Pohjoismaissa uskotaan että tai on uskottu, että työntekijöistä huolehtiminen ei ole pelkästään moraalinen tai eettinen kysymys, vaan kyse on myös tuottavuudesta. Tyytyväinen työntekijä tekee työtä paremmin tai enemmän kuin tyytymätön. Kuitenkin meidän pitää muistella sitä, että työtä on monenlaista. Ja osa työtehtävistä on sellaisia, että niitä ei juuri kukaan edes yritä arvostaa. On olemassa malli, jossa ikävät työtehtävät sysätään joko jollekin kesä-apulaiselle tai sitten ikäviä ja tylsiä perustuotantoon kuuluvia tehtäviä varten voidaan tietenkin tuoda ihmisiä ulkomailta tekemään noita hyvin ikäviä tehtäviä. Tuollaisia tehtäviä ovat esimerkiksi sellaiset tehtävät kuten vaatteiden perustuotanto, jossa ihminen tekee lähinnä pelkästään yhtä liikettä päivässä.
Sanotaan että tuomalla ulkomaisia työläisiä tekemään noita tehtäviä esimerkiksi ruotsalaiset työnantajat sekä poliitikot hankkivat omiltaan tukea sekä hyväksyntää 1960 ja -70 luvuilla. Nuo siirtotyöläiset joilla teetettiin tai teetetään esimerkiksi farmarihousujen perustuotantoa, eivät olleet äänioikeutettuja. Joten sitä varten esimerkiksi poliitikkojen ei tarvinnut suoraan huomioida noita ihmisiä. Tätä samaa mallia tietenkin on noudatettu monissa muissakin maissa kuten USAssa sekä ikävä kyllä myös Suomessa. USAssa siirtotyöläisillä on teetetty esimerkiksi viinin korjaamista, mikä ei liene myöskään Ranskassa vierasta.
Kun puhutaan esimerkiksi pakolaisista, niin tietenkin on helppoa perustella tuota työnjakoa sillä, että pakolainen opiskelee samalla kieltä, mutta se tuo sitten eteen tilanteen, että mitä jos maahan tulee suurtyöttömyyttä? Kun työtä jota kukaan ei halua tehdä tarjotaan siirtotyöläisille, niin saadaan aikaan kuva siitä, että “me” olemme jotenkin hyviä ihmisiä. Kun puhutaan ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä, niin jotenkin ainakin ennen omaan mieleeni tuli sellainen kuva, että nuo henkilöt ovat jotenkin pakolaisia. Pakolaiset eivät ole sama kuin siirtotyöläiset. Pakolainen muuttaa maahan pakon edessä, koska hän kokee maassaan vainoa.
Siirtotyöläinen tulee maahan työhön. Ja työtehtävät joita siirtotyöläisille tarjotaan ovat nimenomaan olleet niitä, joita kukaan ei halua. Sanotaan että siirtotyöläisiä palkataan siksi, että heistä on helppo päästä eroon. Ajatellaan että he saavat suuret rahat, joilla sitten ostetaan Mercedes Benz ja omakotitalo koko perheelle. Eli me saatamme ajatella, että siirtotyöläinen saa omaan maahansa keskimääräisiin tuloihin nähden hyvää palkkaa.
Kun on pakko ottaa työtä vastaan, niin silloin ei tarjoilla olevilla tehtävillä ole väliä, on jotenkin julmaa logiikkaa. Mutta kun puhutaan noista tehtävistä, jotka saattavat sisältää vain yhtä tai kahta liikettä, niin niitä halutaan teettää myös roboteilla. Robotti ei tietenkään valita työvuoroista, eikä se koskaan vaadi palkkaa. Samoin robotti ei ole mikään imagohaitta, vaikka se aiheuttaa esimerkiksi sen, että nuo ompelijat lähtevät työttömiksi. Kun ajattelemme yhteiskunnan muutosta, niin robotiikka on viemässä juuri noita siivoojan ja muiden toimijoiden töitä, joiden perehdytys kestää viisi minuuttia. Ja ongelma esimerkiksi siirtotyöläisten kohdalla on se, että he tekevät lapsia, jotka jäävät sitten tuohon uuteen kotimaahansa asumaan.
He saattavat kokea olevansa ylenkatsottu joukko, mikä sitten aiheuttaa kitkaa väestöryhmien välillä. He eivät ehkä tunne ketään kantaväestöön kuuluvaa, vaan kaikki tuttavat ovat samanlaisista maahanmuuttajaperheistä. Ja se aiheuttaa tietenkin ongelmia. Samoin uudenlainen siirtotyöläinen, joka on korkeasti koulutettu sekä tulee maahan tekemään korkeasti palkattua asiantuntijatyötä on myös ongelmallinen tapaus. Nimittäin yhtiöiden suuri ongelma on siinä, että ne ja niiden johtajat ajattelevat vain omia voittojaan. Kun puhutaan siitä, että monikansallisten yhtiöiden johtajien tehtävänä on maksimoida yhtiöiden voitot, niin se tietenkin on vastoin pohjoismaista periaatetta.
