Kuka rakensi ensimmäiset pyramidit, ja kuka aloitti ensimmäiset sodat?
Stonehenge (Kuvituskuvaa). Jaavan pyramidi on vanhempi kuin tämä megaliitti.
Rauha on tahdon asia, sekä mietteitä aikojen alusta. Eli millaista elämä olisi ilman sotia?
Edesmennyt ja suuresti kunnioitettu rauhatyötä tehnyt presidenttimme Martti Ahtisaari on nuo sanat lausunut. Nuo sanat ovat sellaiset, että niihin kannattaa kiinnittää huomiota aina, olipa kyse maailmanluokan konfliktista tai yksityiselämän mikrotason konflikteista. Siis rauha ja sovinto ovat asioita, joita meidän pitää tavoitella, mutta rauhan ja sovinnon solmimiseen pitää löytyä sellainen tahtotila, että keskustelu sekä samalla myös toisen kuunteleminen ovat mahdollisia. Rauha maassa sekä ihmisillä hyvä tahto ovat asioita, joiden eteen Martti Ahtisaari teki työtä. Hän teki työnsä hyvin sekä uskollisena omille arvoilleen sekä periaatteilleen. Ja kun hän nyt voi viimein levätä, niin silloin meidän pitää muistaa hänen työtään kunnioittaen sekä samalla myös muistaa se, että kaikkialla ei ole tahtotilaa, joka vie ihmiskuntaa rauhaan.
Espanjasta löytynyt joukkohauta 5000 vuoden takaa kertoo karua kieltään ihmisen mielipuuhasta. Eli tuo joukkohauta on peräisin jostain esihistoriallisesta sodasta, joka käytiin kauan ennen Ateenan perustamista. Tuo kaukainen sota kertoo siitä, että kun kaikkea tuntui olevan riittävästi, niin sitten jostain syystä joku keksii syyn sille, että toisen henkeä lähdetään riistämään. Ja tietenkin yhteisö suojelee omiaan, ja lopulta edessä on kostoretkien sarja, johon ottaa osaa yhä suurempi joukko. Eli jos ajattelemme omaa sivilisaatiotamme tuota kaukaista sotaa vasten, niin onko meillä mahdollisuus rakentaa oikeasti pysyvä rauha maahan? Ja kuka oikeastaan oli se, joka aloitti ensimmäisen sodan, eli konfliktin johon otti osaa joku muukin kuin vain kaksi yksilöä, ja kuka oli se, joka veti koko heimon mukaan johonkin välienselvittelyyn?
Yllä Gizan pyramidit (Kuvituskuvaa)
Tekniikan Maailma kuvaa Jaavan pyramidia seuraavasti:
"Gunung Padangin eli ”Valaistumisen vuoren” laajassa ja vuosikausia kestäneessä analyysissä tutkijat ovat saaneet viitteitä siitä, että muinainen sivilisaatio on veistänyt laavasta muodostuneesta kukkulasta pyramidimaisen rakenteen.Löytö on merkittävä, sillä pyramidi on rakennettu ennen maanviljelyksen ja nykyisenkaltaisen sivilisaation keksimistä. Ensimmäiset radiohiiliajoitukset viittaavat siihen, että rakentaminen olisi alkanut viimeisimmän jääkauden aikoihin 16 000–27 000 vuotta sitten.
