Hyvä ja paha tiede

 

Hyvä ja paha tiede

Kuka päättää siitä, millaista tietoa saa hakea, ja millaista tietoa saa jakaa? Kuka päättää siitä, millaiseen tutkimukseen halutaan panostaa, ja mihin tutkimukseen taas ei haluta satsata? Samoin kuka tekee päätöksen siitä, että millaisia lähteitä esimerkiksi tutkijalla on käytössään? Kun tutkija tekee työtään, niin hänen pitäisi käyttää aina useita erilaisia lähteitä, ja sitä kautta muodostaa kuva siitä asiasta, mitä hän käsittelee.

Mutta kuten usein on sanottu, niin “no pain, no game”, eli joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Jos ihminen ryhtyy tutkijaksi, niin hän varmasti sitten myös kokee välillä sen, että hänen työstään ei sitten ehkä pidetä. Darwinin evoluutiota koskevat tutkimukset olivat asioita, jotka aiheuttivat lehdistössä suunnattoman pilapiirrosten sarjan, ja itse joskus mietin miksi Darwinin työ aiheutti niin suurta vastustusta?

Kuka pelkäsi evoluutioteoriaa? Ja samalla sitten sanoisin vielä, että nuo kuuluisat kuvat eivät varmaan Darwinista itsestään tuntuneet kamalan mukavilta. Ihmisten kiusaaminen ei ole niiden mielestä mukavaa, jotka ovat kiusaamisen kohteita. Jos ajatellaan sitä, että enemmistö ihmisistä sattuu nauramaan mauttomille piloille, niin silloin on yksi joka ei niille naura, ja se on tuon pilan kohde. Se että Darwin piirrettiin apinan hahmossa ei aiheuttanut hänen väitöstensä mitätöimistä, vaikka  ne oli ehkä sen vuoksi piirretty.

Tiede perustuu tutkimukseen, ja esimerkiksi lait turvaavat tutkijoiden työtä. Monissa maissa holokaustin eli juutalaisiin kohdistuneiden vainojen kiistäminen on rikos, ja sitten tietenkin tuosta asiasta puhutaan mielellään juhlien yhteydessä.

Kuitenkaan esimerkiksi holokaustin yhteydessä tapahtuneesta psykiatristen potilaiden sekä esimerkiksi “epäsosiaalisten lapsipotilaiden” surmaamisesta Aktion-T4, eli eutanasia-ohjelman yhteydessä on jostain syystä puhuttu erittäin vähän. Tuo ohjelma oli aikoinaan Gestapon murhaohjelma, millä natsipuolue eliminoi vihollisiaaan.

Tuolloin skitsofrenia sitten antoi sellaisen oikeuden, että lääkäri sai nuo ihmiset tappaa. Kaikki jotka uskalsivat kyseenalaistaa natsihallinnon lähetettiin mielisairaalaan tai keskitysleirille, koska vain “hullut vastustivat natseja”. Ja tuolloin hullujen paikka oli mielisairaalassa.  Mielenterveysdiagnoosin väärinkäyttöä varmaan tapahtuu joka päivä jossain päin maailmaa. Kun Neuvostoliittolainen toisinajattelija Andrei Saharov pidätettiin ja suljettiin mielisairaalaan, niin silloin tietenkin Neuvostoliitto tarjosi skitsofreniaa syyksi sille, että länsimaat tai länsimaiden media unohtaa Saharovin.

Sillä kun Saharov oli mielisairaalassa, niin hän ei ollut tiettyjen ihmisten mielestä vanki ollenkaan. Samalla tavalla esimerkiksi voidaan toimia Navalnyin tapauksessa. Koska Navalnyi istuu vankilassa muodollisesti “Veteraanin kunnianloukkauksesta” sekä on mielistellyt kansallismielisiä arvostelemalla Siperiasta tulevaa muuttoliikettä, niin hän ei ole enää mielipidevanki. Siis tietenkin hän on jättänyt ilmoittautumatta ehdonalaisvalvojalle, kun sattui käymään niin, että joku joka ei pitänyt Navalnyista sattui heittämään myrkkykaasua hänen postiluukustaan.

Mutta kuten tiedämme, niin laki on laki, ja sitä ei pidä rikkoa tai tulee turpiin. Jos Venäjän viranomaiset olisivat käyttäneet mielenterveysdiagnoosia, niin silloin koko “tapaus Navalnyi” olisi sitten voitu pyyhkiä pois ihmisten mielestä ja julkisuudesta vetoamalla siihen, että hän ei ole kykenevä vastaamaan itsestään. Sillä tavoin tuo kiusallinen tapaus olisi voitu kunnialla siivota pois mielestä.

