Kasvojen tunnistus on asia, mikä aina välillä hiertää ihmisten mieltä. Nimittäin kyseessä on kaksiteräinen miekka, jolla ihminen voidaan jäljittää sekunnissa johonkin kaupunkiin, ja tuolloin tietenkin se, millä aikajänteellä esimerkiksi valvontakameroiden kuvaamaa materiaalia voidaan hyödyntää, ratkaisee sen, että kuinka paljon tietoa tällaisesta järjestelmästä voidaan hankkia. Jos tällainen järjestelmä on esimerkiksi diktaattorin käsissä, niin silloin kyseessä on äärimmäisen vaarallinen väline. Kuitenkin on asioita, joita tällainen kasvojen tunnistus, mikä tapahtuu tekoälyn avulla varmasti saisi aikaan.
Yksi niistä on se, että esimerkiksi autojen ajajien kasvot voidaan tunnistaa esimerkiksi valvontakameran kuvista, ja sen avulla sitten sakkolappu voidaan lähettää suoraan sille, joka ajoi silloin ja silloin ylinopeutta. Samoin kasvojentunnistus ohjelmien käyttö tekee mukavaksi myös sen, että henkilö voidaan kiistatta kytkeä tiettyyn paikkaan sekä tiettyyn aikaan vain nappia painamalla. Mutta kuten tiedämme, niin ihmisten yksityisyys on erittäin tärkeää kaikille ihmisille koko maailmassa, vaikka tietenkin esimerkiksi joku saattaa joutua ilman syytä putkaan, kun häntä epäillään huumekaupoista.
Nimittäin sellainen väline, joka napin painalluksella osoittaa esimerkiksi sen, että henkilö on vaikkapa Tampereella silloin, kun hänen väitetään ahdistelleen pikku tyttöjä Helsingissä tekee eräästä poliisi juttujen yhteydessä esiintyneestä ikävästä toimintamallista historiaa. Siinä mallissa esimerkiksi liivijengin jäsenet "tunnistavat" jonkun henkilön huumekauppiaaksi sekä laittavat omia tekojaan tämän henkilön niskoille olisi tuolloin osittain historiaa. Tuolloin voidaan suoraan katsoa koneelta esimerkiksi se, että onko tuo henkilö seisomassa joidenkin liivimiesten vieressä, ja nykyinen tekoäly osaa myös lukea ihmisten ilmeitä.
Jos kameraan on kiinnitetty infrapunasensori, niin silloin se näyttää vaatteiden läpi piilossa kannettavien aseiden kuvat, koska ase on viileämpi kuin iho, sekä nuo laitteet näyttävät myös sen, että miten henkilön kasvojen verisuonten verenkierto muuttuu, ja se paljastaa esimerkiksi sen, että pelkääkö henkilö. Se että esimerkiksi kasvojen tietokantaa tai sormenjälkiä sekä DNA-tunnistusta ei suoraan saa tehdä henkilörekisteristä tietenkin tekee mahdolliseksi juoksuttaa alaisia pitkin rappuja koko päiväksi, ja tietenkin ainakin joidenkin rikosten kohdalla tutkinta-aika saattaa lyhentyä merkittävästi.
Eikä esimerkiksi oikeudenkäynnissä enää tarvitse suorastaan sillä lähteä spekuloimaan, että onko henkilö ollut esimerkiksi sukupuoliyhteydessä jonkun toisen henkilön kanssa, vaan tuolloin jää sitten jäljelle se, että onko tuo asia tehty kantajan luvalla tai yhteisestä tahdosta. Toki esimerkiksi se että onko tuo teko oikeastaan esimerkiksi satuttanut uhria, tai leikkiikö joku raiskattua siksi, että saisi korvauksia selviää aivotutkimuksen antamien tietojen perusteella.
Eli esimerkiksi varjoainekuvaus sekä erilaiset muut endografiaan perustuvat menetelmät näyttävät sen, että valehteleeko ihminen tai että onko hänellä joitakin traumoja, jotka kohdistuvat epäiltyyn henkilöön, eli vaikka ihminen voisi kätkeä tunteensa, niin parasympaattinen hermosto sekä aivojen verenkierrossa tapahtuvat muutokset kertovat sen, että jos ihminen näkee häntä satuttaneen henkilön kuvan tai kuulee hänen äänensä. Samoin valehtelu vaatii aivoilta enemmän toimintaa kuin toden puhuminen, eli jos ihminen kuulee vaikka äänitteen, missä häntä uhkaillut henkilö puhuu, niin se näkyy eräissä sensoreissa, jotka tarkkailevat verenpaineen sekä hermostollisen toiminnan muutoksia, ja vaikka ihminen kiistää, että häntä on uhkailtu, niin uhkaaminen aiheuttaa stressiä, mikä on helppo havaita stressihormonien eli adrenaliinin sekä kortisolin pitoisuuksien kohoamisena.
Samoin uhkailu tai muu stressi näkyy myös valkosolujen määrän muutoksessa sekä myös muuten verenkuvassa. Stressi aiheuttaa myös raivoamista sekä impulsiivista käytöstä. Stressi aiheuttaa myös unettomuutta sekä keskittymiskyvyn alenemista, mikä sitten johtaa siihen, että esimerkiksi autolla ajaessa alkaa tapahtua peltikolareita sekä henkilön olemus muuttuu ehkä hyvinkin radikaalisti, ja jos entinen huolliteltu ihminen tulee työpaikalle parta ajamatta sekä kainalot haisten hieltä, niin silloin kannattaa asiaa ryhtyä tutkimaan, koska kyseessä on stressireaktio. Mutta myös se, että henkilö alkaa yllättäen käyttää ylettömästi päihteitä tai käyttää diapameja kertoo siitä, että kaikki ei ole kunnossa.
Tietenkin tutkijoiden pitää seurata sitä, miten mistäkin asiasta puhutaan. Eli heidän pitää kuunnella sellaista asiaa, että miten kukin asiansa esittää. Tuolloin kannattaa miettiä sitä, että millä tavoin ihminen kertoo asioista, eli sisältyykö siihen sellaisia sivuhuomautuksia, jotka voidaan tulkita uhkaavaksi puheeksi tai käytökseksi. Samoin se että henkilö kertoo vaikkapa olevansa entinen poliisi tai joku muu vastaava henkilö saattaa vaikuttaa hyvin vaikuttavalta, mutta sitten olisi hyvä miettiä sitä, mitä asiaa tämä henkilö ei sitten kerro. Se saattaa olla aivan yhtä tärkeää kuin se, että hän olisi ollut poliisi, vaan olisi hyvä kuulla myös sellaisia asioita, että minkä arvoinen poliisi hän on ollut tai että miksi hän erosi poliisista? Samoin sellainen asia olisi hyvä tietää vaikkapa raiskaustapauksessa, jotta miksi esimerkiksi uhri on lähtenyt noiden epäiltyjen mukaan, joita ei omien juttujensa mukaan tuntenut ennalta?
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/kommentti-no-tätä-olikin-odotettu-–-kaikkien-passikuvat-halutaan-poliisin-kasvontunnistusjärjestelmään/ar-BBTRrDz?ocid=spartandhp

Kommentit
Lähetä kommentti