Rikoksesta ja rangaistuksesta
Rikoksesta seuraa aina rangaistus, koska ilman rangaistusta laki on mitätön. Eli säännöistä ei ole mitään hyötyä jos niiden rikkomisesta ei tule rangaistusta. Fjodor Dostojevskin sanoin vapaasti lainaten voimme sanoa että “yhteiskunnan tuntee siitä kuinka ne kohtelevat vankejaan”. Vankilat ovat ihmisiä varten tehtyjä säiliöitä sanoo entinen huumepoliisi Jari Aarnio, joka on yksi maamme tunnetuimmista vangeista. Ja itse kysyisin että montako ihmistä Aarnio itse on toimittanut tuohon paikkaan, missä ihmiset jotka eivät ole osanneet noudattaa sääntöjä viettävät ehkä koko lopun elämänsä. Mutta miksi esimerkiksi vankiloiden huonoihin olosuhteisiin olla kiinnitetty huomiota ennen Jari Aarniota?
Entinen huumepoliisin komisario Jari Aarnio on yksi vangeista, jotka istuvat tuomiotaan Sörnäisten vankilan pahamaineisella “Itäisellä yöselli-osastolla” joka tunnetaan myös nimellä B32, ja tämä osasto ilmeisesti on tarkoitettu nimenomaan “nimeä hankkineille rikollisille”, joiden teoista on puhunut aikoinaan ehkä koko Suomi. B32 on siis osasto, missä olevien vankien pelätään kohtaavan väkivaltaa tai jopa kuoleman muiden vankien taholta. Siksi heidät on tiukasti eristetty muista vangeista.
Aarnion itsensä tapauksessa saattaa olla niin, että hänen pelätään paljastavan asioita, joista moni haluaa vaieta, ja siksi joku voi ehkä yrittää vaientaa Aarnion, jolla voi olla erittäin vaarallista tietoa poliisin sekä rikollisten varsin mutkikkaista suhteista. Ja poliisin sekä rikollisten suhteisiin liittyy paljon asioita, jotka eivät ole enää niille ihmisille, jotka ovat ottaneet osaa rikollisten sekä poliisien ikuiseen “hippa-leikkiin”, jossa menetelmät muuttuvat kaiken aikaa, mutta jossa eräs asia on ikuinen. Rikoksia on tehty kaiken aikaa, joten sitä kautta voidaan ajatella rikollisella olevan työllistävä vaikutus yhteiskuntaan.
Nimittäin ilman rikollisia ei olisi poliisia, ja sen takia voidaan sanoa, että rikollinen on Suomessa erittäin tärkeä ihminen, koska hän työllistää monia muita ihmisiä, kuten rikosetsiviä, muita poliiseja, tuomareita, lakimiehiä vanginvartijoita sekä rikostoimittajia ja ehdonalaisvalvojia. Ihmiset jotka tehneet pienimpiäkin rikkeitä ovat rikollisia, oli heidän tekonsa vaikkapa vain ylinopeus tai näpistys ja ilman näitä henkilöitä ei poliisilla olisi yhtään töitä, ja samoin esimerkiksi jalkapantarangaistus on vähentänyt nimenomaan “helppojen vankien” sijoittamista laitokseen.
Se taas on ehkä jyrkentänyt osittain sitä kuvaa, mikä ihmisillä on nimenomaan laitoksiin sijoitetuista vangeista. Eli se että henkilö on ollut suljetussa laitoksessa niin sanottujen “kovien miesten paikassa” lyö häneen väkivaltaisen taparikollisen leiman hyvin helposti, mikä aiheuttaa ongelmia sitten myöhemmin. Tai ehkä tämä on vähän yliampuva näkökulma. Mutta joka tapauksessa vankila leimaa ihmistä melko paljon. Samoin suurta julkisuutta saaneissa jutuissa on sellainen ongelma, että noille tunnetuille vangeille vähän niin kuin käydään näyttämässä omaa ylemmyyttä tai sitä kuinka meistä jokainen tuomitsee rikoksen sekä rikollisen. Ja sitten tietenkin kun vanki on ollut hyvässä asemassa sekä kunnioitettu henkilö, niin silloin muut tietenkin käyvät hänelle kertomassa että mikään kaveri tämä ei enää ole.
Mutta jos vanki ei sopeudu elämään yhteiskunnassa, ja hän tekee vapautumisen jälkeen uusia rikoksia, niin silloin yhteiskunta on häntä kohtaan kova. Ja Aarnion tapauksessa se, että usein julkisuudessa ollut komisario joutuu vankilaan saattaa tuntua järkyttävältä. Yhteiskunnan tukipilari on paljastunut joksikin jota ei voi olla olemassa. Taas kerran media on tuomitsemassa osaston B32 oloja, mutta kuten tiedämme niin Aarnio ei ole ainoa vanki joka tuolla osastolla on ollut. Ja osaston oloista on aina välillä keskusteltu esimerkiksi rikos lehtien sivuilla.
Kuitenkaan kaikki vankiloissa olevat tai muuta rangaistusta kärsivät ihmiset eivät ole Jari Aarnioita, joilla on poliisitausta, mikä tekee hänestä erilaisen kuin monista muista vangeista. Päästäkseen poliisiin töihin piti Aarniolla olla puhdas rikosrekisteri. Ja mikään tyypillinen vanki Aarnio ei kuitenkaan ole.
Ja sitten kävi niin, että joku ilotyttö mille Aarnio ei ehkä suostunut maksamaan aiheutti sen, että hänen historiansa repeytyi auki, ja sillä että Aarnio oli ennenkin ollut oikeudessa vastaamassa muistaakseni omavaltaisuutta tai muuta vastaavaa toimintaa käsittäviin syytteisiin. Muutama vuosi sitten oli vielä sellainen asenne että Aarnio oli uhri, ja lehdistö hehkutti voimalla sitä, miten mikäkin asia tuki Aarnion puolustusta sekä ilmeisesti monet odottivat että Aarnio vielä vapautettaisiin, mutta toisin kävi. Tällä kerralla ei tuomari enää uskonut että komisario Aarnio olisi vain panettelun uhri.
Kun palataan siihen, että poliisilla ei saa olla mitään rikosrekisteriä, niin voidaan ajatella, että Aarnio oli siis langennut enkeli. Ihminen joka vasta aikuisiällä oli ryhtynyt tekemään rikoksia. Monilla vangeilla ilmeisesti on jo nuorella iällä alkanut rikoskierre, mikä sitten on johtanut hyvinkin vakaviin tekoihin. Mutta Jari Aarniolla on poikkeuksellinen tausta vangiksi, ja ehkä hänen asenteensa varsinkin omia asiakkaitaan kohtaan on ollut jyrkän tuomitseva. Se sitten varmasti herättää tiettyä katkeruutta tuota miestä kohtaan. Ja vankilassa sitten katkeruus voi alkaa tiivistyä sellaiselle tasolle mitä ei voi kukaan edes kuvitella. Suljetussa ympäristössä alkaa helposti joku asia ottaa päähän, ja silloin voi joku tehdä asioita, mitä kukaan muu ei voisi kuvitella tekevänsä.
Kommentit
Lähetä kommentti