Minä ja Dostojevski

   

Fjodor Dostojevski
(1821-1881)

Minä ja Dostojevski

Kaikilla maailman kirjoittajilla on salainen haave tulla sellaiseksi kirjoittajaksi, jonka tuotanto komeilee Dostojevskin tasolla tai mielellään hieman sen yli, eli kaikissa kirjailijoissa asuu pieni Dostojevski, Eli jos ihminen haluaa kehittää itseään kirjoittajana, niin silloin pitää vain ryhtyä kirjoittamaan sitä ihan omaa tekstiä, jotta sen kautta voisi kehittyä siksi uudeksi suuren kirjallisen merkkipaalun tekijäksi, jonka tekstejä  luetaan vielä yli 140 vuotta hänen kuolemansa  jälkeen.

Yllä olevaan kuvaan voisi liittää tekstin "miten saisin uusia ideoita"? Siinä Dostojevski tuijottaa suoraan eteensä ja ehkä yrittää visualisoida sen, mitä hän seuraavaksi kirjoittaa. Hän vaikuttaa hiukan jännittyneeltä, koska puristaa polveaan. Tai mistä minä tietäisin mitä tuon miehen päässä sattui liikkumaan kun tuota Dostojevskin muotokuvaa maalattiin. Ja miten niistä voisi saada myös rahaa, eli miten kirjoittaa hyvä kirja, ja saada myös yleisö käsittämään sen, miten hyvä oma tuotos on? 

Eli vaikka kirjailija on tietenkin suuri taiteilija, niin silloin tietenkin olisi mukavaa, jos yleisö sekä suuri taiteilija tai hänen tekemänsä tuotokset kohtaisivat, jolloin myös kirjailija saisi rahaa työstään. Tietenkin kirjoittaminen on taidetta, eikä suurta taiteilijaa saa koskaan neuvoa siinä mitä hän tekee, mutta kuten tiedämme niin kirjoittajan eli kirjailijan ongelma on siinä, että teollinen kustantamo on liike-yritys joka haluaa varmasti rahaa tuosta kustantamastaan teoksesta. 

Toki suuri yleisö ei ehkä ole mitenkään kiinnostunut siitä, missä kunnossa tai mielentilassa kirjailija eli kirjoittaja on työnsä tehnyt, mutta jos kirjailijoiden legendaarinen boheemielämä kiinnostaa kirjoittajaa, niin tietenkin kaikella on rajansa. Tietenkin kirjoittaja on ihminen, jolla on oikeus ilmaista itseään miten hän haluaa, eikä sitä kukaan kiellä. Mutta kuitenkin myös suurta yleisöä pitää aina välillä miellyttää, koska jos suuri yleisö ei omasta tuotoksesta satu pitämään, niin silloin ei kirja mene välttämättä kovin hyvin kaupaksi. Eli vaikka tietenkin kirjailija itse tekee Dostojevskin tasoista tuotantoa, niin yleisö ei ehkä ole asiasta aina samaa mieltä, ja makuasioista ei voida kiistellä. 

Kuitenkin suuri yleisö on se, mikä sitten niitä kirjoja ostaa, ja sitä kautta maksaa kirjoittajan sekä hänen kustannustoimittajana toimivan, äärettömän pitkämielisen henkilön palkat. Joten tätä taustaa vasten ajatellen saattaa käydä niin, että kirjoittaja joka haluaa elää kirjoittamalla joutuu tekemään muutakin kuin sitä tuotantoa mitä arvostelijat ylistävät puhuen kirjoittajasta Dostojevskin inkarnaationa. Eli ehkä välillä kannattaa kirjoittaa pari kioskissa myytävää pokkaria, sillä välin kun sitä mestariteosta lähdetään valmistelemaan, niin ei tarvitse lähteä hakemaan muuta työtä. Ja tuon mestariteoksen sanamuotoja pitää hieroa todella tarkasti, jotta niistä syntyy sellaista, mitä voidaan kutsua uudesti syntyneen Dostojevskin tekeleeksi. 

