Meillä Suomessa vammaisiin suhtaudutaan hyvin erikoisella tavalla. Kun puhutaan vammaisuudesta, niin jostain syystä ihmiset eivät käsitä, että jokainen ihminen on se paljon puhuttu psykofyysinen kokonaisuus. Eli jokainen ihminen haluaa muutakin kuin vain kuulla, kuinka raskasta hänen kanssaan oikein on. Jokainen meistä varmaan haluaa jossain vaiheessa olla myös tasa-arvoinen keskustelu- ja muu kumppani, joka on siis jotain muutakin kuin vain joku esine, josta puhutaan jotenkin alempana olentona kuin muista. Vammaisen kanssa ei voi kukaan muu pelata mitään pelejä kuin muut vammaiset. Siis kaikki maailman pelit eivät ole koripalloa, vaan myös esimerkiksi biljardia voi joku pelata.
Eli onko biljardissa, shakissa tai pokerissa esimerkiksi suurtakaan väliä sillä, että istuuko pelaaja rullatuolissa vai juokseeko hän ehkä maailman huippuaikoja 100m matkalla. Tietenkin myös esimerkiksi hyvinkin jälkeenjäänyt voi juosta maailman huippuaikoja. Eli esimerkiksi 100m juoksu ei vaadi luku eikä kirjoitustaitoa. Mutta jostain syystä kukaan ei koskaan edes ajattele pelaavansa vammaisten kanssa yhtään mitään. Eli kun kuntoutujat tai vammaiset lähtevät retkelle ja pelaavat jotain, niin jostain syystä ohjaajat eivät koskaan tee mitään muuta kuin seisovat vieressä. Ja peli muuten ei ole mikään biljardi, vaan joku mölkky, jota on kiva pelailla lämpimänä kesäpäivänä.
Vammaisen kanssa ei muka saa seurustella, kun se ei ole "hyvää mainosta". Toki vammaisella voi olla tukihenkilö, mutta hän ei saa sitten mitään muuta olla. Tukihenkilö käy kaksi kertaa viikossa 1h ajan, ja siinä se sitten on. Jos tukihenkilö aloittaa seurustelun, niin sitten tietenkin tukihenkilö vaihdetaan, eikä tuettavalta tarvitse mitään kysyä. Eli mitään tasa-arvoista suhdetta johon kuuluu esimerkiksi raveissa tai jossain muussa paikassa kuten baarissa käynti ei voida edes kuvitella.
Vammaisten kohdalla unohdetaan monia asioita, joista ei varmaan olla kovin paljon puhuttu. Yksi asia tietenkin mitä vammaisten kohdalla on täysin unohdettu on se, että vammaiset ovat yksilöitä. Siis liikuntaesteinen, sokea tai joku Tourette/ADHD-potilas eivät ole samanlaisia edes diagnoosinsa perusteella. Mutta sitten kun ajatellaan että esimerkiksi joku Tourette-potilas sitten puhuu itsekseen, niin tietenkin voidaan aina sanoa, että hän sattuu puhumaan jonkun "mielikuvituskaverin kanssa". Mutta kuitenkin me voimme välillä kyllä kysyä sitä, että kuuleeko kukaan oikeasti noita paljon puhuttuja yksinpuheluita? Vai näemmekö me vain ehkä huulten liikkuvan? Eli onko kukaan oikeasti kuullut kenenkään puhuvan itsekseen kadulla tai jossain julkisessa tilassa?
Ihmisten suhtautuminen vammaisuuteen on omituista. Siis jostain syystä esimerkiksi liikenneonnettomuuden uhreja pidetään kaikkia uhreina. Kun puhutaan liikenneonnettomuudesta, niin tietenkin onnettomuuksista raportoidaan. Mutta sitten kuitenkaan ei mainita sitä, että oliko jollain osapuolella esimerkiksi huumeita tai alkoholia veressä, kun onnettomuus tapahtui. Eli kolarien uhreja ymmärretään loputtomasti. Kun ihminen vammautuu esimerkiksi ajettuaan auton ojaan, niin jostain syystä silloin ei koskaan mainita sitä, mitä verikokeesta on löydetty.
