Siirry pääsisältöön

Kun me emme halua nähdä jotain asioita, niin silloin meidän ei sitä myöskään tarvitse nähdä

 



 

Kun me emme halua nähdä jotain asioita, niin silloin meidän ei sitä myöskään tarvitse nähdä

 

Canceling on kaikkein inhottavinta toimintaa, ja erityisesti pseudotieteen kohdalla se on myös kaikkein yleisintä.  Termi “cancelling” tarkoittaa sitä että henkilö erotetaan esimerkiksi omasta sosiaalisesta ympäristöstään, tai hänen kirjoittamiaan sekä sanomiaan asioita ei saa kommentoida tai niitä ei saa katsoa. Yleensä se mikä sitten kuvaa tätä toimintaa kaikkein parhaimmalla mahdollisella tavalla on se, että “minun ei tarvitse katsoa asioita, joista en pidä”. Tietenkään silloin kukaan muukaan ei varmaan halua noita asioita katsella, eikä kenenkään muun mielipidettä tarvitse kuunnella, kun vain sitä omaa asiaa katsotaan omasta pienestä näkökulmasta.

Se että joku asia on minulle hyväksi ei tarkoita sitä, että sama asia olisi muille niin kamalan hyvä asia. Tai se että joku asia olisi muille hyväksi ei tarkoita sitä, että se sama asia olisi minulle itselleni mitenkään hyväksi. Niin me ihmiset helposti unohdamme sen, että emme ole kaikki samanlaisia. Toinen tykkää vihreistä vaatteista ja toinen taas neonväreistä. Joku tykkää tytöistä ja toinen pojista, ja kolmas juo mieluummin kahvia kuin teetä. Emme voi olla koskaan täysin objektiivisia sekä neutraaleja asioiden kanssa, jotka koskettavat meitä itseämme. Olemme kovin usein sitä mieltä, että vain oma kantamme johonkin asiaan on oikea.

Samalla unohdamme sen, että seinän takana voi olla ihminen, jolla on vähän toiset käsitykset asioista kuin itsellämme. Eli me näemme kaiken aina polarisaation kautta. Jos joku lyö vasaralla omaan sormeensa, niin sanomme että “olipa ikävää”. Mutta odotas kun itse teemme saman perässä. Kun lyömme vasaralla omaan sormeen, niin silloin on edessä tilanne, missä koemme itse tuon kivun sekä muut tähän asiaan liittyvät jutut, mikä sitten panee miettimään, että miten toivoisimme muiden tällaiseen vahinkoon suhtautuvan? Siis onko silloin kyse pikkujutusta jos joku lyö vasaralla omaan sormeensa?

Jos noin käy omalle itsellemme, niin onko todella niin, että sanomme  silloin itse että “oho”, kun tunnemme omassa kädessämme tuon kivun? Tätä asiaa kannattaa miettiä kun seuraavan kerran menee työmaalle. Vaikka joku tilanne on omasta itsestä vain sellaisen “oho”-tyyppisen kommentin arvoinen, jos se sattuu muille, niin onko niin, että toivomme tuota “oho”-sanaa silloin kun kyseinen asia sattuu omalle itsellemme?

Tietenkin toisen tahallinen vahingoittaminen on eri asia kuin vahingossa tapahtuva toiminta. Ja joskus tuohon “canceling”-toimintaan kuuluu seuraavanlaisia toimintamalleja. Eli esimerkiksi henkilölle joka on kertonut asioista, joista joku jengipomo ei halua puhuta on kerrottu että vasara putoaa hänen päähänsä.”Jos turpa ei pysy kiinni, niin löydät itsesi alta kirkkomaan” on viesti ilmeisesti terveiset, mitä joku vääristä asioista kirjoittava bloggaaja on saanut.

Siinä kannattaa miettiä mitä työsuojelupiiri, poliisi sekä tuomarit sanovat, jos sitten tuollainen henkilö, mihin on kohdennettu tätä uhkailua joutuu onnettomuuteen? Olisiko netti- tai muu uhkailu sitten sellainen syy, mikä aiheuttaa epäilyksen henkirikoksesta, jos joku kuolee väkivallan uhrina uhkailun jälkeen?

Samalla tietenkin tähän asiaan liittyy se, että esimerkiksi ihmisiä, joiden “asiat eivät muita kiinnosta” on seurattu netissä tai heidän kanssaan keskusteltu on uhkailtu suoranaisella väkivallalla. Tai sitten korostettu esimerkiksi puukotukseen tai jopa ampumiseen syyllistyneiden henkilöiden taustoja sekä kuulumista tiettyihin yhteisöihin. Samoin sitä korostetaan, kuinka mikäkin yhteisö ei sitten tuomitse väkivallan käyttöä oman asian ajamiseen.

