Siirry pääsisältöön

Voiko 3D tulostetuilla kasvoilla huijata automaattista kasvojen tunnistusta?

Voiko 3D tulostetuilla kasvoilla huijata automaattista kasvojen tunnistusta?

Kasvoista voidaan tehdä kopio monella tavoin, ja yksi niistä on savisen maskin käyttö, eli kasvoista tehdään valos savella, joka täytetään polymeerimassalla, ja sen avulla kasvot voidaan kopioida melko nopeasti. Eli tuon maskin voi tehdä esimerkiksi saveen perustuvaa ihonhoitoa antava henkilö, eli ihmisen kasvojen 3D-kopion valmistamiseen ei tarvita kalliita tulostimia tai skannereita. Riittää että niistä tehdään muotti jollain tavoin, ja se täytetään polymeerilla, joka jähmettyy kasvojen muotoon.

Kasvojentunnistulaitteen huijaaminen 3D-tulostetuilla kasvoilla tai kasvoista muulla tavoin tehdyllä kopiolla on mahdollista, mikäli laitteeseen ei ole asetettu tiettyjä komponentteja, joiden avulla se tunnistaa elävän ihmisen kasvon kopioista. Eli jos laite ei seuraa esimerkiksi sitä, että liikkuvatko silmät sekä suun ympäristön tai muiden kasvon alueiden lihakset, niin silloin sen huijaaminen voi olla melko helppoa. Samoin jos kamera, joka tekee tunnistuksen on varustettu infrapunasensorilla, niin silloin se havaitsee jos sille esitetyissä kasvoissa ei kierrä veri, mikä tietenkin paljastaa sen, että onko kyseessä kopio.

Kasvojentunnistuslaitteen huijaaminen ei ole silloin kovin helppoa, jos se tunnistaa elävän ihmisen. Yleensä tällainen älykäs laite havainnoi myös muuta liikettä, mitä sen lähellä tapahtuu, sekä sen tunnistin tunnistaa monia erilaisia asioita, eli se saattaa vaatia sitä, että ihminen seisoo tietyn matkan päässä laitteesta, ja silloin se tunnistaa myös esimerkiksi vartalon muodon, sekä jos kyseessä on skanneri, joka käyttää laseria, niin se voi tunnistaa myös esimerkiksi sormenjäljen hyvinkin kaukaa.

Jos ajatellaan henkilön tunnistamista, niin saattaa olla että esimerkiksi johonkin suojattuun tilaan pääseminen edellyttää sitä, että henkilön kehoon on kirurgisesti istutettu mikropiiri, joka kertoo sen, että hänellä on oikeus kävellä joihinkin tiloihin. Tuolloin ihmiseen asennetaan mikropiiri, joka toimii RFID-tunnistuslaitteena, ja noita piirejä käytetään esimerkiksi koirien tunnistamiseen, eli joskus saattaa tilaan pääseminen edellyttää moninkertaista tunnistusta.

Yleensä sellaisissa erityistä suojelua edellyttävissä tiloissa käytetään myös ihmisiä varmistamaan tietokoneiden toimintaa. Eli noihin tunnistukseen käytettyihin pisteisiin on suunnattu valvontakameroita tai vartija seisoo niiden lähettyvillä seuraamassa, että kukaan ei näytä kasvojen tunnistimelle valokuvaa tai muuta vastaavaa asiaa. Samoin noissa tiloissa saattaa kasvojen tunnistusta tehdä jokainen kamera, eli jos tilassa kävelee ihminen, jolla ei siihen ole lupaa, niin silloin laite tekee automaattisen hälytyksen.



https://areena.yle.fi/1-50203132

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...