Riittää että henkilö on vammautunut. Kukaan ei koskaan mainitse että oliko otettu, kun on lähdetty ajamaan. Jos sanotaan että auton ratissa ollut ihminen vammautuu ja tapahtumahetkellä ovat promillet yli kahden, niin onko kyseessä itse aiheutettu vai puhdas vahinko? Tietenkään kaikilla onnettomuuden uhreilla ei ole promilleja veressä. Mutta kuitenkaan noita tapauksia ei erotella. Riittää että henkilö on vammautunut, eikä sitten muuta koskaan ilmoiteta. Ilmoitetaan vain onnettomuudet. Eikä mitään tietoja esimerkiksi promilleista anneta.
Tai jos autoilija sattuu ajamaan jalankulkijan päälle, niin toki autoilija on syyllinen tapahtumaan. Tieliikennelain mukaan autoilijan on muita varottava, mutta jos esimerkiksi 2,5 promillen kännissä oleva pyöräilijä tai jalankulkija sattuu kaatumaan auton eteen tai lyömään päänsä jalkakäytävään. Niin tietenkin tuonkin asian voisi mainita, jos onnettomuudesta kirjoitellaan. Toki esimerkiksi Helmikuussa oli niin liukasta, että myös selvin päin liikkuva olisi jossain voinut kaatua autojen eteen.
Kun keskustellaan vammaisuudesta, niin esimerkiksi FAS ei ole varmaan asia, mistä kovin moni haluaa puhua. FAS on oireyhtymä, joka johtuu siitä, että äiti on nauttinut raskausaikana alkoholia. Jostain syystä esimerkiksi tällaisesta oireyhtymästä ei juuri koskaan tehdä dokumenttia. Itse olen sitä mieltä, että FAS on oireyhtymä jota tuollaisen henkilön vanhempien pitäisi hävetä. Mutta jostain syystä näistä asioista ei juurikaan keskustella julkisuudessa.
FAS-lasten määrä saattaa olla jopa 3000-6000 vuodessa, mutta vain murto-osa noista tapauksista tulee tietoon, koska FASD diagnoosi vaatii sitä, että äidin raskauden aikainen alkoholinkäyttö voidaan todeta. Mutta se kuinka suuri määrä FASD lapsia syntyy on merkityksetön, koska jokainen FASD tapaus olisi voitu välttää. (Wikipedia/Sikiön alkoholioireyhtymä)
Vammaisten kohdalla usein puhutaan vain siitä, kuinka vammainen ihminen on. Hänestä nähdään vain vamma tai sairaus. Muuta ei papereihin sitten enää tarvitsekaan merkitä. Siis jos esimerkiksi tiettyjä tahoja kuunnellaan, niin vammaisilla ei ole muita tarpeita kuin esimerkiksi syödä lääkkeitä, ja työllistää lääkäreitä jotka haluavat täytellä almanakkaansa potilailla, joita ei voi muka sitten hoitaa mitenkään. Siitä voi sitten taas puhua jossain omissa juhlissa, ja kaverit päivittelevät kuinka raskasta tällaisten ihmisten kanssa työskentelevillä oikeastaan on.
Jos sitten esimerkiksi tuo henkilökuntaan kuuluva sattuu varaamaan ajan jossa hän ottaa asiakkaan vastaan, niin hän suoraan olettaa, että tuolle asiakkaalle käy suoraan tuo aika. Siis mitään muuta tekemistä tuolla kuntoutettavalla ei ole kuin ravata jossain vastaanotoilla, silloin kuin tuo työntekijä sattuu sitten hänelle löytämään aikaa almanakastaan.
Mikään kutsu ei sitten koske kaikkia, ja jos oma sukulainen sattuu olemaan vammainen, eli hänellä on joku vamma, joka ilmenee esimerkiksi kykenemättömyytenä kontrolloida omaa käytöstä, tai sitten liikkumisen vaikeutena, niin häntä voidaan osoittaa huomaamattomasti peukalolla. Eli häntä ei haluta mukaan, koska joku sairaanhoitaja on vapaalla, eikä halua varmaan sitä upeaa iltaa minkään asiakkaan tai potilaan kanssa viettää. Tai näin sitten yleensä sanotaan, kun joku kysyy syytä siihen, miksei kaikkia voitu ottaa mukaan?
