Siirry pääsisältöön

Mitä jos Putin käyttää ydinaseita Ukrainassa?


Mitä jos Putin päättää käyttää taktista ydinasetta Ukrainassa? Eräissä toimintamalleissa on esitetty, että silloin NATO voisi käyttää vastaavaa ydinasetta Venäläistä sotilastukikohtaa vastaan. Ongelma tässä sitten on se, että suurimmassa osassa ydinaseita sekä niiden käyttöä koskevista skenaarioista globaali maailmanlaajuinen ydinsota alkaa juuri näin. Ensin tehdään näytön vuoksi isku taktisella, nopeasti liikuteltavalla aseella, kuten "Iskander" ohjuksella. 

Siitä seuraa vastaisku, johon sitten vastataan samalla voimalla. Tuon jälkeen ydinaseita aletaan käyttää toisen osapuolen suurkaupunkeja vastaan, josta sitten seuraa iskujen ja vastaiskujen kierre. Sen jälkeen tilanne Maapallolla alkaa näyttää varsin huonolta, ja vaikka ydinaseiden massa-iskua ei tapahtuisi, niin silti miljoonia ihmisiä kuolisi. Siis mitä varten meidän pitää huolestua esimerkiksi Joe Bidenin lausunnoista ja niiden vetämisestä takaisin? 

Ydinasepolitiikka on merkillinen asia, ja sen tähden esimerkiksi Kiinan sekä lähellä Australian rannikkoa olevien  Salomonin saarten lähentymistä ei hyvällä katsota. Kiina voi tuolta Salomonin saarilta tarkkailla Australian rannikolla olevien sukellusveneisiin yhteyttä pitävien radioasemien toimintaa tai jopa sijoittaa uusia hypersoonisia ohjuksia Salomonin saarille. Eli sen takia tämän suhteellisen pienen saariryhmän suhteet eivät ole USA:n, Australian sekä Britannian kannalta mitenkään yhdentekeviä. 

Ja Kiina varmasti ymmärtää tilaisuutensa tulleen, eli se varmasti tulee kahmimaan uusia etuja maailmanpolitiikassa. Samaa tietä tietenkin kulkee myös Intia, joka ei varmaan pahastu jos senkin arvovalta hiukan kasvaa. Kumpikin maa voi tietenkin tukea Venäjää Ukrainan sodassa, mutta se tietenkin on maksullista tukea. Nuo maat varmaan vaatisivat jotain vastineeksi antamastaan tuesta. Ja tietenkin Venäjän huono menestys merkitsee sitä, että nuo maat varmaan haluavat osingoille jos Venäjän arvovalta kokee tappion Ukrainassa. Eli miksi ne tukisivat Venäjää, kun ne voivat kasvattaa omaa vaikutusvaltaansa? 

Venäjällä ja myös muualla maailmalla on totuttu siihen, että Venäjän sekä sen edeltäjän Neuvostoliiton toimia tarkastellaan ikään kuin sormien läpi, koska ydinaseiden käytön pelossa Venäjää sekä myös muita ydinaseita varastossaan pitäviä valtioita kohdellaan silkkihansikkain. Mutta kuten tiedämme, niin maailma on muuttumassa. Olisitteko voineet kuvitella, että esimerkiksi YYA-Suomessa olisi Venäjän toimet tuomittu tai aseita toimitettu Venäjän viholliselle? 

Uskon että tämä asia missä myös ydinasevaltio kohtaa pakotteita panee miettimään uudelleen monia asioita, joista on totuttu pitämään kiinni ja joita on pidetty itsestäänselvyyksinä. Kansainvälisessä politiikassa nimenomaan USA on ollut se "paha poika", joka pommittaa siviilejä sekä käyttää omankäden oikeutta. Mutta nyt myös Venäjän toimia on alettu arvostella uuteen sävyyn. 

Mutta kuten tiedämme, niin maailma on hyvin kummallinen paikka. Ja vaikka esimerkiksi Macron puhuu mielellään diplomaattisesta ratkaisusta Ukrainassa, niin miten kestävä tuo ratkaisu sitten olisi. Ja mikä on sitten diplomatian takaraja? Vaikka valtiot nyt sitten saadaan pakon edessä sopimaan kiistansa, niin esimerkiksi Mariupolin pommituksissa koetut asiat eivät hetikään unohdu. 