Mutta tuolloin unohdamme sen, että yhä useampi meidän maassamme toimivista yhtiöistä on todellisuudessa monikansallisessa omistuksessa. Ja tuo tarkoittaa sitä, että nuo yhtiöt voivat toimia täysin vailla kansallisten viranomaisten kykyä valvoa niiden toimintaa. voidaan ajatella että ihmisiä ei kannata kouluttaa, koska se vie vain verovaroja. Ja saadaanhan niitä insinöörejä myös tuoda ulkomailta. Jos sitten haluamme ajatella lyhytnäköisesti, niin silloin me kohtaamme tilanteen, missä valtion turvallisuus saattaa vaarantua. Mutta meidän pitää ymmärtää, että koulutuksen kohdalla ei ole kyse vain rahasta.
Jos emme kouluta maamme kansalaisia eli niitä, joilla on äänioikeus, niin he ovat silloin alttiita ulkoapäin tulevalle informaatio vaikuttamiselle. Se että propaganda puree parhaiten kouluttamattomaan ihmiseen on erittäin yleisesti tunnettu asia. Juuri se että äänestäjä ei tiedä ketä hän äänestää, ja jättää äänestämättä tekee tilaa erilaisille ääriryhmille, joiden oma etu menee valtion ja kansan edun ylitse. Koulutus opettaa kriittistä ajattelutapaa.. Juuri tämän takia esimerkiksi Hitler ja Stalin halveksivat yliopistoja sekä koulutusta yleensä. Kouluttamaton ihminen on aina helppo kohde informaation kautta tapahtuvalle vaikutukselle. Ja juuri sen takia koulusta olisi tarjottava myös ulkomaalaisille.
Mutta kuitenkin kun tuota ajatusta ajatellaan vasten esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa, niin haluammeko me tehdä työtä, jota esimerkiksi maahanmuuttajille on tarjolla? Se että yhteiskuntamme säästää esimerkiksi koulutuksesta kasvattaa tulorajoja. Mutta samalla se altistaa yhteiskuntamme informaatio vaikuttamiselle, joka on kaukana ystävällisestä. Koulutus antaa meille eväitä sille, että ihmiset osaavat varoa tiedon urkintaa sekä mahdollisesti outoja kyseleviä “viranomaisina” esiintyviä henkilöitä.
Meidän pitäisi opetella kaksisuuntaista ajattelutapaa. Eli kun joku asia on meistä mukavaa, niin se ei ehkä ole mukavaa muista. Kun muista joku asia on mukavaa, niin se ei ehkä ole meistä mukavaa. Me ajattelemme ehkä esimerkiksi siten, että Virossa, Latviassa sekä Liettuassa on venäläinen vähemmistö. Mutta noissa maissa muistetaan se, kuinka baltit olivat häviävän pieni vähemmistö valtiossa nimeltään Neuvostoliitto.
He olivat mikroskooppisen pieni vähemmistö, jonka yli voitiin kävellä. Oli helpompi tuoda venäläisiä muualta Neuvostoliitosta kuin opettaa virolaisille, latvialaisille ja liettualaisille Venäjää, ja tietenkin se, että venäläiset työnjohtajat olisivat opetelleet baltian kieliä oli täyttä utopiaa. Tietenkin ihmiset oppivat venäjää kouluissa, mutta tuo venäjä ei kattanut teknistä sanastoa eikä sillä voinut kommunikoida teknisissä tehtävissä.
Riitti että suurin osa ihmisistä oli jotenkin tyytyväisiä. Ja tyytyväisyys taattiin siten, että ihmiset eivät sanoneet mitään valtiotaan vastaan. Valtio takasi sen kautta “suosion”, koska jos ihmiset sanoivat jotain valtion virallista linjaa vastaan, tai kiistävät valtion keskeiseen ideologian eli valtion johdon näkemyksen valtiosta erehtymättömänä koneistona, jota johtaa viisaista viisain mies, patriarkka, niin hänet pidätettiin ja lähetettiin suoraan Siperiaan, opettelemaan valtion virallista kantaa. Valtiota hallittiin pelolla, jonka tarkoitus oli osoittaa maailmalle, että “katsokaa, että kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat, kun kukaan ei edes mieltään osoita”.