Siihen verrattuna Turkissa sijaitseva Göbekli Tepen kivikautinen ”maailman vanhin temppeli” ja samalla maailman vanhimpana pidetty ihmisen muokkaama megaliitti on nuorukainen, sillä se on rakennettu noin 11 000 vuotta sitten". (Tekniikan Maailma/Indonesiassa tutkitaan pyramidia, jonka rinnalla Gizan pyramidit ovat melkein uusia – ikä jopa 27 000 vuotta)
Ulkoiset viholliset ovat aina yhdistäneet kansaa. Joten onko tuo 5000 vuotta sitten sattunut sota oikeastaan vain ensimmäisten hallitsijoiden idea, jolla he saavat heimonsa joka saattoi asuttaa varhaista kaupunkia, joka on vain joukko risumajoja unohtamaan sellaiset ajatukset, että hallitsija voisi astua alas kilpensä päältä ja antaa muidenkin vähän hallita välillä. Syytä tuon konfliktin syntymiseen ei ole dokumentoitu, joten voimme oikeastaan vain arvailla sitä, mikä on saanut aikaan tuon väkivallan. On surullista ajatella, että suuri osa ihmiskunnan keksinnöistä sekä voimavaroista kuluu jatkuvasti toisten ihmisten surmaamiseen sekä sotiin ja konflikteihin. Olisimmeko ehkä lentäneet toisiin tähtiin, jos sodat eivät hidastaisi kehitystä muilla aloilla? Sitäkin sopii aina välillä miettiä.
ScitechDaily.com/Revising History: Spanish Skeletons Point to a Forgotten European War 1,000 Years Earlier Than Thought
Tällaiset asiat yhdessä esimerkiksi Indonesiassa sijaitsevan 27000 vuotta vanhan pyramidin kanssa panevat myös miettimään sitä, että mistä sivistys oikeastaan on lähtöisin? Tuo ikivanha pyramidi joka on vanhempi kuin Stonehenge saavat ihmiset miettimään sitä, että olivatko Pyramidit tuontitavaraa myös Kaksoisvirtojen maassa? Eli onko pyramidin keksinyt Cro-Magnon vai Neandertal? Ja missä sivistys sai alkunsa?
Samoin melko varmasti voidaan sanoa, että Egyptiläiset oppivat pyramidien rakentamisen joltain toiselta kansalta, eli he eivät olleet tuota rakennustyyppiä keksineet. Eikä sitä ollut keksinyt myöskään se kansa joka rakensi Jukatanin pyramidit. Oliko tuo pyramidi ehkä Neandertalin ihmisen rakentama? Viimeiset Neandertalilaiset elivät Aasiassa vielä 40 000 vuotta sitten, joten olisiko joku yksittäinen populaatio elänyt vielä pidempään? Neandertalin ihmiset olivat yhtä älykkäitä kuin nykyihmiset. Uskoisin että Cro-Magnon ihminen olisi ehkä voinut tehdä tuon pyramidin joka sijaitsee Jaavan saarella. Cro-Magnon ihmisen valtakausi ajoittuu ajanjaksolle 40 000-10 000 vuotta sitten. Joten he saattavat olla tuon pyramidin rakentajia.
Ihminen on dominoiva laji, jota vaivaa dominoivan leijonan syndrooma. Kun ei löydy lajin ulkopuolisia vihollisia, niin silloin me lähdemme kilpailemaan verissä päin asioista, jotka eivät ehkä alussa ole mitään kovin suuria. Mutta sitten kun ne lähtevät eskaloitumaan ympäriinsä, niin silloin niistä kasvaa asioita, joita sitten ratkotaan asein sekä väkivallan avulla. Vladimir Putinia voidaan pitää Ahtisaaren vastakohtana. Tässä taas sitten astumme sellaiseen ikävään toimintamalliin, missä ihminen joka asettuu johtamaan muita lopulta eskaloi omat arvonsa, ennakkoluulonsa sekä asenteensa läpi koko yhteiskunnan. Ja sitten kun tuollaista henkilöä liian paljon tuetaan, niin silloin hän lähtee suorittamaan sotaretkiä.
https://scitechdaily.com/revising-history-spanish-skeletons-point-to-a-forgotten-european-war-1000-years-earlier-than-thought/
https://scitechdaily.com/20-year-study-reveals-neanderthals-were-as-intelligent-as-homo-sapiens/
https://tekniikanmaailma.fi/indonesiassa-tutkitaan-pyramidia-jonka-rinnalla-gizan-pyramidit-ovat-melkein-uusia-ika-jopa-27-000-vuotta/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Cro-Magnonin_ihminen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neandertalinihminen
Kommentit
Lähetä kommentti