Siirry pääsisältöön

Suomen lainsäädäntö sekä teknologian kehitys

   

.

 

Suomen lainsäädäntö sekä teknologian kehitys

Suomen lain mukaan DNA:ta mitä käytetään biologisten tunnisteiden tekoon ei saisi käyttää esimerkiksi raakojen henkirikosten tutkinnassa. Se mikä tästä laista tekee erikoisen on se, että sen takia meidän maassamme on esimerkiksi raakoja murhia selvittämättä. DNA testin perusteella voitaisiin verrata muutamassa tunnissa niitä DNA näytteitä, joita on eristetty murhapaikoilta löydetyistä vaatteista, kuten Kyllikki Saaren kengästä löytynyt miesten sukasta Suomen kansalaisista tehtyyn DNA-rekisteriin, ja jos tekijä olisi elossa, niin hänet sitten voidaan hyvin nopeasti myös löytää. Tai ainakin tuo miesten sukka voisi johdattaa virkavallan sellaisten ihmisten luokse, jotka olivat tuon raa'an murhan tapahtumapaikalla tai kuuluivat siihen joukkoon, jossa myös teon tekijä olisi hyvin suurella todennäköisyydellä voinut liikkua. 

Tai tietenkin on aina mahdollista että tuo paljon puhuttu sukka on Kyllikki Saaren oma, eli hän on ottanut nuo miesten sukat jalkaansa pehmentämään kengän reunan hankaamista. Eli jos tuo sukka on Kyllikki Saaren oma tai perheenjäseneltä lainattu, niin silloin se ei ehkä ole niin hyvä todiste, kuin ihmiset ehkä haluavat uskoa. Ja tietenkin tuolloin tuo perheenjäsen sanoisi, että Kyllikki lainasi usein miesten sukkia koska niiden avulla esimerkiksi uusien kenkien hankaaminen saatiin kuriin, kun paksu kangas suojasi kantapäätä ja naisten nailonsukat pysyivät ehjinä ja tansseissa miesten sukat sai mukavasti laitettua esimerkiksi käsilaukkuun. 

Siis miksi meidän lainsäädäntömme laahaa jatkuvasti tekniikan perässä? Onko syy siinä että DNA-testien avulla voidaan osoittaa tiettyjä asioita hyvin nopeasti, ja yksi niistä on se, että onko henkilö, joka on syytteessä esimerkiksi käyttänyt maasta löytynyttä huumeruiskua. Jos tuolla tavalla tehtyjen tunnistusten tekeminen sallittaisiin, niin silloin ei varmasti kenenkään tarvitse joutua sen takia aiheettoman kotietsinnän kohteeksi, että joku narkomaani keksii hänen käyttäneen jotain maasta löytynyttä huumeruiskua. DNA testin avulla voidaan selvittää että onko esimerkiksi jostain huumeruiskusta löytynyt kudos edes peräisin ihmisestä.

Samoin DNA:n avulla voidaan selvittää muutamia muitakin asioita muutamissa minuuteissa. Ja yksi niistä on esimerkiksi se, että onko joku henkilö oikeasti jälkeenjäänyt tai onko hänellä esimerkiksi jakomielitauti. DNA testillä on sikäli mukava maine, että se estää täysin jossittelut siitä, että onko henkilö oikeasti esimerkiksi syyllistynyt johonkin tietyn tyyppiseen rikokseen. Toki seksuaalirikosten kohdalla DNA näyttää vain sen, että onko henkilö ollut sukupuoliyhdynnässä uhrin kanssa, eli sitä onko tuo teko ollut vapaaehtoista vai ei tuo DNA-näyte ei paljasta. 

Ja kuten tiedämme niin ihmismieli on synkkä ja julma. Eli joskus on käynyt niin, että henkilö on harrastanut seksiä tuttavansa kanssa, ja sitten joku kolmas mies tai nainen on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, ja esimerkiksi murhannut uhrin kun tämä on poistunut paikalta. Siis DNA-testi ei ehkä kuitenkaan korvaa täysin muita tutkimusmenetelmiä, ja yhden asian voimme aina sanoa. DNA on paras väline kun etsitään rikollisia jotka tekevät tekonsa spontaanisti ilman harkintaa. 

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/12/30/nama-kolme-suomalaista-murhaa-voitaisiin-ratkaista-suomen-lainsaadanto-laahaa

Kyllikki Saari: Musta Sirkus: https://areena.yle.fi/1-710465

https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2020/12/30/suomen-lainsaadanto-seka-teknologian-kehitys/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...