Samalla olen surukseni saanut huomata sen, että esimerkiksi jälkeenjääneiden sekä vajaavaltaisten surmaamista kannatetaan joissakin piireissä erittäin paljon. Eli esimerkiksi vastasyntyneiden lasten surmaamista pidetään joskus aivan oikeutettuna, jos vanhemmat antavat siihen luvan. Jos ajatellaan että esimerkiksi alaikäisiin olisi oikeutettua kohdistaa fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa mielin määrin, niin silloin unohdetaan että lapset kasvavat joskus aikuisiksi, ja he sitten vanhempien vanhetessa tulevat heitä hoitamaan.

Joten tällaiset asiat varmaan nostavat esiin sen, että millainen arvomaailma jollakin ihmisellä on. Samalla käydään jatkuvasti keskustelua siitä, että pitäisikö maassamme palata Tsaarin Venäjälle, jossa koulutus on varattu vain ylemmälle aatelistolle. Tuolloin kaikki hyvä valuu harvojen sekä valittujen käsiin.

Tutkijan velvollisuus on sitten samalla kysyä ne kuuluisat kysymykset, “mitä, missä milloin”, ja näiden asioiden kautta hän pääsee käsiksi kysymykseen, joka on oikeastaan kaikkein vaikein koko tutkimuksessa, eli “miksi joku asia tapahtui, niin kuin se tapahtui?”. Miksi Saddam Hussein ei voinut myöntyä YK:n nimissä asetettuihin pakotteisiin, tai miksi hän hyökkäsi Kuwaitiin ennen noita ehtoja?

Siis me kaikki tiedämme miten nuo tapahtumat sekä vuonna 1990 lähtivät käyntiin, ja miksi Saddam sitten teki päätöksen, joka oikeutti kansainvälisen lain mukaan käyttämään voimaa Irakia vastaan? Tuon sodan tapahtumista me voimme lukea internetistä, mutta kuten tiedämme, niin silloin kauan sitten Saddam lähti tekemään hiukan samanlaisia asioita, jotka veivät Adolf Hitlerin sotaan vuonna 1939. Sitten myöhemmin vuonna 2003 Saddam Husseinin lausunnot antoivat USA:lle oikeutuksen hyökätä Irakiin.

Tutkijan tehtävä on saattaa ihmisten tietoon myös sellaisia asioita, jotka eivät yleisöä miellytä. Eli toisin kuin jonkun Rock-artistin, niin tutkijan työhön kuuluu myös sen osan selvittäminen, mikä ei sitten ole kaikille mieleen. Ja joskus käy niin, että tutkijan työ tuo eteen asioita, jotka eivät juurikaan ketään miellytä. Mutta myös se mitä asioista ei haluta kertoa on tärkeää, silloinkin kun se ei miellytä muita. Eli tiede sekä tutkimus voi tuottaa tietoa tai tuotteita, joista ei ole pelkästään iloa koko maailmalle. Tai sitten toisaalta mistään tuotteesta tai tieteestä ei ole pelkästään haittaa, vaikka ehkä haluamme uskoa toisin.

Siis miellyttääkö tutkijan työ aina edes häntä itseään? Tällöin voisin sanoa, että työelämässä me kaikki joudumme joskus oman mukavuusalueen ulkopuolelle, kuten on sanoa. Kaikilla meistä ei ole niitä upeita suhteita sekä korkealuokkaisia CV:itä joilla voimme hurmata niitä suurenmoisia johtajia, joita työelämässä on ollut tapana miellyttää. Jos otamme jonkun paikan, niin silloin meidän pitää tehdä työmme niin hyvin, kuin vain voimme sekä osaamme. Se mitä mieltä meistä sitten muualla ollaan on aivan yhdentekevää.

Saattaa olla niin, että jonkun ihmisen mielestä oma paikkani olisi siivoamassa vessoja jossain ostoskeskuksessa tai muuten muuttumassa osaksi harmaata arkea, ja ehkä siitä jonkinlainen TV-dokumentti sitten saadaan, jos vaikka joku niin sattuisi tekemään. Mutta kuten tiedämme, niin tässä tapauksessa sitten voidaan sanoa että tuo mikä tässä vaiheessa olisi naurattanut muita, ehkä ei itseäni olisi niin kamalasti miellyttänyt. Varmaan olisi ollut muista mukavaa, kun tuota nöyryyttämistä olisi saanut katsella TV:stä, mutta itse en ehkä tästä vaihtoehdosta olisi niin kauhean hyvilläni.

Tieteellinen ajattelutapa on sellainen, mikä pitää omaksua. Se tarkoittaa sitä, että kaikki mitä tieteen nimissä tehdään on jotenkin osoitettava todeksi. Kuka vain ei tee tieteellisiä teorioita niin, että ne voidaan hyväksyä tiedeyhteisön toimesta. Samalla voidaan todeta, että vaikka olemme tieteellisen ajattelutavan vankeja, niin kuitenkaan emme ole eri ihmisiä töissä kuin kotona. Eli emme ehkä ole sellaisia jotka voivat työssämme sitten ajatella olevamme jotenkin erossa yhteiskunnasta.

