Maamme puolustus on pitkään perustunut ajatukselle siitä, että jos viholliselle aiheutetaan tarpeeksi suuret tappiot, niin se jättää iskut tekemättä. Mutta kun katsomme Venäjän toimintaa Ukrainassa, niin tuossa maassa eivät tappiot merkitse mitään. Joten meidän pitää kysyä, että kuinka realistinen ajatus siitä, että suuria tappioita aiheuttamalla voisimme puolustaa maatamme.
Tietenkin jos esimerkiksi Ukrainan tilannetta ajatellaan, niin Venäjän suoritus siellä on vähintään ontuva, mutta kuitenkin jos sitten lähdetään pohtimaan sitä, että kuinka suuret tappiot saavat Putinin sekä muun Venäjän johdon luopumaan suunnitelmistaan, niin ainakaan Ukrainassa niin suuria tappioita ei ole tullut, että se vaikuttaisi Venäjän johdon suunnitelmiin. Tai ainakaan sodan loppua ei ole Puolustusvoimien komentajan mielestä edessä, jos Uuden Suomen artikkelia halutaan uskoa.
Venäjän johto on tilanteessa, missä se yritti saada suosiota sekä arvovaltaa eli luoda pelkoa "erikoisoperaatiolla", joka ei sitten ole mennyt aivan niin kuin elokuvissa. Se että Venäjän asevoimat eivät ole olleet sitä, mitä niiden olisi pitänyt olla, on valtava arvovaltatappio Putinille. Mutta Venäjän konventionaalisten joukkojen huonohko esitys aiheuttaa toisenlaisen uhan kasvamisen. Jos Venäjän konventionaalinen iskukyky ei riitä puolustamaan tuota maata, jonka johtaja on kaikin tavoin yrittänyt pelotella muita maita, niin silloin jäävät jäljelle ydinaseet.
Putin on tilanteessa, jossa hän on nurkkaan ahdettuna kuin rotta. Sota Ukrainassa on mennyt huonosti, Venäjä on kauppasaarrossa, eikä varmaan venäläinen sotateknologia mene kovin hyvin kaupaksi. Eli Putin on saattanut toivoa, että Ukrainan sota avaisi markkinat Venäjän sotateollisuuden tuotteille, joiden avulla Putin saisi myös paljon kaivattuja sotilaallisia liittolaisia. Tietenkin Pohjois-Korean, Syyrian sekä Keski-Afrikan tasavallan kaltaiset liittolaiset varmaan näyttävät hyvältä TV:ssä. Mutta noiden valtioiden kautta ei varmaan kovin suuria summia Venäjän kassaan tulisi, jos ajatellaan että sotateollisuuden tuotteet on tarkoitettu vientiartikkeliksi, jonka avulla Putinin lähipiiri saa taas rahavirtoja ohjattua kohti omaa lompakkoaan.
Ja Putinin pahimmat vihamiehet ovat varmaan kuitenkin sisäisiä vihollisia, joista joku saattaa istua hyvinkin lähellä Putinia. Tuo mies ei varmaan ole kovin pidetty niiden ihmisten joukossa, jotka ovat saaneet tuntea Venäjän uuden järjestyksen kehossaan pampun iskujen muodossa. Samoin Putinin asevoimien toimet esimerkiksi Syyriassa, sekä Etelä-Ossetiassa ja myös Tšetšeniassa ovat kasvattaneet Putinin näennäistä suosiota, mutta samalla myös tuonut hänelle joukon vihamiehiä, jotka eivät varmaan unohda kokemaansa. Putinin ongelma on siinä, että hän saattaa oikeasti kuvitella olevansa kovin suosittu. Hän ei kykene ottamaan vastaan muuta kuin ylistystä.
Tai joiden koteihin on rynnätty konepistoolit tanassa, kun nämä ovat sanoneet vähän vääriä asioita presidentti Putinista. Samoin kaikenlainen kiristys, kaksinaamainen peli sekä muut asiat kuten tiettyjen murhien tutkintojen venyminen ovat asioita, joiden takia Putin on ankkuroitunut valtaan. Eli tietenkin on asioita joita on myös tapahtunut ennen Putinin presidenttikautta, ja Neuvostoliitossa KGB oli tunnettu kovista otteistaan. Joten Putin on saattanut saada sieltäkin ajalta vihollisia. Ja hän varmasti jossain määrin pelkää kostoa.
Se mitä meidän pitää pelätä on se, että jos vaikka Venäjän seuraava johtaja olisi ottanut oppia tästä sodasta, ja ryhtyisi välittämään tappioista, niin se voisi olla katastrofi. Ukrainan sodan ongelma on siinä, että tietenkin Kreml peittelee ainakin osaa tappioista. Mutta sitten voidaan samalla miettiä sitä, että kuinka paljon esimerkiksi Vladimir Putinille puhutaan totta tuosta sodasta? Samoin voi olla että Venäjän joukkojen todellisia tappioita ei tiedä kukaan, koska jos sitten esimerkiksi vierastaistelijoita, jotka ovat taistelleet Wagner Groupin palkkalistoilla ei ehkä ole ilmoitettu edes omille komentajille kaatuneiksi.
Samoin jos sotilas ei ole pitänyt yhteyttä kotiinsa, niin onko hänet silloin edes merkitty kaatuneeksi, vai vain poistettu väestörekisteristä? Venäjän ongelma sodan kanssa on se, että siellä vanhempien odotetaan olevan ylpeitä, kun poika tai tytär menee asevoimiin, jossa simputus on jokapäiväistä huvia. Se että Ukrainakaan ei kerro omia tappioitaan kovin helposti on myös asia, jota ei olla huomioitu ehkä tiedotusvälineissä tarpeeksi. Mutta jos ajatellaan että Venäjä on kärsinyt paljon tappioita sekä menettänyt suuren määrän täsmäaseita, niin tietenkin meidän pitää huomioida, että länsimaissa nuo aseet olisi korvattu uusilla.
Venäjän kohdalla ongelma sitten on siinä, että jos aseissa tai muissa välineissä kuten helikoptereissa sekä lentokoneissa käytetään huomattavia määriä länsimaisia mikropiirejä sekä muita komponentteja kuten näyttöjä, niin silloin esimerkiksi yksittäisen helikopterin menetys on paljon suurempi asia, kuin mitä se on valtiolle joka itse valmistaa kaikki noissa välineissä käytettävät komponentit.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/puolustusvoimain-komentaja-sodan-loppua-ei-ole-nakyvissa-eristetty-venaja-voi-olla-arvaamaton/ef038b42-c52e-471e-b678-7fd23f162efa
Kommentit
Lähetä kommentti