Pelon ja poliisikoneiston tarkoitus oli painaa kaikki vastaäänet kuulumattomiin. Ja jokainen valtion itsensä vastaiseksi luokittelema mielipide saattoi aiheuttaa pidätyksen. Kaikki muut kuin valtion virallinen mielipide peitettiin kovan luokan propagandalla. Ja me tietenkin länsimaiseen ajattelutapaan tottuneina ihmettelemme miksi nuo ihmiset uskovat propagandaa. Syy on se, että valtio julkistaa vain sitä itseään tukevaa informaatiota. Eikä muita kuin valtion hyväksymiä lähteitä ole käytettävissä Ajatelkaa tuota tilannetta, että kaikki tieto mitä saatte on peräisin samasta lähteestä. Eikä kukaan teistä ole koskaan edes nähnyt ulkomaisia lehtiä tai TV-kanavia. Silloin propaganda voi vaikuttaa eri tavalla kuin mitä me edes voimme uskoa. Meidän pitää muistaa se, että propaganda on noissa maissa osa valtion virallista mielipidettä, jota ei saa koskaan kyseenalaistaa tai vastustaa, joten propagandan kyseenalaistamisesta voi seurata vakavia seurauksia.
Me haluaisimme olla ankaria itsellemme. Mutta me olemme samalla itse oman itsemme suurin sokea piste. Se että meillä itsellämme on asiat hyvin saattaa siirtää pahaa oloa johonkin toiseen, ja tuo joku toinen voi sitten ryhtyä vihaamaan meitä. Se että ajattelemme itseämme ja omaa hyvää, joka koskee itseämme on mielestämme aivan oikea ajattelutapa, mutta emme voi tai saa tehdä sen kautta itsestämme vihattuja. Ongelma on siinä, että meitä on joka lähtöön, ja yhteinen etu ei ole globaali käsite. Se mikä on meistä oikea tapa saattaa olla jonkun muun mielestä täysin väärä. Eli meidän pitää muistaa se, että on myös muita ihmisiä, joilla on oma historiansa sekä oma käsityksensä siitä, mikä on heille hyväksi. Tuo heidän näkemyksensä on ehkä meille hyvin vieras. Ja noiden kahden näkemyksen yhteensovittaminen voi olla vaikeaa.
Kun haluamme oppia jotain, niin silloin meidän pitää oppia mitä ennen on tehty. Ja sitten pitää oppia myös se, mitä ei koskaan pidä tehdä. Tuota sanotaan erehdysten kautta oppimiseksi. Erehdykset ovat asioita, jotka opettavat asioita siten, että noita erehdyksiä ei pitäisi koskaan toistaa. Erehdysten kautta oppiminen on mahdotonta, jos emme myönnä, että olemme tehneet virheitä. Jos kiistämme erehdykset, niin silloin me helposti toistamme noita virheitä, jotka ovat joskus tulleet kalliiksi.
Historia opettaa kaikkia. Mutta se opettaa jokaista omalla tavallaan. Mutta jotta voisimme oppia historiasta, on meidän oltava valmiit ottamaan oppia vastaan. Jos kiellämme asioita, jotka ovat meille vaikeita, niin silloin me saatamme muuttaa historiaa sellaiseksi, että se miellyttää meitä. Tuolloin historia muuttuu romaaniksi, joka ei opeta yhtään ketään. Jos haluamme käyttää jotain tietoa oppiaksemme asioita, niin tuo tieto pitää silloin ottaa sellaisenaan vastaan. Emme saa poistaa asioita, jotka ovat meille vaikeita, koska vaikeat asiat ja virheet opettavat mitä ei pidä tehdä.
Me kasvamme omien kokemusten sekä kulttuurin kautta. Kun puhutaan siitä että esimerkiksi Suomessa asioista ajatellaan tietyllä tavalla, niin meidän pitää huomioida se, että esimerkiksi Baltiassa samoista asioista saatetaan ajatella eri tavalla. Baltia on lähihistorian aikana kokenut kaksi tai kolme miehitystä. Eli Neuvostoliiton miehityksen, Saksan harjoittaman miehityksen sekä uuden Neuvostomiehityksen. Sen takia Baltiassa ajatellaan asioista jotenkin eri tavalla kuin Suomessa. Mutta kuten tiedämme, niin koulutus on toimivien innovaatioiden pohja. Ilman innovaatioita ei meillä ole tuotteita joita voimme myydä. Pahoinvoiva nuori on hyvä kohde erilaisille kiihottajille, jotka sitten saattavat provosoida häntä asioihin, joita hän katuu lopun ikänsä. Kun me kohtaamme ihmisiä, niin meidän pitäisi historiasta oppia se, että ihmiset saattavat muuttua. Meidän asenteemme asioihin muuttuvat.