Yhteiskunta elää ja muuttuu kaiken aikaa. Arvot sekä asenteet muuttuvat jatkuvasti, ja sen kautta meidän pitää oppia elämään sillä tavalla kuin moderni yhteiskunta edellyttää. Moderni teknologia tarjoaa mahdollisuuksia tehdä hyvää ja pahaa samaan aikaan. Ja vaikka atomifysiikan kaltaisia asioita pidetään jostain syystä pahana, niin ydinase voi ehkä joku päivä pelastaa ihmiskunnan. Eli sen avulla voidaan kyllä räjäyttää kohti tuleva komeetta kappaleiksi, mutta samalla tavalla voidaan myös tuhota puolet ihmiskunnasta.

Siis jos ydinasetta ajatellaan realistisesti, niin Japanin kannalta kyseessä on murhenäytelmä, mutta USA:n sekä erityisesti sen sotilaiden kannalta kyseessä oli lottovoitto. Samalla voidaan sanoa, että kaikki asiat riippuvat katsojasta. Kukin meistä katsoo asioita omalta kannaltaan parhaasta mahdollisesta näkökulmasta, ja kuten tiedämme, niin ydinase ei ole kaikista varmaan niin turha keksintö, kuin mitä me ehkä haluamme uskoa.

Tuon aseen takaa pääsee sitten jokainen kovaotteinen johtaja esittämään uhkavaatimuksia naapureille, mutta tietenkin tässä vaiheessa voidaan todeta, että samaa tekevät esimerkiksi jengiläiset rynnäkkökiväärien takaa. Eli myös tavalliset ihmiset uhkailevat muita ja hakevat toiminnalleen tukea ampuma-aseista. Mutta samalla pitää huomioida se, että jos Saddamilla olisi ollut ydinase, niin häntä tuskin olisi kukaan  niin innokkaasti potkimassa pois presidentin paikalta. Kuten tiedämme, niin myös Pohjois-Korealla on ydinaseita, ja nuo ydinaseet varmasti tarjoavat syyn sille, että tuota valtiota ei lähdetä taivuttelemaan sotatoimin yhtään mihinkään.

Eli ydinaseet ovat tältä kannalta myös tae sille, että sotilaiden sekä siviilien henkeä ei vaaranneta, vaikka tietenkin valtion johto sitten tekee selvää kaikista, jotka sitä uskaltavat vastustaa. Mutta kansainvälinen laki sitten tekee kaikista tällaisista asioista pelkkää puhetta. Minkään valtion sisäisiin asioihin ei saa puuttua, ja tietenkin se tarkoittaa sitä, että Pohjois-Korean johtaja jatkaa vallassa, eikä muilla ole mitään sanomista tähän asiaan. Samoin jatkaisi varmaan Saddam Hussein jos hän ei olisi hyökännyt Kuwaitiin sekä ymmärtänyt hankkia ydinaseita omaksi turvakseen.

Jos sitten lähdetään pohtimaan sitä miten todennäköistä joku asia on, niin tietenkin jälkiviisaus on sitä parasta viisautta. Mikäli Adolf Hitler olisi pysäytetty Reininmaalla, niin olisiko Toinen Maailmansota jäänyt väliin? Vai olisiko se sitten siirtynyt esimerkiksi 1950-luvun alkuun, jolloin Saksalla olisi ollut käytössään kaikki sen suunnittelemat aseet. Eräässä 1930-luvun puolessa välissä kirjoitetussa raportissa Saksan asevoimat ilmoitti, että se kykenisi aloittamaan hyökkäys-sotatoimet vasta vuoden 1950-paikkeilla.

Eli olisiko Toinen Maailmansota sitten alkanut myöhemmin vielä tuhoisampana kuin mitä se oli, on kysymys mihin ei ehkä ole vastausta. Mutta vaikka Toinen Maailmansota ei olisi koskaan syttynyt, niin jos Hitler olisi päässyt valtaan, niin silloin juutalaisten tuhoaminen olisi kuitenkin tapahtunut, koska natsit niin mielellään heitä vastaan kansaa yllyttivät. Ja samalla esimerkiksi rammat, invalidit sekä erityisesti mielenterveyspotilaat olisivat kohdanneet vainoa. Mutta tietenkin länsimaiden sotilaat olisivat säästäneet henkensä, jos tuota konfliktia ei olisi tapahtunut. Se mitä tapahtui jossain kaukana Mantsuriassa sekä esimerkiksi keskitysleireillä sekä mielisairaaloissa olisi tietenkin vain asia, josta ei kukaan edes haluaisi kuulla mitään.

Paitsi ehkä joku onneton tutkija haluaisi tietää, mihin hänen sisarensa tai veljensä katosi, kun heitä lähdettiin viemään johonkin sairaalaan, eikä heistä sitten enää kuultu mitään. Mutta kuten tiedämme, niin salaliittoteoriat ovat skitsofrenian ilmenemismuotoja, ja skitsofrenia oikeuttaa sulkemaan tuollaiset ihmiset mielisairaalaan.