Erinomainen ihminen solmii erinomaisia liittoja, jotka hajoavat aina ennen pitkään

Erinomainen ihminen solmii erinomaisia liittoja, jotka hajoavat aina ennen pitkään

Ihminen on oman erinomaisuutensa vanki, ja se mikä meistä tekee erilaisen eli kyky ajatella abstraktioita tekee meistä myös itsemme pahimpia vihollisia. Ihmisellä on nimittäin yksi kyky mitä eläimillä tai ainakaan laumassa elävillä eläimillä ei ole, ja se on kyky sanoa “ei”, ja tämän takia esimerkiksi armeijassa toimitaan tietyllä tavalla. Se miksi armeijassa kaikki tehdään ryhmässä johtuu siitä, että sillä tavoin luodaan sosiaalinen paine, ikään kuin virta johon on helppoa heittäytyä ja antaa joukon viedä. Ihmisen oma erinomaisuus on se, että olemme myös yksilöinä luovia, mikä tietenkin tekee meistä kykeneviä selviytymään myös tilanteissa missä emme saa ryhmän tukea. 

Mutta jos ajattelemme että ihmiset ovat olentoja, jotka ikään kuin pelaavat peliä, mikä takaa sen, että yksilöt saavat parhaan mahdollisen aseman, niin silloin tietenkin yksilöiden ryhmä, mikä muodostaa yhteiskunnan tekee asioista melkoisen ongelman. Eli kun ajatellaan sitä että ryhmä on koottu jonkin päätavoitteen ympärille, ja tuo päätavoite on saavutettu, niin silloin ryhmä alkaa muuttua turbulenttiseksi, mikä johtaa ryhmän tuhoon, ellei joku noista pyörteistä saa aikaan sitä, mitä kutsutaan “perhosvaikutuksen” nimellä. 

Tuolloin yksi noista pyörteistä tai ajatuksista alkaa muuttua stabiiliksi keskustelunaiheeksi, ja sitten lähtee pyörre tai idea vahvistumaan. Luonnossa perhosvaikutus on pyörre, joka vahvistuu koska sen ulkoa päin saama energia voittaa kitkan, ja siksi veden päällä syntyvä ilmapyörre voi vahvistua coriolisvoiman sekä auringosta tulevan säteilyn takia niin, että siihen tuleva energia voittaa kitkan. 

Ja tuolloin perhosen siiven lyönti voi saada aikaan pyörremyrskyn. Mutta jos ajatellaan esimerkiksi sitä, miksi kansallisvaltio sekä sitä koskeva aate  on saanut jalansijaa maailmalta sekä Suomesta johtuu siitä, että esimerkiksi Euroopan turvallisuus on perustunut ulkoiseen uhkaan eli Varsovan Liittoon. Sitten Neuvostoliitto kaatui ja NATO a vaadittiin jopa lakkautettavaksi, ja tuon sotilasjärjestön tilalle tuli sitten EU, joka tarjosi taloudellista apua tai vastapainoa Venäjälle, joka oli tuolloin voimakkaassa turbulenttisessa tilassa. Ja EU koettiin vastaiskuna tuolle turbulenssille, ja ajateltiin että jos Venäjää tuetaan taloudellisesti, niin turbulenssi tuossa maassa vähenee tai loppuu. 

Kun Venäjän sisäistä turbulenssia lähdettiin poistamaan länsimaisella rahalla, ei ajateltu että joku saattaisi ajatella että Venäjä muuttuu taas uudeksi Neuvostoliitoksi, ja että sitä johtaa voimakkaan kansallismielinen presidentti. Siis miksi kansallismielisyys on se asia, mikä nostaa päätään? Kun liitot menettävät merkityksen, eli jos esimerkiksi ulkoista uhkaa vastaan luotu liitto menettää sen ulkoisen uhan, mikä oikeuttaa sen olemassaolon, niin silloin kaikki satsaus tuohon liittoon muuttuu turhaksi. Ja aina löytyy uutta käyttöä rahalle, mikä menee johonkin ulkomaille. 

Rooma ja Kreikka ovat olleet historiassa valtioiden liittoja, jotka tuhoutuivat myöhemmin sisäiseen eripuraan. Sisäinen valtataistelu heikentää näitä historian voimakkaimpia valtioita, jotka sitten joutuivat ulkomaisten valloittajien armoille. Myöhemmin sisäinen eripura tai turbulenssi tekivät selvää Ruotsin suurvalta-ajoista sekä samanlaiset ilmiöt  tuhosivat Brittiläisen Imperiumin sekä Neuvostoliiton, joka tuhoutui siksi, että sen sisäinen tilanne muuttui turbulenttiseksi. Tuo kehitys alkoi aikoinaan Kiinasta, missä mielenosoitukset kukistettiin kovilla otteilla. Kuitenkin jostain syystä tämä sama kehitys jatkui sitten läpi koko Itäisen Euroopan, ja syy siihen oli se, että ihmiset eivät uskaltaneet lähteä enää kotiin, kun he olivat alkaneet protestoida vallanpitäjiä vastaan. Samantapainen kehitys ravistelee tällä hetkellä EU ta, jonka pitää löytää joku asia, mitä kaikki voisivat pitää yhteisenä, ja joka kokoaa kansan taas kerran jonkun yhteisön taakse. 

Eli poliittinen historia on kuin sykli, missä valtiot liittoutuvat ja sitten liitot katoavat. Entiset viholliset kättelevät, ja entiset ystävät alkavat taas roikkua toistensa kurkussa. Se mitä historia opettaa on se, että vain muutos on pysyvää. Jos valtio tai valtioliitto on pitkään rauhan tilassa, niin silloin se kohtaa lopulta hyvin voimakasta kritiikkiä. Ja kritiikki sitten saa aikaan sen, että joku tarjoaa enemmän tai vähemmän realistisen vaihtoehdon, jota joku lähtee seuraamaan. Ja sitten taas lähtee valtioiden liitto muuttumaan, ja tuhkasta nousevat uudet valtiaat sekä uudet aatteet.