Eli esimerkiksi kustannustoimittajan ei välttämättä tarvitse joka kerran kun hän kysyy, milloin suuri taiteilija on valmis, saada vastaukseksi vuodatusta kuinka epätaiteellinen tai muuten rahvaanomainen tuo kustantamo on, kun se ei anna suuren taiteilijan esittää asiaa aivan kuten hän haluaisi. Tai sitten taiteilijan maksa saattaa myös sanoa sopimuksen irti, jos liian boheemiksi ruvetaan. 

Siis tässä sitten on kyse siitä, että millaista on hyvä kirjoittaminen kirjailijan itsensä näkökulmasta. Voidaan raa'asti sanoa että se mikä tuo kirjoittajalle rahaa on sitä hyvää kirjoittamista, mutta sitten taas pitää muistaa se, että kirjoittajan oman mielenterveyden tai jaksamisen kannalta voisi olla parempi, että hän kirjoittaa niistä asioista, joista hän pitää tai joista hän tietää jotain. 

Kirjailijalta odotetaan sitten boheemin elämäntavan sekä absintti paukkujen välillä myös tuotosta. Kirjailijana toimiminen tarkoittaa siis sitä, että henkilö tuottaa tekstiä sekä julkaisee ihan itse tekemänsä tuotoksen, jotta hänelle voidaan maksaa palkkio eli palkka tekemästään työstä. Ja se mikä kirjailijoita aina välillä rassaa on se, että heidän pitää itse omasta palkastaan kustantaa juomansa alkoholi sekä kaikki muut nautintoaineet, mitä he nyt sattuvat käyttämään.

Eli kaikesta romantiikasta huolimatta kirjailijan on tehtävä työtä palkkansa eteen, vaikka hän ei ehkä sitten aivan Dostojevskin tasolle yllä. Tai en tiedä onko Dostojevski oikeastaan hieman yliarvostettu kirjailija, ja tietenkin meillä kaikilla on oma kirjallinen suosikkimme, eli kaikki eivät pidä Dostojevskin tuotannosta. Kirjan ei siis tarvitse olla mitenkään vakava, jotta siitä voisi saada nautintoa, ja enin osa ihmisistä lukee kirjoja ihan huvin vuoksi. 

Kustantaja on puhtaasti yrittäjä tai yritys, jonka etu sekä tavoite on saada suurin mahdollinen voitto sijoituksestaan, mitä painotuotteeksi kutsutaan.  Joten sen takia kustantajan etu on valita sellaisia kirjoituksia, jotka ovat myyneet ennen paljon. Samoin nykyaikaisten kirjojen muuttuminen klassikoiksi on oikeastaan kustantamojen edun vastaista, koska niiden etu on se, että saadaan jatkuvasti myytyä uusia tuotteita. 

Kun kustantamo tekee valinnan sen kannalta että se saa kirjoja myytyä, niin silloin tietenkin kustantajien pitää miettiä sellaista mahdollisuutta että joku “wanha stara” “kadottaa inspiraation”, eli tuollainen vanha takuu kirjailija ei enää keksi uusia tarinoita. Jos taas valitaan sitä ensimmäistä julkaistavaa kirjaa, niin silloin pitää muistaa jatkuvuus. Eli jos kirjailija ottaa nokkiinsa tapaamisessa, niin silloin hän saattaa viedä kykynsä toisen kustantajan palvelukseen. Mutta sitten pitää miettiä sitä vaihtoehtoa, että tuo nuori kyky ei sitten ehkä mitään muuta julkaise tai luo. 