Eikä kukaan voi vaatia että esimerkiksi oman kodin tai perheenjäsenen kuolema annetaan anteeksi ainakaan suoralta kädeltä. Vain se joka kokee vääryyttä voi antaa omalta osaltaan vääryyden anteeksi. Mutta sitä ei kuitenkaan saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Eli vaikka presidentit kättelisivät, niin silti yksilöiden viha jää elämään. 

Eli pelko on siinä, että kriisi jää itämään ja leimahtelee myöhemmin erilaisina väkivaltaisuuksina. Mutta ydinkysymys on aina se, että mitä kun toinen on käyttänyt voimaa ensin, ja esimerkiksi media toistelee vain sitä, mitä valtion johto sattuu sanomaan. Koska kritiikkiä ei ole, niin silloin valtion johto saattaa ajatella, että se voi jatkaa toimiaan miten haluaa. Ja ehkä kyse opposition vaientamisessa on siitä, että valtion johto on jollain tavoin kypsymätön tai narsistinen. Eli oma etu menee tuolloin yhteisen edun edelle, ja silloin tietenkään tavallisilla ihmisillä ei ole mitään merkitystä. 

Mutta tavalliset ihmiset tietenkin tukevat valtion johtoa, joka jakaa heille leipää ja sirkushuveja. Ainakin niin Roomalaiset ajattelivat. Gladiaattori-show ja ilmainen hampurilainen takasivat, että Rooman keisari sai tehdä mitä huvitti. Mutta jos sitten ei enää ollut show'ta ja leipää, niin silloin ihmiset havahtuivat siihen, että keisari oli julma tyranni, joka kidutti ja tappoi säälittä vihollisiaan. Eli niin kauan kun ihmiset muistivat kiitellä sekä kumarrella keisaria, oli hänelle nakkikioski pystyssä ja ihmisiä hemmoteltiin erilaisilla herkuilla. Mutta jos keisari sitten suuttui, niin elämä muuttui niin, että kioskilta loppuivat nakit ja tilava toimisto vaihtui Circus Maximuksen areenaksi, missä tuo keisarin mielen pahoittaja syötettiin leijonille. 

Eli jos tuon mallin siirrämme nykypäivään, niin malli olisi seuraava. Niin kauan kun on hyviä filmejä televisiossa,  tavaraa hyllyssä ja ruokaa pöydässä, niin kukaan ei välitä että ovatko vaalit vapaat vai eivät. Ja vasta kun leipä ja elokuvat ovat loppu, eikä Bemariin saa enää renkaita, niin silloin aletaan miettiä että kannattasiko sitä johtajaa joskus vaihtaa. Mutta vaikka ihminen ajattelee olla hiljaa ja myötäilee johtajia, niin joku saattaa olla hänelle kateellinen sekä soittaa nimettömän puhelinsoiton viranomaisille. Silloin viranomainen joka on tottunut työskentelemään mielivaltaisesti yksinkertaisesti pidättää henkilön ja kyyditsee tämän vankilaan. 

Eli vasta kun ihminen menettää jotain, niin hän huomaa että maailma on muutakin kuin elokuvia sekä leipää pöydässä. Eli ihminen aktivoituu poliittiseksi vaikuttajaksi vasta kun hän kokee vääryyttä. Vasta silloin kun on tehty niin sanottu väärä tai tekaistu ilmianto, niin silloin ihmisen sisäinen radikalismi aktivoituu. Joten tästä voidaan tehdä sellainen päätelmä, että niin kauan kuin kriisit eivät kosketa omaa itseä, niistä ei paljon puhuta tai kirjoiteta. Ukraina ei ole maailman ainoa kriisi, ja muuallakin on enemmän tai vähemmän unohdettuja sotia, joissa kuolee jatkuvasti ihmisiä. 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/ranskan-macron-tilannetta-ven%C3%A4j%C3%A4n-kanssa-ei-tule-k%C3%A4rjist%C3%A4%C3%A4-verbaalisesti/ar-AAVxPTD?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=6fc632ae3b7a4ce1ec9e32b03d5060b3

https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...