Mutta miksi vammaisia niin mielellään syrjitään? Syy on oikeastaan rasistinen. Kun toinen on jotenkin erilainen, eli hän kävelee ehkä muita hitaammin, niin se oikeuttaa muita pitämään itseään häntä parempina. Siis tietenkin syrjijä voi olla peruskoulun keskeyttänyt, ja tämä hiukan muita hitaammin kävelevä yliopistossa opiskelemassa tai valmis tohtori. Mutta kuten tiedämme, niin tuossa tilanteessa vain vamma merkitsee jotain.
Erilaisuus on maassamme jotenkin kiellettyä, ja tietenkin kaikkein erilaisimmat ihmiset ovat vammaiset. Vammaisen ihmisen elämään kuuluu jostain syystä vielä nykyäänkin vain se paljon puhuttu vamma tai sairaus. Siis vammaisuus on jotenkin meillä pyhä tabu, josta ei saa koskaan puhua muuten kuin elämää rajoittavana tai hallitsevana tekijänä. Vammainen ihminen on jostain syystä tuomittu epäonnistumaan ennen kuin hän edes pääsee yrittämään, ja tietenkin yhteiskunta tarjoaa vammaiselle ihmiselle "vammaislain mukaista taattua toimeentuloa".
Sillä sitten voidaan estää vammaisen ihmisen osallistuminen esimerkiksi koulutukseen tai muuhun vastaavaan toimintaan täysin. Ja esimerkiksi yliopiston tai muun korkeakoulun käyminen estetään vedoten siihen, että se katkaisee tuen mitä kyseinen ihminen voi saada. Ja sitten tietenkään tuen määrää ei koskaan muisteta mainita. Eikä sitä että kyseinen henkilö on muutenkin leimattu muiden silmissä. Siis on olemassa asioita, joita kukaan normaali ihminen ei voi edes kuvitella. Vammaisuus on asia, mikä on muutakin kuin pelkkää valtion tarjoamaa tukea. Se on kokonaisvaltainen asia, joka koskettaa monia ihmisiä.
Oletteko muuten koskaan ajatelleet esimerkiksi tehdä tuttavuutta jonkun kanssa, ja saada oikeasti jotain Kelan erityistukea. Eli sitten kun toinen kysyy, mitä teet elääksesi, niin uskaltaisiko joku vastata suoraan, että saat kuntoutus- tai vammaistukea? Vaikka tuollaisen tuen tarkoitus on tietenkin suojata vammaista tai muuta kuntoutujaa sekä tarjota hänelle turvaa, niin kyseinen tuki kyllä varmasti myös mukavasti eristää tuollaisen ihmisen muista.
Se on nimittäin epätasa-arvoa parhaimmillaan. Kun muut puhuvat esimerkiksi siitä, mitä he tekevät töissä, niin mistä puhuu sitten se ihminen, jolla on turvattu elämä? Kertooko hän ehkä siinä sohvalla sitten miten hän sattui käymään kaupassa, tai ehkä hän on käynyt jossain kahviossa. Vammaisuus on sitä, että ihmistä ei kutsuta juhliin, vierailulle tai muuten ottamaan osaa mihinkään ns. "normaaliin toimintaan". Siis sellaiselle ihmiselle, jolla on joku asia mikä tekee hänestä erilaisen ei edes yritetä lähettää kutsuja tai hänen kanssaan ei edes yritetä puhua mitään sellaista, mitä "normaalien ihmisten" kanssa puhutaan.
Ja pieneltä vaikuttavat asiat ovat sellaisia, että ne varmaan tuntuvat pahalta. Eli vammaiselle ei ehkä tarjota alkoholia tai sitten häntä pyydetään poistumaan, kun puhutaan esimerkiksi jatkoista tai raha- sekä työasiaoista. Siis eikö olisi mukavaa elää tuollaista elämää? Siinä sitten voi jokainen miettiä ihan itse, miten rajoittavaa tuollainen oikeasti on. Siis mistä nämä tiedot ovat peräisin. On asioita, joita en viitsi tässä kertoa, mutta jostain vain tiedän millaista on erilaisten ihmisten elämä maassa, jossa erilaisuus on toivottavaa sekä kiellettyä samaan aikaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12319994
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siki%C3%B6n_alkoholioireyhtym%C3%A4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.