Sitten on myös vihjattu siitä, että jos henkilöitä ei vapauteta, niin silloin parituhatta tuon asian ympärillä toimivaa henkilöä lähtee yhdestä käskystä marssimaan soihdut ja heinähangot kädessä kohti niitä, jotka ovat uskaltaneet sanoa jotain noita ihmisiä vastaan. Ja tietenkin kaikki mitä noille euroopan omistajille sanotaan on raukkamaista. Heistä itsestään tietenkin urheilullisuutta osoittaa se, että joku ympäröidään kymmenen miehen voimin, ja sitten oikein pesäpallomailan ja puukon kanssa opetetaan toisten aatteiden kunnioittamista.

Mutta tietenkään vahvemman oikeuteen uskovien mielestä tuo asia ei ole mitenkään raukkamaista. Joten mitä varten meillä nyt sitten ylipäätään on mitään lakeja, kun kaikki asiat voidaan hoitaa sillä, että takana on parikymmentä kaveria, joiden mielestä pesäpallomailat ja kirveet ovat ainoita oikeita tapoja ratkaista kiistoja. Ehkä siinä sitten on päässyt unohtumaan se, että nyky-yhteiskunnassa eivät enää päde viidakon lait, mutta varsinkin tällaisten ryhmien johtajista on mukavaa kun kaikki asiat voidaan selvittää voimalla. Ehkä joku tuollaisen joukon hakkaamaksi joutunut voi olla vähän eri mieltä, mutta eihän kenenkään ole pakko kuunnella kuin sitä, mitä joukon johtajat ovat asioista mieltä.

Sitten taas otetaan esiin järeät keinot kuten sanojen pitkä työttömyys tai hänelle muuten vain lähdetään leveilemään sillä, kuinka “sille tai tälle saa tehdä mitä huvittaa”, kun satutaan vain tietämään pari asiaa hänestä. Eli nuo asiat ovat sitten tietenkin kotiosoite, uskonto sekä tietenkin kansalaisuus.

Siis jos “joku asia ei minua kiinnosta, niin ei pitäisi muitakaan kiinnostaa” on yleinen termi mitä noissa piireissä käytetään. Sanotaan että joissakin tapauksissa esimerkiksi poliittinen ryhmä on toiminut siten, että virallisesti puolueeseen kuuluvat eivät ole osallistuneet netissä tapahtuvaan kiusaamiseen. Ja samalla osa puolueen kannattajista on suoraan kertonut hakkaavansa tuollaisen henkilön, joka on joutunut “mustalle listalle”. Tuolloin puoluetta ei olla virallisesti voitu syyttää, koska kaikki toiminta on tapahtunut yksittäisten kannattajien toimesta.

Ja sitten esimerkiksi uskonnollisella vakaumuksella perustellaan sitä, että henkilö ei hae rokotteita tai muuta vastaavaa. Tietenkin jos kyse on jostain jengistä tai vastaavasta, niin se että ryhmän johtaja lähtee ikään kuin laukkaamaan saa aikaan sen, että kaikki muutkin ryhmään kuuluvat lähtevät hänen peräänsä. Kaikkein vaarallisin yhdistelmä pseudotieteestä on henkilö, joka vaikuttaa asiantuntijalta, mutta on todellisuudessa täydellinen harrastelija. Silloin hän saattaa hurmata jonkun kuuntelijan omalla persoonallaan.

Pseudo- tai näennäistiede ovat asioita, joista ei koskaan puhuta tarpeeksi. Jos ajatellaan esimerkiksi sairaanhoitajien koulutusta, niin silloin voidaan kysyä, että ovatko he ehkä infektiotautien erikoislääkäreitä? Termi “sairaanhoitaja” on tietenkin loistava keino kaupata kaiken maailman luontaistuotteita, mutta joidenkin mielestä sairaanhoitaja on aivan tarpeeksi hyvin koulutettu hoitamaan kaiken maailman epidemioita.

Siis jos lähdetään yksilöimään asioita, niin epidemiologi, virologi sekä lääkäri ovat kaikki kolme aivan eri ammatteja. Epidemiologi on henkilö, joka tutkii tautien sekä taudinaiheuttajien ilmaantuvuutta sekä etenemistä. Samoin epidemiologi tutkii tapoja ennaltaehkäistä sekä rajoittaa epidemioita.

Virologi on asiantuntija, jonka tehtävänä on etsiä viruksen perimästä epidemia tapauksissa heikkoja kohtia, joita voidaan hyödyntää myös rokotteiden valmistuksessa. Ja lääkäri on henkilö joka hoitaa potilaita sairaalassa. Virologi kuitenkin tutkii myös esimerkiksi sitä, kuinka paljon virukset esimerkiksi välittävät tietoa eli geneettistä materiaalia lajien välillä. bakteriologi on samanlainen ammatti, mutta hän on erikoistunut virusten sijasta bakteereista sekä niiden vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa. Mutta niistä ammateista sitten joskus toiste.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...