tehdä Putinille palveluksia. Se mikä sitten auttaa varmasti peittelemään noita tapauksia on se, että putin ei tee mitään noiden tekojen tutkimusten eteen. 

Ja Putinin kohdalla me kaikki toivoimme, että hän olisi toinen mies, joka haluaisi uudistuksia. Mutta hän oli pettymys kaikilla tasoilla. Eli kuten tekstin alussa kirjoitin, niin Tarja Halonen ei ole ainoa joka häneen on pettynyt. 


Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Anatoli_Sobt%C5%A1ak

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ohrana

https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1eka

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_turvallisuuspalvelu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Putin

Helsingin Sanomat: Kuukausiliite 4/22


https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...