Jos kirjoittajalle asetetaan valtavia tavoitteita, niin silloin hän saattaa stressaantua. Tuolloin ei tekstiä enää missään tapauksessa synny, jos kirjoittaja ei sitä esimerkiksi burn outin takia kykene luomaan. Kirjailija on ihminen, joka luo tekstiä mitä hän myy kustantajan kautta ihmisille, ja häntä ei kirjoitusprosessissa voida korvata. Eli jos kirjailijaa kohdellaan huonosti, niin silloin kustantajien aineisto loppuu, ja se ajaa yhtiön konkurssiin. Samoin kaikki mitä julkaistaan kustantamon ulkopuolella tietää sille tappiota, koska kyseiset ehkä hyvinkin myyneet tekstit ovat tuoneet kilpailijoille voittoja, mitä tuo kustantaja olisi itse voinut saada. Tai sitten nuo kilpailijalle siirtyneet kirjoitukset ovat olleet floppeja, jotka ovat maksaneet paljon mutta tuottaneet vähän. 

Kirjoittaja kyllä väsyy tekemään tekstiä “vain rahasta”, koska kun huvi muuttuu työksi, niin siitä tulee paljon puhuttua stressiä. Hyvä kirjoittaminen on sitä, että lukija sekä kirjoittaja molemmat pitävät siitä mitä heistä toinen tekee ja mitä toinen taas tuottaa. Jos nuo asiat saadaan kohtaamaan, niin silloin tulos on ainakin lähellä täydellistä. Kirjoittaja ei voi muuttua toiseksi henkilöksi, kun hän menee kotiin tai lopettaa kirjoittamis session. Eli hän joutuu kantamaan vastuun siitä mitä on tullut tehtyä, ja tietenkin myös ajatukset joita hän on kehitellyt saattavat jäädä päähän kiertämään.

Eli hän ei voi heittää esimerkiksi huonosti mietittyä tekstiä pois, jos se on julkaistu ja sitä on ehkä jaettu jossain netissä miljoonille käyttäjille. Tuo ehkä suuren mielenliikutuksen vallassa julkaistu teksti on saatettu julkaista jossain lehden nettisivulla, mutta se on ehkä kopioitu avoimeen sosiaaliseen mediaan, joten tuolloin voi käydä niin, että palaute ei ehkä ole kaikkein parasta mahdollista. Ja huonosti mietitty teksti voi tuoda henkilölle esimerkiksi sosiaalisen palautteen lisäksi myös oikeusjuttuja, koska kirjoitettu teksti kelpaa todisteeksi oikeudessa ja sitä on vähän vaikea kieltää, jos se on lähetetty omalta käyttäjätililtä. 

Mikä on kirjoittamisen tulevaisuus? Se että kirjoitetulla tekstillä on aina paikkansa ihmiskunnan historiassa tarkoittaa sitä myös tulevaisuudessa. Mutta tekniikan kehittyminen tuo esimerkiksi verkkopohjaisten julkaisualustojen kautta sellaisen tilanteen, että kirjoittaja voi julkaista tekstiä aivan ilman kustantajaa. Ja se tietenkin tuo eteen tilanteen missä omaa itsekritiikkiä tarvitaan. Eli aivan mitä hyvänsä ei pidä kirjoittaa vaikka se tuntuisi sillä hetkellä oikealta sekä myyvältä valinnalta, koska tuon asian kanssa joutuu sitten elämään ehkä hyvinkin pitkän aikaa. 

Tulevaisuudessa kirjoittajien pitää kestää palautetta, jota tulee myös muualta kuin virallisilta kanavilta. Maailma on täynnä ihmisiä, joiden mielestä on mukavaa haukkua muita, ja joskus tekisi mieli kysyä että “mitä jos kritiikin antaja itse vaikka kokeilisi siipiään kirjoittajana”? Eli kun nuo ihmiset ovat niin loistavia löytämään virheitä muiden ihmisten tekemistä asioista kuten kirjoituksista, niin ehkä he sitten itse tekisivät parempaa tekstiä. Ja silloin voivat muutkin antaa sitä rakentavaa palautetta myös tuolle ammattimaiselle muiden tekeleiden haukkujalle. 

Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Fjodor_Dostojevski